kulkutautiset

Amsterdam: Keväinen retki kanaalien kaupunkiin

Juna kuljettaa Belgian Antwerpenistä nopeasti Alankomaiden pääkaupunkiin Amsterdamiin. Viimekeväisellä matkalla Belgiaan tartuimme tähän tilaisuuteen ja minä, anoppini ja Minireissumies vietimme pari päivää kanaalien valtaamassa Amsterdamissa ennen kotiinlähtöä. Tämä oli ensikosketukseni kaupunkiin ja vaikka aika oli lyhyt, ehti siinä kuitenkin saada jonkinlaisen käsityksen Amsterdamin sykkeestä ja sielusta.

Maaliskuussa, kun Suomessa vielä yritetään selättää talvea, eikä yleensä olla edes lähellä voittoa, on Keski-Euroopassa jo kevät. Antwerpenissä ihailimme nupullaan olevia magnolioita. Amsterdamissa ei ollut vielä lehtiä puissa, mutta auringonpaisteessa kevät tuntui selkeänä ilmassa. Turistilaumat eivät olleet vielä vallanneet katuja, eikä kyynärpäätaktiikalla tarvinnut kulkea. Amsterdamissa on nimittäin nykyään tungosta, sillä turistien määrä on noussut vuoden 2012 10 miljoonasta vuoden 2015 17 miljoonaan.

Kanaalit ovat vallanneet kaupungin jo satoja vuosia sitten, mutta tietysti Amsterdamin historia ulottuu huomattavasti pidemmälle. 1100-luvulla tapahtuneiden tulvien johdosta Amstel-joki padottiin ja lähistöllä oleva kylä sai sen mukaan nimensä, “Aemstelredamme”. Padon avulla säädeltiin sekä veden korkeutta että alueella käytävää kauppaa, yläjuoksulla tarvittiin paikallisia pienempiä aluksia kuljettamaan rahtia isommista laivoista kaupunkiin, ja näin kaupunkilaiset keräsivät tuloja omiin taskuihinsa alueella käydystä kaupasta. Kaupunki kasvoi nopeasti niin suureksi, että sen suojaksi rakennettiin linnoitus. Nykyisen Singelin kohdalla sijaitsi aiemmin vallihauta.

Herengrachtista, Keizergrachtista ja Prinsengrachtista muodostuva kanavakehä rakennettiin 1600-luvulla, kun vanhakaupunki jäi väkilukuunsa nähden pieneksi ja tarvittiin uusia kanavia. Kanavakehä on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2010. Kanaaliverkosto onkin melko vaikuttava – sillä on pituutta yhteensä noin sata kilometriä. Kanaaleja on itse asiassa enemmän kuin Venetsiassa – kaupungissa, joka yleensä tulee mieleen, kun kanaaleista puhutaan. Amsterdamin kanaalit kulkevat ristiin rastiin sulkien sisäänsä noin 90 pientä saarta, joita yhdistää yli 1200 siltaa.

Mitä maaliskuisella Amsterdamilla on tarjottavaa ensikertalaiselle? Kuten varmasti arvaatte – paljonkin. Päivät saisi varmasti kulumaan minuuttiaikataulun kanssa juosten paikasta toiseen, mutta kuten Antwerpenissäkin, päädyimme myös Amsterdamissa ottamaan rennosti, haistelemaan kaupungin tunnelmaa ja lähinnä kävelemään ympäriinsä. Reissun toiseen kohteeseen, Antwerpeniin, verrattuna kaupunki on ihanan boheemi ja rento. Viihdyimme molemmissa erinomaisesti, mutta alle 170 kilometrin päässä toisistaan sijaitsevissa kaupungeissa tunnelma tuntui yllättävänkin erilaiselta.

Tukikohtanamme toimi todella viehättävä hotelli Ambassade Herengrachtin, herrojen kanaalin varrella, lähellä keskustaa. Neljän tähden hotelli Ambassade ihastutti erinomaisella palvelullaan, upealla sisustuksellaan ja ennenkaikkea arvostetulla ravintolallaan, Brasserie Ambassadella. Itse asiassa emme olleet suunnitelleet menevämme hotellin fine dining -paikaksi lukeutuvaan ravintolaan ollenkaan, mutta pitkällisen ja nälkäisen kaupungilla harhailun jälkeen totesimme, että sinne on kuitenkin parempi suunnata. Amsterdam on pullollaan mukavan näköisiä ravintoloita, mutta siinä kaupunginosassa, jossa hotelli sijaitsee, ja jossa melko umpimähkään ensimmäisenä iltana yritimme sopivaa ravintolaa etsiä, meillä oli pienoinen ongelma löytää sopivaa paikkaa. Ongelman muodostivat Minireissumiehen rattaat, sillä jokainen ravintola oli niin pieni tai pöytiä täyteen ammuttu, ettei kuitenkin suht kookkaiden vaunujen kanssa ollut mitään saumaa mahtua sisään. Päädyimme siihen, että hotellilla voisimme tarvittaessa jättää vaunut respaan ja mennä ravintolaan ilman niitä. Ihastuimme päätä pahkaa Brasserie Ambassadeen. Tunnelma oli niin rauhallinen, tarjoilijat uskomattoman huomaavaisia pienen Minireissumiehen suhteen ja keittiömestarin kolmen ruokalajin yllätysmenu niin herkullinen, että totesimme olevan lähes pakko palata seuraavanakin iltana sinne syömään… emmehän edes mahtuisi mihinkään muualle – harmin paikka! Huoneen hintaan ei kuulunut aamupala, mutta viimeisenä aamuna ennen lentokentälle lähtöä sellaisen huoneeseen ja voi pojat, onneksi meillä oli reilusti aikaa syödä, sillä muutoin olisimme ehkä jääneet mutustamaan aamupalaa ja myöhästyneet lennolta!

Pari päivää kului kaupunkin katuja, lähinnä siis kanaalien varsia kierrellen. Emme menneet kanaaliristeilylle, mutta ihastelimme ja ihmettelimme lukuisia asuntolaivoja. Näitä Amsterdamista löytyy noin 2500 kappaletta. Kyseinen asumismuoto saavutti suosiota toisen maailmansodan jälkeen ja nykypäivänä on ilmeisesti melkoisissa hinnoissa, lompakon pitää siis olla melko paksu jos sellaisessa halajaa asustaa. Turistitkin voivat kokeilla yöpymistä veden päällä lukuisissa hotelleiksi muokatuissa asuntolaivoissa. Kanaaleja pyritään siistimään ja nykyään kaikkien asuntolaivojen pitäisi olla liitettyinä viemäriverkostoon. Silti kanaalit eivät näyttäneet pulahtamismielessä kovin houkuttelevilta. Harva niistä on millään tavalla aidattu ja mietimmekin, kuinka monta ihmistä sieltä joudutaan vuosittain onkimaan. Pyöriä ainakin ihan valtavat määrät, siitä kohta lisää…

Toinen kanaaleja koristava elementti on polkupyörät. Voidaan varmaankin puhua elementistä, sillä niin tiheästi polkupyörillä vuorattuja kanaalien varret ovat. Amsterdam taitaakin olla maailman pyöräilypääkaupunki, tai ainakin yksi niistä. Kaupungissa on neljä kertaa enemmän pyöriä kuin autoja, nimittäin noin 880 000 kappaletta (autoja on n. 220 000). Pyöriä varastetaan vuosittain n. 180 000, eli mitään hirmuisen hienoa ja kallista menopeliä ei taida kaupungissa kannattaa omistaa. Kanaaleista taasen ongitaan vuosittain 12 000-15 000. Osa näistä varmaan kuuluu tuohon varastettujen kastiin…

Amsterdam on varmasti upean näköinen ja tunnelmallinen myöhemmin keväällä ja kesällä, kun puissa on lehdet ja ihmiset viettävät aurinkoisia päiviä ulkoterasseilla. Kaunista oli kuitenkin näinkin, ja itse asiassa hauskaan arkkitehtuuriin tuli varmasti kiinnitettyä enemmän huomiota, kun puut olivat paljaana, eivätkä peittäneet näkyvyyttä rakennuksiin. Maaliskuista Amsterdamia voi siis todellakin suositella, vaikka toki sääkeijut voivat pettää ja meilläkin ensimmäisenä päivänä oli jonkin verran sateista. Kevät on kuitenkin huomattavasti pidemmällä kuin Suomessa ja tuossa vaiheessa vuotta jo talveen aika kyllästyneenä tekee terää päästä vähän haistelemaan kevään tuloa.

Päätimme jättää välistä museokiertelyt, vaikka kaupungissa on maailmankuuluja museoita, kuten Anne Frankin talo ja Rijksmuseum. Jälkimmäisen pihalla kävimme ihmettelemässä I Amsterdam -kirjaimia. Istuskelimme kahviloissa nauttimassa herkuista, kävimme monen monta kertaa samassa ihastuttavan ihmeellisessä kirjakaupassa, josta löytyi jopa teos venäläisten rikollisten tatuoinneista. Yllättävää kyllä, anoppini ei lämmennyt ajatukselle, että hankkisimme jonkin kirjan tatuoinneista Amsterdamin tuliaisiksi. Ehkä ensi kerralla? Tuliaisia sen sijaan metsästettiin yhdestä Amsterdamin kuuluisimmista juustokaupoista, De Kaaskamerista. Henkilölle, joka ei niin juustoista välitä, haju kaupan sisällä oli melkoinen turn off, mutta ei kuitenkaan niin paha, että olisin jättänyt välistä mahdollisuuden kuvata tätä veikeän näköistä liikettä. Lisää tuliaisia löysimme kukkatorilta, joka muuten ei niin paljoa ihastuttanut. Kuvittelimme pelmahtavamme valtavaan kukkamereen, mutta sen sijaan vastassa oli lähinnä tulppaanisipuleita pusseissa. Muutaman liikkeen kuitenkin löysimme, jotka olivat todella iloja silmälle kukkatulvassaan. Sen sijaan katuja kierrellessä teimme parista pienestä kaupasta lelujen osalta hienoja löytöjä ja edelleenkin Minireissumies leikkii innoissaan puisella raketillaan ja nukkuu pehmoapinansa kanssa.

Näin mukavasti vierähti ensimmäinen visiittini Amsterdamissa ja vieläpä päättyi kyytiin Tesla-taksilla lentokentälle. Lisää Amsterdamia, kiitos!

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi Amsterdamiin?

 

10 Comments

  1. Travelloverin Annika

    11/05/2017 at 09:20

    Olin itsekin joitain vuosia sitten keväällä, mutta tuuli oli vielä aika pureva. Haaveilin tulppaaneista, uutta vasta niitä näkyi sipuleina myynnissä kaikkialla. Ostin I Amsterdam -kortin ja kävin kaikissa hassuista museoissa, esimerkiksi käsilaukkumuseossa. Kortin hintaan sisältyi myös kanavaristeily. Perspektiivi kaupunkiin on ihan kiva alhaalta kanavasta.

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 21:01

      Seuraavalla kerralla suuntaan siis kanavaristeilylle 🙂

      Reply
  2. Anna | Muuttolintu.com

    13/05/2017 at 00:17

    Tuo juustokauppa näyttää ihan taivaalta! Vesi nousi kielelle. Varsinkin kun reissumiehestä tulee aina mieleen ruisleipä, mitä on tosi kova ikävä. 😀

    Amsterdam on yksi omista lemppareista tähän asti Euroopassa. Olin siellä kyllä lähemmäs 10 vuotta sitten, eikä silloin turisteja mitenkään ihmeen paljon näkynyt. Silloin taisi myös olla maaliskuu, ja tosiaan ne ihanat piparkakkutalot ainakin näkyy paremmin siihen aikaan!

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 21:05

      Mä en kestä juustoa ollenkaan, oli kyllä tiukka haju tuolla kaupassa mut todellakin niin veikeän näköinen paikka, et pakko pidättää hengitystä ja kuvata 😀 Maaliskuu oli tosiaan nytkin, luulen että isot massat tulevat vasta myöhemmin keväällä ja kesällä.

      Reply
  3. Mika / Lähtöportti

    13/05/2017 at 11:11

    Mukava lukea hyviä kokemuksia Amsterdamista! Olen käynyt kauan sitten kahdesti (1997 ja 2000) ja niillä kerroilla ei olleet mitkään taivaanmerkit kohdallaan. Kuiskivat huumediilerit lyöttäytyivät seuraan keskustan melkein jokaisella kadunkulmalla, oli ryöstöyritystä, uhkailua ja ties mitä sattumuksia ihan keskellä kirkasta päivää ja selvin päin. Suurin piirtein maailman ainoa kaupunki, josta mulle on jäänyt negatiivinen mielikuva. Uskon kuitenkin Amsterdamin sittemmin siistiytyneen paljon ja varmaan annan Amsterdamille joskus vielä kolmannen mahdollisuuden. Muidenkin tuoreiden kokemusten perusteella siellä voisi nykyään viihtyäkin!

    Noiden reissujen perusteella vinkkini Amsterdamiin on vuokrata polkupyörä ja lähteä ajelemaan kaupungin ulkopuolelle. Kanavien rantoja pitkin pääsi vanhoja tuulimyllyjä, lammaslaumoja ja pikkukyliä ohittaen lopulta Edamin juustokauppoihin (reilut 20 km suuntaansa).

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 21:06

      Olen tainnut jostain lukea näitä kokemuksistasi, ehkä jostain aiemmasta kommentista? Meille ei tosiaan tarjoiltu yhtään mitään epämääräistä, olisiko johtunut lastenvaunuista ja anopista 😀 Ihan varmasti Amsterdam on toki siistiytynytkin näiden vuosien aikana.

      Ensi kerralla siis myös kaupungin ulkopuolelle, nyt ei aika riittänyt siihen muuta kuin junan ikkunasta katsellen.

      Reply
  4. Kohteena maailma / Rami

    13/05/2017 at 22:57

    Jos Tukholma ja Tallinna jätetään pois laskuista, niin olen ylivoimaisesti eniten käynyt Suomen ulkopuolella Amsterdamissa. Aivan mahtava kaupunki – kaunis, rento ja arkkitehtuurillisesti upea!

    Melkein sanoisin, että Euroopan parhaat museot löytyy Amsterdamista eli siinä ohjelmaa tuleville reissuille. Aivan parasta on se, että vuokraa polkupyörän ja lähtee pyöräilemään keskustassa ja keskustan ulkopuolelle. Pari kilometria rautatie-asemalta fillaroitiin lampaiden seassa pellolla 😀

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 21:08

      Museot myös listalle seuraavia reissuja ajatellen! Uskoisin, että palaan ennemmin kuin myöhemmin, niin helpon lentomatkan päässä ja niin mukava ja monipuolinen paikka!

      Reply
  5. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    15/05/2017 at 18:34

    Aivan oikea lähestymistapa kaupunkiin – iisisti ja fiilistellen, ilman aikataulupaineita. Amsterdamista en ole vielä itseäni löytänyt, mutta se on keikkunut monesti kärkikahinoissa pitkiä viikonloppureissuja suunnittelessa. Ihan jo fillari- ja juustonäkökulmasta sait myytyä kohteen, ja sisäinen aamupalaintoilijani vain heitti lisää vettä kiukaalle aamupalakuvia tutkaillessa 😀

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 21:10

      Suosittelen lämpimästi, oli meille oikein mieleinen kaupunki! 🙂

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram