kulkutautiset

Ensikosketus Bhutaniin: Paro ja Thimphu

Edellinen postaus aloitti Bhutanin matkan muistelmat ja näissä merkeissä jatketaan nyt muutaman postauksen verran…

Matkustaessa Bhutaniin on käytettävä paikallisen, valtion lisensoiman matkatoimiston tai näiden kansainvälisten yhteistyökumppaneiden palveluita. Hinta on kiinteä, sesonkiaikaan 250USD/hlö ja muuhun aikaan 200USD/hlö, jos ryhmän koko on kolme tai enemmän. Yksin tai kaksin matkustaville tähän päälle tulee vielä muutaman kympin lisämaksu. Tämän lisäksi maksettavaksi tulee vielä Bhutanin viisumi, 40USD, ja lennot, jotka toki matkatoimisto hoitaa. Tähän kiinteään hintaan kuuluu majoitus vähintään kolmen tähden hotelleissa, kolme ateriaa päivässä ja matkatoimistosta riippuen myös juomat, opas ja kuski ja auto oman porukan käyttöön. Lisäksi ainakin useammat matkatoimistot sisällyttävät tähän sisäänpääsymaksut ja toimistosta riippuen erilaisia aktiviteetteja. Meillä mm. hintaan sisältyi koskenlaskua kulttuurinähtävyyksien sisäänpääsymaksujen lisäksi.

Toisin kuin pitkään kiertänyt urbaanilegenda kertoo, Bhutaniin matkustavien turistien määrää ei rajoiteta. Hintapolitiikalla pyritään kuitenkin vähentämään matkailijoiden vaikutusta ja suojelemaan paikallista kulttuuria ja luontoa. Tästä syystä on valittu tällainen “High Value, Low Impact Tourism” -lähestymistapa, jolla pyritään houkuttelemaan maahan sellaisia matkailijoita, jotka kunnioittavat ja arvostavat paikallista kulttuuria ja ovat valmiita maksamaan sen verran, että tällä saadaan myös oikeasti parannettua paikallisten oloja. Kiinteästä hinnasta menee 65USD/vrk ilmaisen koulutuksen ja ilmaisen terveydenhuollon tukemiseen sekä köyhyyden ehkäisemiseen.

Tällä hetkellä Bhutaniin lentää kaksi lentoyhtiötä, Drukair ja Bhutan airlines. Lentoja Paroon on seuraavista kohteista: Bangkok,Delhi, Kolkata, Bagdogra, Bodh Gaya, Dhaka, Kathmandu, Guwahati, Singapore and Mumbai. Lisäksi maitse voi ylittää rajan muutamassa paikassa. Kaikki rajanylityspaikat ovat yhteisellä rajalla Intian kanssa. Bhutanissa on neljä lentokenttää, ja näistä ainoastaan yksi vastaanottaa kansainvälisiä lentoja. Paron lentokenttä sijaitsee Paron kaupungin lähellä syvässä laaksossa. Sitä ympäröivät jopa 5,5 km korkeat vuoret. Paron lentokenttää pidetään yhtenä maailman haastavimmista ja sinne saavatkin laskeutua vain tähän erikseen koulutetut lentäjät. Vuoristoisen Bhutanin maasto on niin haastavaa, ettei tämän lähemmäs pääkaupunki Thimphua voinut lentokenttää rakentaa. Parosta Thimphuun ajomatka kestää vajaa puolitoista tuntia.

Me lensimme Paroon Kathmandusta. Tätä edeltävästi olimme A:n kanssa viettäneet reppureissuelämää jo kuukausien ajan, kulkien paikallisbusseilla rinkkoinemme, yöpyen ja syöden halvalla. Viimeisimmät pari kuukautta olivat kuluneet Intiassa ja Nepalissa, lähinnä Himalajan eri kolkkia koluten. Vanhempani lensivät Kathmanduun suunnataksemme yhdessä sieltä kohti Bhutania. Koneen noustua Kathmandun kentältä tiesimme olevamme matkalla erilaiseen paikkaan. Ympärillä ei ollutkaan muita rähjäisiä reissaajia, vaan kanssamatkustajat olivat suurimmalta osalta myöhäiskeski-ikäisiä tai jo eläkkeellä, toki muutama poikkeus joukossa vahvistamassa säännön. Matkatoimisto oli ohjeistanut meitä toivomaan paikkoja koneen vasemmalta puolelta, jossa kirkkaalla säällä olisi mahdollisuus nähdä muiden Himalajan huippujen seassa korkeimpana komeileva Mt. Everest. Olimme sen verran myöhässä, ettemme enää näitä onnistuneet saamaan, mutta sääkin oli niin pilvinen, ettemme olisi kuitenkaan nähneet vuoristoa tunnin lennon aikana. Laskeutuminen laaksoon vuorten keskelle oli tietysti jännää, mutta ei pelottavaa kuitenkaan. Maisemat olivat upeat ja innosta pinkeänä nenä liimautuneena koneen ikkunaan niitä katselimme. Laskeuduimme Paron lentokentälle Bhutaniin, joka sympaattisen pienessä koossaan sai jo itsessään aikaan hyvän mielen. Lentokentän rakennukset lennonjohtotornia myöten oli rakennettu perinteisellä tyylillä ja pihalla oli suuri kuningasparin kuva vastaanottomassa vieraita. Lentokentällä meitä vastassa oli oppaamme, Sonam, ja kuskimme, Dorji – tutustumismatka tähän syrjäiseen maahan sai alkaa.

Esimmäisen päivän vietimme Paron alueella, jossa Sonam ja Dorji veivät meidät tutustumaan paikallisen maatalon elämään. Tervetuliaisjuomiksi meille tarjottiin suolaista voiteetä, jonka jälkeen pääsimme perinteiseen bhutanilaiseen kuumakivikylpyyn. Juottokaukalon tyyppisen puuammeen vesi lämmitetään tulessa kuumennetuilla kivillä. Ammeessa on kaksi eri kaukaloa, toinen tarkoitettu kiville ja toinen kylpijälle. Kuumahan siinä tuli, eikä amme välttämättä ollut ergonomisin mahdollinen, mutta kokemus oli silti varsin hauska.

Peseytymisen jälkeen nousimme ison omakotitalon ylähuoneistoon illalliselle. Erittäin maittavan paikallisen ruoan lisäksi saimme myös maistella perinteistä ja melko erikoisen makuista riisiviiniä samalla, kun kuuntelimme isäntäväen tarinoita chileistä, joilla voi maustaa sadan ihmisen ruoan – siis yhdellä ainokaisella chilillä.

perinteistä keittiövälineistöä

kuumat kivet etukaukalossa

Majoitus tuntui meille rähjämatkailijoille luksukselta, sillä huoneissa oli omat kylpyhuoneet, ilmastointilaitteet, TV:t sun muut mukavuudet. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä, ja hyvin nukutun yön jälkeinen aamiainen maittava – näistä lähtökohdista olikin mukava jatkaa ensimmäiseen kokonaiseen päivään Bhutanissa.

Paro by night

Paro dzong

Aamulla jätimme Paron taaksemme ja lähdimme kohti pääkaupunkia, Thimphua. Matkalla pysähdyimme tutustumaan muun muassa Tamchokgang Monasteryyn, jonne vei 1300-luvulla rakennettuun joen ylittävään rautaketjusiltaan. Vaikka en korkeanpaikankammoinen olekaan, on ihan vinkeä tunne kävellä tällaisen “kanaverkon” päällä joen kuohutessa alapuolella. Ainakin askeleitaan sai hieman asetella, ettei kompastunut koloihin.

Nämä perusmatkatoimistojen matkat eivät tosiaan ole mitään ryhmämatkoja (vaikka epäilemättä sellaisiakin on tarjolla), vaan auto, kuski ja opas ovat vain oman porukan käyttöön. Tämä mahdollistaa tietynlaisen joustavuuden aikataulujen ja tekemisen suhteen, ja erityisesti valokuvaukseen hurahtaneet nauttivat, sillä kuskia voi hyvillä mielin pyytää pysäyttämään auton vaikka viiden minuutin välein kuvatakseen jälleen uutta edessä avautuvaa, upeaa maisemaa. Ja näinhän me teimme, luonnollisesti… Kuten aiemmin mainitsin, matka Parosta Thimphuun kestää jonkin verran vajaa puolitoista tuntia autolla. Me saimme siihen kulumaan useamman tunnin maaseudun elämään maisemia ja taloja tien varresta kuvaten. Vuoristoajelun jälkeen saavuimme vihdoin iltapäivästä Thimpuun ja aloitimme tutustumiskierroksen Bhutanin pääkaupunkiin.

kanaverkkokävelyllä 1300-luvulla rakennetulla sillalla

Tervetuloa Thimphuun!

Vierailimme Bhutanin kolmannen kuninkaan muistolle perustetussa Memorial Stupan luona. Stupa on rakennettu vuonna 1974, kaksi vuotta kolmannen kuninkaan kuoleman jälkeen. Meille kerrottiin, että tänne eläkeläiset tulevat rukoilemaan, tapaamaan kavereitaan ja pakoilemaan lastenlasten vierailuja. Vanhukset kiersivät stupaa myötäpäivään pyöritellen rukousmyllyjä ja keskustellen keskenään. He, jotka eivät jaksaneet enää tallustella, istuskelivat muistomerkin reunustan katoksessa samoissa puuhissa. Jos stupa käsitteenä ei ole tuttu, voi siihen tutustua täällä (tai laajemmin englanniksi täällä).

Muistomerkiltä jatkoimme matkaa Thimpun yli katsovalle valtavalle pronssiselle Buddha-patsaalle, viralliselta nimeltään Great Buddha Dordenma. Meidän visiitillämme rakentaminen oli vielä kesken ja lopullisesti patsas ja alue valmistuivat pari vuotta myöhemmin syksyllä 2015, juuri sopivasti neljännen kuninkaan 60-vuotispäivän aikaan. Patsasta ympäröi vuonna 2011 avattu Kuensel Phodrang nature park. Patsaan rakentaminen on maksanut yhteensä noin 100 miljoonaa dollaria. Iso osa rahoituksesta on tullut ulkomailta. Buddhapatsaan sisälle on aseteltu 100 000 pienempää buddhapatsasta ja 25 000 hieman suurempaa, etteivät vaan pääsisi loppumaan kesken pahan päivän tullen…

Patsas juhlistaa satavuotiasta Bhutanin kuningaskuntaa. Sen lisäksi se myös täyttää kaksi ennustusta: 1900-luvulla kuuluisa joogi Sonam Zangpo ennusti, että alueelle rakennettaisiin suuri patsas tuomaan siunausta, rauhaa ja onnea maailmaan. Lisäksi patsas mainitaan guru Padmasambhavan teksteissä, jotka ovat todennäköisesti peräisin 700-luvulta.

Keskeneräisyydestä huolimatta patsas oli varsin vaikuttava näky 51,5 metrin korkeudessaan. Paikasta avautuivat upeat näkymät Thimphun laaksoon.

Jättiläismäisen Buddha-patsaan luota jatkoimme Changankha Monasteryyn, 1400-luvulla rakennettuun luostariin. Changankha tunnetaan erityisesti siitä, että vanhemmat tulevat tänne rukoilemaan ja hakemaan siunausta perheen pienimmille. Oppaamme kertoi, että riippuen siitä, kuinka kaukana perhe asuu, vauvaa tuodaan luostariin jopa kuukauden välein näytille. Vanhemmat usein hakevat luostarista neuvoa lapselle suotuisan nimen suhteen ja pyytävät siunauksia jumalolento Tamdrinilta. Luostareissa ei ole sallittua kuvata sisätiloissa, joten niin upeita kuin ne monesti ovatkin, ne ovat tallennettuina ainoastaan muistoina mieleemme, ja näissä postauksissa kuvat ovat ainoastaan luostareiden ulkopuolelta.

lounastauko “vauvaluostarin” sisäpihalla

Kiertoajelun aikana kävimme myös Thimphun liepeillä sijaitsevassa eläintarhassa, jossa asustaa takineja, Bhutanin kansalliseläimiä. Takini on Himalajan seudulla, n. 2000–4500 metrin korkeudessa elävä vuohieläin, jonka länsimaiset eläintieteilijät löysivät vasta 1910. Aikuiset takinit painavat n. 250-350 kiloa. Kansantarun mukaan erästä bhutanilaista pyhimystä pyydettiin esittämään paikalla olleille ihme, jolloin hän yhdisti kuolleen vuohen pään kuolleen lehmän vartaloon. Tällöin taianomaisesti eläin heräsikin henkiin ja juoksi laiduntamaan. Simsalabim, syntyi takini!

Seuraavaksi ohjelmassa oli lyhyt tutustuminen paikalliseen nunnaluostariin, jonka oli perustanut samainen rautasillan rakentaja Thang Tong Gyalpo 1300-luvulla. Mitään kovin ihmeellistä itse luostarissa ei ollut. Samalla tavalla alttari oli keskeisessä roolissa, niin kuin muissakin buddhaluostareissa, mutta tietty taika näissä buddhalaisissa luostareissa aina on, ja mielellään niissä vierailee.

nunnaluostarin pulut

oppaamme Sonam pyörittämässä rukousmyllyjä

chilin kuivattelua luostarin katolla

Nunnaluostarilta suuntasimme Tashichho Dzongiin, joka on luostari ja linnoitus Thimphun pohjoispuolella. Se on alunperin rakennettu 1216, mutta suurin osa alkuperäisestä dzingista paloi vuoden 1772 tulipalossa ja uudelleenrakennettiin tämän jälkeen. Bhutanin kuningaskunnan perustamisesta 1907 lähtien se on toiminut myös hallintorakennuksena, ja nykyään se onkin useiden ministeriöiden koti. Sisäänkäynnillä on turvatarkastus, jonka jälkeen pääsimme linnoituksen sisäpihalle ja edelleen alttarirakennukseen, jossa järjestetään tärkeitä poliittisen päätöksenteon kokouksia. Toisella puolella alttaria on paikat virkamiehille ja kuninkaalle, toisella puolella taas uskonnolliselle johdolle. Ikävä kyllä täälläkään ei saanut kuvata, kuten tosiaan ei muidenkaan temppeleiden alttarialueilla.

Tashichho Dzong alaoikealla

Hieman juoksentelusta väsyneinä menimme vielä viimeisten auringonsäteiden aikaan seuraamaan jousiammuntakilpailua Thimpun keskustassa sijaitsevalle radalle. Jousiammunta on Bhutanin kansallislaji ja ilmeisen suosittu urheilumuoto maassa. Juosiammuntakilpailuja järjestetään pitkin maata, maallisina ja uskonnollisina yleisinä vapaapäivinä, paikallisilla festivaaleilla, ja kilpailuja on eri piirikuntien välillä ja jopa eri ministeriöiden välillä.

Katselimme kilpailua jonkin aikaa. 145 metrin radalla kaksi joukkuetta ammuskeli puolelta toiselle yrittäen osua tauluun, ja mikäli joku tässä onnistui, alkoivat kunnioitustanssit toisen puolen joukkueella. 145 metrin rata tuntui meistä kovin pitkältä siihen nähden, että toisen joukkueen kilpailijat palloilivat todella lähellä maalitaulua. Kysyimme oppaaltamme, eikö koskaan satu mitään havereita. Saimme vastaukseksi, että maaseudulla lajia toisinaan harrastetaan pienessä tai isommassa maistissa ja tällöin tekevälle saattaa sattua…

Päivän päätteeksi menimme vielä katsomaan kulttuuriesitystä, missä nuoret paikalliset miehet ja naiset esittivät perinteisiä laulu- ja tanssiesityksiä paikallisin instrumentein säestettynä. Cham-tanssit ovat yksi meditaation muoto ja ihmisten lahja jumalille.

lohikäärmeet ringissä tanssimassa

Olemme tottuneet matkoillamme painamaan aika tukka putkella, mutta tämä tahti sai kyllä hätäisemmänkin hengästymään. Melko paljon sai yhteen päivään mahtumaan, ja illalla väsyneinä mietimmekin, olisiko seuraavien päivien tahti yhtä kova. Kovin ihastuksissamme olimme kuitenkin kaikesta näkemästämme ja odotimme innolla, että pääsisimme pääkaupungin ulkopuolelle vähän syrjäisemmille seuduille tutustumaan elämänmenoon.

10 Comments

  1. Anna | Muuttolintu.com

    05/10/2016 at 23:00

    Pitääkin tutustua mistä tarkalleen se maareitti Bhutaniin menee esim. Intiasta, jos vaikka se olisi meille varteenotettava vaihtoehto. Se lentokenttä kuumottaa nimittäin edelleen, vaikka sanoitkin ettei pelottanut 🙂 On niitä varmaan toki vaarallisempiakin, jos tilastoja tutkitaan. Toinen syy siihen, miksi luovuttiin Bhutanista kohteena viime vuonna oli tuo hinta. Onhan se aika tyyris, jos kuvittelee selviävänsä Intian budjetilla. Toisaalta ymmärrän hyvin tuon lähestymistavan, ja kiva että siitä hinnasta meneen noinkin iso osa hyvään tarkoitukseen, Itse olin myös kuullut noista turistimäärärajoituksista, hyvä tietää ettei pidä paikkaansa!

    Reply
    • Henna

      07/10/2016 at 20:08

      En ole ihan varma, miten homma toimii. Intialaiset pääsevät Bhutaniin ilman viisumia ja ilman tuota matkatoimistohässäkkää, joten heille on ehkä järkevämpää ajaa pidempiäkin matkoja. Tuossa pienessä maassa nimittäin lyhyisiinkin matkoihin tuhraantui paljon aikaa, sillä käytännössä kaikki tiet kiemurtelevat vuoristossa ja eteneminen on hidasta. Pointtini siis on, että jos nuo rajanylityspaikat ovat kovin pitkällä mistään järkevästä, niin kalliiksi varmaan tulee järjestää matkatoimisto sieltä hakemaan, kun omatoimisestikaan ei voi liikkua. Mutta voipi olla, että osa (tai kaikki) ovat hyvinkin pelipaikoilla, asia selvinnee vain selvittämällä 🙂 Mutta ei tosiaan lento pelottanut yhtään, itse asiassa en tainnut edes löytää mitään onnettomuuksista kertovia tilastoja, onkohan niitä siis ainakaan mitään merkittävämpiä ollutkaan… mutta haastava kenttä on laskeutua ja siksipä hyvä, että koulutus on kohdallaan piloteille 🙂 Tyyristä tosiaan on, mutta me ainakin koimme saavamme rahoillemme kovasti vastinetta ja kun ottaa huomioon, että tuohon hintaan sisältyy aivan kaikki, niin ei se lopulta ollut niin kovin paha, ottaen huomioon, että taso on myös hyvä ja henk.koht palveluksessa on kaksi henkilöä kellon ympäri.

      Reply
  2. Mika / Lähtöportti

    06/10/2016 at 14:49

    Kiitos tästä nojatuolimatkasta! Bhutan kuulostaa koko ajan entistä kiinnostavammalta. Vaikka alankin olla vakuuttunut tuon opasjärjestelmän toimivuudesta ja eduista Bhutanille, niin en silti voi olla miettimättä millainen teidän reissusta olisi tullut ilman tätä nähtävyyksien ja tapahtumien täyteistä ohjelmaa. Ainakin olette saaneet kokea paljon ja tekemistä kuulostaa olleen myös monipuolisesti kylpemisestä lähtien. Tuo yksi kuva sai miettimään, voiko pulut tykätä chilistä, vai etsiikö ne tuolta seasta jotain muuta 🙂

    Reply
    • Henna

      07/10/2016 at 20:15

      Vaikea sanoa, millainen siitä olisi tullut ilman matkatoimiston osallisuutta. Aikataulu olisi ehkä ollut rennompi, mutta varmastikaan emme olisi osanneet hakeutua puoliinkaan nähtävyyksistä, joissa nyt kävimme, saatika sitten kuumakivikylpyyn tai jousiammuntakilpailuun. Onneksi muut päivät eivät olleet yhtä hektisiä kuin tuo ensimmäinen kokonainen, ja loppujen lopuksi niin aikataulun noudattaminen oli täysin meistä itsestä kiinni. Matkatoimistoilla on valmiita ehdotelmia, joita voi ymmärtääkseni muokata etukäteen heidän kanssaan haluamallaan tavalla, ja matkan aikanakin homma oli meistä kiinni. Kun olimme kuitenkin vain omalla porukalla, saimme itse päättää, kuinka kauan haluamme viettää missäkin kohteessa ja opas sitten aina informoi, että nyt emme välttämättä ehdi sinne ja sinne, mutta oma valinta aina siis oli. Muuten siis itsekin tykkään reissata omatoimisesti, mutta oli siinä puolensa, erityisesti kun meillä synkkasi hyvin oppaan kanssa, että tuollaisessa kulttuurillisesti todella mielenkiintoisessa paikassa vieressä on koko ajan joku selittämässä niitä kulttuurin kiemuroita ja valmiina vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, mitä nyt ikinä viikon aikana sattuu putkahtamaan mieleen. Olen itse asiassa täysin vakuuttunut, että joskus vielä tuonne palaan ja silloin käytän varmasti saman matkatoimiston palveluita ja yritän vielä diilata samaisen oppaan, ja miksei kuskinkin 🙂

      Mietin myös samaa noiden pulujen kohdalla, mutta sitä en tainnut tulla kysyneeksi!

      Reply
  3. Kohteena maailma / Rami

    07/10/2016 at 09:24

    Komppaan ylläolevan Mikan kommenttia, että on mukavaa tehdä tällainen nojatuolimatka vähemmän tunnettuun paikkaan. Vanhaa siltaa näyttää olevan paranneltu rukousliinojen avulla tasaisin väliajoin, joten sen kunnossa ei ole moittista 🙂

    Hieno juttu, että vanhempasi aikoinaan osallistuivat teidän reppureissulle siten, että tulivat teitä katsastamaan ja samalla reissaamaan mielenkiintoisen maahan. Itsehän olen suurimman osan työurastani tehnyt isäsi perustamassa yrityksessä, joten hänet oli kyllä helppo kuvista tunnistaa 😉 Muuten kuvista todettakoon se, että tuo kylpypaljun asento ei kyllä tosiaan ole maailman ergonomisin 😀

    Kiva postaus, mukava lueskella ja tuli opittua taas jotain uutta.

    P.S. Olisin varmasti hyvä tuossa jousiammunnassa, jopa pienissä maaseudulla 😉

    Reply
    • Henna

      07/10/2016 at 20:24

      Saattaa olla, että sillasta on vaihdettu tässä ajan saatossa jotain muutakin kuin rukousliinoja. Tai ainakin toivottavasti! 😛

      Minun vanhempani ovat varsinaisia rähinäreissaajia, erittäin mielelläni heidän kanssaan matkustan – ja tokihan, jos isääni edes vähän tunnet, tiedät, että hän ei juutu sohvalle pyörittelemään peukaloita tai kavahda uutta 🙂

      Reply
  4. Annika | Travellover

    07/10/2016 at 10:43

    Bhutanin-matkojen hinnat ovat aika kovat, varsinkin nyt kun dollari on kallis. Olen kyllä pitkään sinne halunnut. Pitääpä alkaa selata ja pyytää tarjouksia, kun ensi kesänä kuitenkin kuukausia Aasiassa hillun. Kun systeemi on tuo, ettei omatoivoisesti voi kulkea ja hintakin on ihan rapsakka, on ihan hyvä, että rahalle saa myös vastinetta – vaikkakaan mikä lepoloma ei sitten olisi. Muutamassakin päivässä saa siten maasta aika kattavan kuvan.

    Reply
    • Henna

      07/10/2016 at 20:28

      Jos ryhdyt tosissasi suunnittelemaan, niin pistä viestiä, meillä oli nimittäin ihan valtavan hyvä kokemus tuosta käyttämästämme matkatoimistosta 🙂 Sama hintahan on periaatteessa kaikilla, mutta pieniä eroja on tosiaan siinä, mitä kaikkea hintaan sisältyy. Mutta olimme todella tyytyväisiä saamamme palveluun ja siihen, miten kaikki oli järjestetty. Muut päivät eivät olleet ihan yhtä hektisiä, mutta en minä tuonne menisi lepäilemäänkään, juuri siksi, kun hinta on noin kova. Tuli tosiaan nähtyä aika paljon muutamassa päivässä ja hyvä niin. Vaikkapa naapurimaa Nepalissa voi relailla aika monta kertaa halvemmalla 🙂

      Ja kuukausia Aasiassa ensi kesänä! Huikeaa ♥ Odotan mielenkiinnolla, minkälaisiin kohteisiin päädyt 🙂

      Reply
  5. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    08/10/2016 at 22:02

    Aivan SAIRAAN mielenkiintoista! Mutta ihan kärkeen pitää sanoa että se vasta siistiä onkin, että te a) matkustatte omien vanhempien kanssa ja b) että teidän vanhemmat matkustaa teidän kanssa tällaisiin kohteisiin. Toivon vaan niin hartaasti että sama kuvio toimii joskus omankin muksun kanssa.

    Mutta tämä Bhutan, se on kyllä todella mielenkiintoinen paikka, minne mekin halajattiin, mutta hinnat oli tosissaan aika kovat. Ei riittänyt budjetti siihen. Kathamandussa käytiin noita matkoa arpomassa pitkään, mutta päädyttiin siihen ettei heti vuoden rtw;n kärkeen vedetä pajatsoa tyhjäksi ja mietitä millä loppumatka elellään. 😀

    Näyttää kuitenkin juuri sellaiselta paikalta, minne olisi mielenkiintoista päästä, ja toivottavasti joskus päästäänkin. Nepalissakin oli kuitenkin sen verta mukavaa ja ruoka hyvää, ettei sen puolen olisi mitään ongelmia. Miten tuolla muuten tiet ja infra toimii? Ja hei, tuolla postauksessa jää yksi kappale ihan kokonaan kesken! Olisi vähän kiinnostanut kuulla mitä siihen 65 dollariin kuuluu!

    Reply
    • Henna

      08/10/2016 at 22:13

      Joo, ihan ehdotonta, niiden kanssa on niin kiva matkustaa! ♥ Samaa toivon oman lapsen kanssa myöhemmin. Uskoisin, että teillä on ainakin luotu, ja luodaan tulevaisuudessakin erinomaista pohjaa tälle.

      Ja kappas, niinpäs olikin aivan keskeneräinen lause tuolla, vaikka muka olin oikolukenut niin tarkkaan. Ei siis ole sen tarkempaa tietoa tuosta 65 dollarin asiasta kuin mitä tuossa aiemmin olin kertonut. Oli vissiin ollut tarkoitus tuohon kohtaan alunperin kertoa, mitä siihen kokonaiseen kiinteään hintaan kuuluu, hotellia, ruokaa jne, mutta olinkin viisauksissani päättänyt siirtää sen eri kappaleeseen ja kuitenkin unohtanut tuon tyngän tuohon. Kiitti, kun huomasit, tuli korjattua 🙂

      Kuten aiemmin totesin, meillä jäi Tiibet väliin samaisesta syystä. Ehkä joskus. Toivottavasti teillä on lähivuosina mahdollisuus matkustaa Bhutaniin 🙂 Haaveilen itsekin uudesta reissusta… jos voisi viettää vähän pidemmän ajan siellä, mutta sitä varten tarvitsee jo säästää ihan urakalla 🙂

      Aika erilaista tuolla Bhutanissa on Nepaliin verrattuna, vaikka lähellä ollaankin. Jotenkin erilainen rytmi ja meininki, maisemat, kaikki. Homma toimi loistavasti. Jotkut pienemmät tiet olivat vähän kuoppaisempia, luonnollisesti, mutta pääosin hyvässä kunnossa. Tuolla tunnutaan pitävän asioista huolta. Emme tainneet esim. nähdä yhtään kerjäläistä koko viikon aikana.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram