kulkutautiset

Bhutan: Punakha – maailman idyllisin laakso

Bhutanin tarina saa jälleen jatkoa… Edellinen päivä oli kulunut pääkaupunki Thimphussa kiertelyyn. Sen jälkeisenä aamuna otimme suunnaksi Punakha-laakson, johon pääkaupungista on ajomatkaa muutaman tunnin verran. Etukäteen arvelimme matka-ajan pitenevän noin tunnilla oppaan kertomasta arviosta, sillä innokkaina kuvaajina haluaisimme matkan varrella pysähtyä räpsimään otoksen jos toisenkin. Näinhän siinä kävikin, ja pysähdyimme niin perhosten kuin hevosten ja upeiden maisemien kohdalla ja matka-aika hieman venyi.

Punakha-laaksoon ajetaan 3100  metrin korkeudessa olevan Dochula-solan läpi. Solasta avautuu näkymä Himalajan lumihuippuisille vuorille, niiden joukossa Bhutanin korkein vuori Masanggang, paikallisella kielellä Gangkhar Puensum. Gangkhar Puensum on 7570 metriä korkea. Se sijaitsee Bhutanin ja Kiinan (Tiibetin) rajalla ja itse asiassa tarkasta sijainnista kiistellään – onko Gangkar Puensum täysin Bhutanin puolella vai osittain Kiinan puolella. Bhutan avattiin vuorikiipeilijöille vuonna 1983 ja tämän jälkeen Gangkar Puensumia on yritetty huiputtaa neljästi vuosina 1984 ja 1985, joka kerta kuitenkin epäonnistuen. Vuonna 1998 japanilainen retkikunta huiputti Gangkar Puensumin 7535 metriä korkean sisarhuipun Liangkang Kangrin Tiibetin puolella. Näin ollen Gangkar Puensum on edelleen huiputtamatta ja itse asiassa kunnioituksesta paikallisia uskomuksia kohtaan Bhutan onkin kieltänyt yli 6000 metriä korkeille vuorille kiipeämisen vuonna 1994 ja koko vuorikiipeilyn vuonna 2003.

Dochula-solassa sijaitsevalle kumpareelle on pystytetty  108 muistostupaa Bhutanin ja Intian välisessä kärhämässä kaatuneiden sotilaiden kunniaksi. Vuoden 2003 joulukuussa assamilaiset kapinalliset olivat pystyttäneet leirejään Bhutanin alueelle ja kuningas Jigme Singye Wangchuckin johdolla kapinalliset ajettiin pois Bhutanin alueelta. Taistelussa kuitenkin kaatui 108 bhutanilaista sotilasta ja näiden kunniaksi tämä muistomerkki on valmistunut vuonna 2004. Pysähdyimme joksikin aikaa tutkimaan stupia ja ihailemaan solasta avautuvaa maisemaa. Pilvet peittivät taivaan lähes kokonaan, mutta ajoittain vuorijono näkyi horisontissa pilvien raoista ja maisema oli kerrassaan taianomainen.

Dochula-solasta lähdimme ajelemaan vuoristoteitä alaspäin, kohti Punakha-laaksoa. Muutaman kuvauspysähdyksen jälkeen saavuimmekin ehkäpä idyllisimpään paikkaan, jossa olemme koskaan käyneet. Ensin vuorossa oli lounas, ja sen jälkeen teimme kävelyretken riisipeltojen läpi katsellen paikallisia työssään riisipelloilla. Retken määränpäänä oli Chimi Lhakhang -luostari, joka on rakennettu vuonna 1499 buddhalaisen pyhimyksen Lam Drukpa Kuenleyn kunniaksi, sillä tämä voitti paholaisen taistelussa Dochula-solassa aseenaan “äärettömän viisautensa liekehtivä salama”.

Chimi Lhakhang tunnetaan paikallisten keskuudessa hedelmällisyysluostarina. Tarinoiden mukaan täältä ovat saaneet avun myös useat ulkomaalaiset pariskunnat, jotka eivät länsimaisen lääketieteenkään avulla ole onnistuneet lisääntymään. Fallossymbolit tervehtivät jo portilla, ja asiaan kuuluvia symboleja esiintyi joka puolella luostarialuetta. Tradition mukaan paikalle saapuvia pyhiinvaeltajia kopautetaan päähän 25-senttisellä puisella peniksellä. Erinäiset penismaalaukset koristivat monien muidenkin talojen seiniä ympäri Bhutania, joten pelkästään näiden hedelmällisyysluostareiden yksinoikeus tämän tyyppinen taide ei ole. Fallossymboleiden uskotaan ajavan pois paha silmä ja pahantahtoiset juorut.

Iltapäivästä kävimme tutustumassa Punakha Dzongiin, vanhaan linnoitukseen, joka valmistui vuonna 1637. Näin ollen se on Bhutanin toiseksi vanhin, ja itse asiassa myös toiseksi suurin linnoitus. Punakha dzongissa sijaitsi aiemmin Bhutanin hallinnon keskus, kunnes pääkaupunki siirrettiin Thimphuun vuonna 1955. Tässä samaisessa linnoituksessa mm. kruunattiin Bhutanin ensimmäinen kuningas vuonna 1907 sekä vihittiin avioliittoon nykyinen kuningaspari vuonna 2011. Kuten myös Thimphussa sijaitseva Tashichho dzong, Punakha dzong on myös uskonnollisesti tärkeä paikka ja siellä säilytetään tiibetinbuddhalaisuuden Kagyu-koulukunnantärkeitä pyhäinjäännöksiä.

Kauniin joen varrelle rakennetun linnoituksen vieressä kulkenut toinen joki siirrettiin aikanaan kauemmas pahan tulvimisen takia, ja nyt laajaa nurmikenttää käytetään lähinnä rukoiluun ja meditointiin. Linnoitus kuitenkin sijaitsee edelleen kahden joen, Pho Chhun ja Mo Chhun risteyksessä.

Punakha-laakso

Punakha dzong

Seuraavana aamuna lähdimme tutustumaan nunnaluostariin kukkulan päälle. Jälleen kerran uskomattoman idylliset maisemat avautuivat laaksojen yli joka suuntaan, ja mieli lepäsi. Paljon matkustellut äitinikin totesi maiseman olevan yksi hienoimmista, jonka hän on koskaan nähnyt. Luostari oli jälleen taattua laatua kirjailuineen ja alttareineen. Alttarin edessä muutama pieni tyttö harjoitteli samalla musiikin ja videon tahtiin uskonnollista tanssia, joka heidän oli määrä esittää seuraavana päivänä. Kuvia tästä ei ikävä kyllä ole, sillä kuten aiemmissa tekstissä tuli todettua, sisällä alttarirakennuksessa ei saa kuvata.

Puolen päivän nurkilla lähdimme laskemaan koskea Punakha Dzongin ohittavalle joelle, Mo Chhulle, jota paikalliset kutsuvat naispuoleiseksi, äitijoeksi. Viereistä samansuuntaista, mutta rajumpana virtaavaa Po Chhu -jokea kutsutaan miespuoleiseksi, isäjoeksi. Mo Chhu saa alkunsa Lighsin ja Layan pohjoisilta rinteiltä sekä Tiibetistä. Po Chhu taas syntyy Lunana-alueen jäätiköiden sulamisesta. Linnoituksen jälkeen joet lopulta yhdistyvät suuremmaksi Sankosh-joeksi, joka lopulta päätyy Assamin alueelle Intiaan. Molempia jokia, sekä Mo Chhua että Po Chhua pitkin, on mahdollista laskea koskea. Me lähdimme rauhallisemman joen, Mo Chhun yläjuoksulta laskemaan keltaisella kumiveneellä, ja ihailimme tärskyjen ja roiskeiden välissä todella ihanista maisemista. Vaikka Ugandan 3-5 luokan koskien laskuun verrattuna tämä olikin lähinnä kelluskelua ja liihottelua pitkin luokkien 1 ja 2 koskia, nautimme silti valtavasti olostamme. Ehkä seuraavalla kerralla kuitenkin seikkailemme tuollaa vähän villimmin virtaavalla miesjoella, kuten äitini heti joesta rannalle rämmittyämme vaati…

kuvan ottanut oppaamme Sonam

kuvan ottanut Sonam

kuvan ottanut Sonam

kuvan ottanut Sonam

kuvan ottanut Sonam

Äitijoki kohteli meitä lempeästi, muttei kuitenkaan niin lempeästi, että vaatteet olisivat säilyneet täysin kuivina. Kömmimme autoon vaihtamaan päällemme kuivat vaatteet, ja tämän jälkeen starttasimme jälleen kohti Thmphua ja pääkaupungin vilinää, jättäen taaksemme Punakha-laakson kauniin idyllin. Onneksi maisemat ihan koko Bhutanin matkamme ajan hivelivät silmää ja hemmottelivat meitä kovin. Ja Punakhan jälkeen reissuakin oli vielä pari kokonaista päivää jäljellä ja uutta ihmeteltävää tiedossa.

maisemaa matkan varrelta

8 Comments

  1. IKILOMALLA

    17/10/2016 at 06:02

    Oi Bhutan! Kylläpä oli mielenkiintoinen setti historiaa ja luontoa! Tuo hedelmällisyysluostari ja puinen penis. 😂 Kylläpä pisti hymyilyttämään!

    Tämä maa oli meillä Suomesta ikilomalle lähtiessä ihan melkeinpä ykköskohteena mielessä, ja vannoimme haluavamme kokea tämän viimeisen Shangri-lan. 😊

    Mutta koska Mongoliassa neljä päivää venähtikin yllättäen kuukaudeksi, niin saapuessamme Kiinaan, sää alkoi olla jo liian hyytävä Bhutaniin ja vuoristoon. Ja lisäksi maantie oli tuohon aikaan vielä poikki Nepalin järistyksen jäljiltä.

    Maisemat näyttävät kovasti Mongolian luonnolle, joten ehkä maa ei olisi suoraan Mongolian jälkeen tehnyt yhtä suurta vaikutusta mitä se tekisi jonkun muun matkakohteen, vaikkapa Kiinan tai Intian suurkaupunkien jälkeen.

    Me jätimme Bhutanin tulevaisuuteen, ehkäpä yhdistämme sen Mount Everest Base Campin valloitukseen. Se on nimittäin ollut haaveenamme jo pitkään. 😊

    Jäämme innolla odottamaan lisää Bhutanista. Kohteesta ei nimittäin löydy montaakaan blogitekstiä internetin syövereistä!

    Titta ja Thomas

    Reply
    • Henna

      20/10/2016 at 21:17

      Jännä, miten nämä mielikuvat vaihtelevat, minusta Bhutanissa on ihan tosi erilaiset maisemat kuin Mongoliassa, mutta te taisitte tehdä siellä aika paljon isomman lenkin kuin minä sillä muutaman päivän kierroksellani, joten ehkäpä myös maisemat olivat vaihtelevammat. Minä muistan Mongoliasta lähinnä aavaa tyhjyyttä silmän kantamattomiin, vaikka olihan siellä jotain nyppylöitäkin jossain ja metsääkin 🙂 Nepalia sitten taas nuo maisemat osittain muistuttivat kovastikin, mutta silti edellisen kuukauden Nepalissa reissanneena ja Himalajalla vaeltaneena Bhutan teki ihan valtavan suuren vaikutuksen. Siellä oli jotenkin kaikki niin kohdallaan. Ei pelkästään maisemat tai kulttuuri, vaan kaikki ♥ Kaksi juttua vielä Bhutanista tulossa ja ehkäpä sitten teidän iloksenne pusken seuraavat stoorit vaelluksesta Himalajalla… 😀 Me emme Everest Basecampille päässeet vatsataudin aiheuttaman ajanpuutteen vuoksi ja oli ongelmia myös lentojen suhteen, mutta Annapurna Basecamp osoittautui aivan upeaksi vaihtoehdoksi. Mutta ehkä se EBC myös joskus…

      Reply
  2. Anna | Muuttolintu.com

    17/10/2016 at 23:28

    Peniksestä päähän pyhiinvaeltajille, mielenkiintoinen tervetuliainen 😀 Ja viisauden salama voittaa taisteluita, on se Bhutan ihmemaa! 🙂 Oon miettinytkin, mikä niiden fallossymbolien merkitys oikein on, nyt se selvisi ainakin Bhutanin osalta. En oo koskaan kokeillut koskenlaskua, enkä hurjia koskia lähtisikään laskemaan, mutta tuommoinen rento koskenlasku tai kelluminen upeissa maisemissa kelpaisi kyllä! Ihan mielettömiä maisemia, Bhutan-kuume nousee taas! Ihan mahtavaa, että voitte lähteä Bhutaniin perhematkalle. Omia vanhempia en nimittäin kyllä Bhutaniin tai moneen muuhunkaan paikkaan saisi mukaan lähtemään, eli pisteet siitä. 🙂

    Reply
    • Henna

      20/10/2016 at 21:20

      Tuo koskenlasku oli nimenomaan rentoa, sopii vähän vähemmän hurjapäillekin 🙂 Ja maisemat, ah ja voih! En muuten keksi montakaan paikkaa, mihin vanhempieni kanssa ei voisi lähteä, ja se on ihan valtavan suuri ilo, todella mieluusti yhdessä reissaamme. Ja meillä uusi perhematka on taas vireillä, jee ♥

      Reply
  3. Annika | Travellover

    20/10/2016 at 09:36

    Että jos huitaisee puupeniksellä päähän paranisi hedelmällisyys vai miten se meni. Kaikkea kanssa. Toisaalta mistäpä sen tehoa tietää, jollei ole testannut… Tuli mieleen, kun Bhutan on noin korkealla, että miten se vaikuttaa omaan jaksamiseen. Siis kun ilma niin ohutta. Enpä muuten ollut tullut ajatelleeksi Bhutanissa voivan laskea koskea. Ei sillä että siellä(kään) moista uskaltaisin. Turismi otetaan siis vakavasti ja erilaisille matkalijoille halutaan tarjota omia palveluja. Hieno homma.

    Reply
    • Henna

      20/10/2016 at 21:27

      Just näin! 😀 En tosin voi todistaa puolesta tai vastaan, sillä en pyytänyt temppelissä tällaista kalautusta.

      Kyllähän se korkeus vaikuttaa. Esim. Paro on 2200 metrin korkeudessa ja sitten ajoittain ollaan oikein kunnon korkeuksissa noita solia ylittäessä. Minä ja A olimme viettäneet usean edeltävän viikon Intian Ladakhissa korkeuksissa sekä Nepalin Himalajalla vaeltaen, joten olimme jo akklimatisoituneet huomattavasti korkeammallekin. Eräänä päivänä reippailimme Tiikerinpesä-temppelille 3120 metrin korkeuteen. Parin kolmen tunnin kävelyn aikana tuli 900 metriä nousua. Tämä taittui jopa ihan hirveän räkäisessä yskässä yllättävän kevyesti, mutta vanhempani, jotka ovat erinomaisessa kunnossa, mutta saapuneet käytännössä suoraan Bhutaniin, joutuivat kyllä vetämään henkeä muutamaan otteeseen. Eli siis vaikuttaa, kyllä, mutta elimistö tottuu.

      Reply
  4. Kohteena maailma / Rami

    21/10/2016 at 20:23

    Mielenkiintoinen yhdistelmä paljon yksityiskohtia tarjoavia kuvia, ´historiantietoutta ja elämänkokemuksia Bhutanin vierailusta oli tämäkin postaus. Tykkään äitisi asenteesta, sillä aika lällyiltä kosket näyttivät kyllä kuvissa. Eipä silti, varmasti oli mukavaa puuhaa tällainen leppoisampikin meno. Parhaimmillaan koskenlasku tietysti on sellaista, että adrenaliini on tapissa 🙂

    Nuo tarinat puupeniksestä ja talojen maalaukset on sellaisia, että siinä moni länsimaalainen matkailija punastuu toden teolla. En oikein voisi kuvitella, että Suomessa tämä olisi mahdollista. Eli kun on tarpeeksi vanhaa historiaa, niin voi kuvittaa myös luonnollisilla asioilla rakennuksia.

    Reply
    • Henna

      24/10/2016 at 20:43

      Kiitos Rami, kiva kuulla, että teksti on tarjonnut monipuolisesti ihmeteltävää 🙂 Olen samaa mieltä, että äitini asenteesta voisi moni ottaa vähän mallia. Mukavaahan tuo lilluminenkin oli, mutta tiedän kyllä tuon adrenaliini rushin, jonka vähän rajumpi koskenlasku aiheuttaa ja se on aikamoista se!

      Totta tuo, että kaikkiin kulttuureihin ei tuollainen istuisi. Ja sitten toisaalta tämä meidän länsimainen kulttuuri on monesti aika tekopyhä näiden asioiden kanssa, tämä huipussaan erityisesti tuolla rapakon toisella puolen. Mutta naurattaahan se vähän näin tällä kulttuurisella mindsetilla varustettuna, kun esim. Mongoliassa historiallisen Karakorumin kaupungin neljällä laidalla oli jokaisella kivinen penispatsas suojelemassa kaupunkia 😀

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram