kulkutautiset

Bhutan: Taianomainen Tiikerin pesä

Kuten edellisessä postauksessa jo vinkkasin, viimeisenä kokonaisena päivänä Bhutanissa jäljellä oli vielä maan kuuluisin ja ehkäpä kaunein nähtävyys, yksi Bhutanin pyhimmistä paikoista… Edellisen päivän railakkaan juhlahumun jälkeen lähdimme heti aamusta kiipeämään Taktsang-luostarille, joka sijaitsee hieman Paron ulkopuolella.

Taktsang eli Tiger’s Nest – Tiikerin pesä -temppeli nököttää jyrkänteen reunalla, 900 metriä Paro-laakson yläpuolella 3120 metrin korkeudessa. Tarina kertoo, että 700-luvulla Guru Rinpoche lensi paikalle tiikerin selässä voittamaan paikallisen demonin, jonka jälkeen hän meditoi siellä kolme vuotta, kolme kuukautta, kolme viikkoa, kolme päivää ja kolme tuntia. Luostari tunnetaan erityisesti 13 taktsangista, eli tiikerin pesä -luolista, joissa Guru Rinpochen kerrotaan meditoineen. Itse luostari on rakennettu paikalle 1600-luvun lopussa.

korkeuksissa kekkuloiva Tiikerin pesä

Taktsang on pyhä paikka, jonne bhutanilaiset tekevät pyhiinvaellusretkiä. Turistit tekevät ihan vaan pelkkiä vaellusretkiä, sillä luostarille kiivetään aivan omin neuvoin. Nousua on sen 900 metrin verran, eli melkoisen paljon, mutta onneksi polku on hyvin helppokulkuinen. Kuten monissa vastaavissa kohteissa, täysin toivottomat tapaukset voivat matkustaa perille hevoskyydillä, mutta jos vain mahdollista, olisi parempi valita omat jalat kulkuneuvoksi, sillä hevosten menon katseleminen matkan varrella teki aika pahaa, sekä väsyneen hevosen että hevosen mahdollisesti kompastuessa reunalta putoavan turistin puolesta. Polku on tosiaan kuitenkin helppo, aivan kuin suomalainen lenkkipolku, ja vaikka lähtökuopista käsin katsottuna reitti näytti aika toivottomalta, mekin onnistuimme kipuamaan tämän 900 metrin nousun parissa kolmessa tunnissa, kun määrätietoisesti mutta kuitenkin leppoisaan tahtiin laitoimme askelta toisen eteen. Ajaksi useassa lähteessä on arvioitu alle 2 tuntia, mutta tähän on tuskin laskettu kuvauspysähdyksiä noin viiden metrin välein…

Polku viettää tasaisesti ylöspäin, mutta myös portaita reitillä on runsaasti. Luostari sijaitsee 3120 metrin korkeudessa. Onneksi olimme tässä vaiheessa jo tallailleet jonkin verran näitä korkeampia kukkuloita – nimittäin noissa korkeuksissa urheillessa henki kulkee jo aika huonosti, jos ei ole aklimatisoitunut. Itselläni oli vielä riesana Nepalin Himalajan rinteiltä napatun räkätaudin jäljiltä varsin railakas yskä, mutta hyvin kuitenkin sujui tämä päiväreippailu.

Lähtövalmiina – tavoite siintää korkeuksissa. Vasemmalla kukkulan päällä näkyvät rakennukset ovat jotain muita kompleksiin kuuluvia, ja varsinainen Tiikerin pesä on keskinyppylän yläosassa oleva pieni valkoinen pläntti.

Mitä ylemmäs talsimme, sitä hienommaksi maisemat muuttuivat. Paro-laakso ja mäntymetsien peittämät rinteet avautuivat alapuolellamme. Aina välillä saimme ihastella Tiikerin pesää puiden lehtien välistä ja pikku hiljaa se todellakin oli jo niin lähellä, että itsekin uskoimme pääsevämme sinne asti, eivätkä oppaamme, Sonamin, kannustukset tuntuneet enää täysin tyhjältä puheelta. Vitsit sikseen, reitti on varsin helppo ja vaati vain pientä kestävyyttä – ties kuinka monet eläkeläismummot siellä kipittivät kanssamme samaan aikaan ja nousu ei ollut mitenkään kovin jyrkkää, vaikka sitä matkan aikana kertyykin lähes kilometrin verran.

mini-stupia, joita kuulemma pitää askarrella omien ikävuosien kokoinen määrä aina syntymäpäivän tienoilla

Luostaria lähestyttäessä polku on varsin tiiviisti rukousliputettu

Päästyämme perille kävimme läpi turvatarkastukset, joita ei Bhutanissa ollut aiemmin näkynyt kuin yhdessä paikassa, Thimphun Taschichho Dzongiin mentäessä. Sonam kertoi, että aiemmin Tiikerin pesään oli myös päässyt vapaasti, mutta vuoden 1998 tulipalon jälkeen turvatarkastukset koettiin tarpeelliseksi, sillä tulipalon syy ei koskaan selvinnyt ja vaikka pääepäily kohdistuu sähkölaitteesta aiheutuneeseen tulipaloon, tahallisuutta ei voitu poissulkea. Temppeliin sisälle ei saa viedä laukkuja, kännyköitä tai kameroita, vaan kaikki on jätettävä sisäänkäynnille.

Temppeli on sisältä aikamoinen sokkelo ja kävimme lukemattomissa huoneissa, joissa jokaisessa palvotaan jotain Buddhan eri olomuotoa tai muita uskonnollisia hahmoja. Oppaamme, Sonam, on hyvin uskonnollinen, ja saimmekin reissun kaikilla luostarikäynneillä todella paljon irti hänen kertomuksistaan, sekä buddhalaisuuden tapakulttuurista, opeista että historiasta. Tällä kertaa kuitenkin itse luostari taisi olla ulkopuolelta vaikuttavampi ja oli kierretty melko nopeasti. Käytimmekin suurimman osan ajasta kuvaten luostaria eri kohdista sinne johtavaa polkua.

Alaspäin tultaessa olivat polvet koetuksella, laskeutuminen takaisin Paro-laakson pohjalle oli aikamoinen. Nautimme lounaan matkan varrella olevassa kahvilassa ja jatkoimme sen jälkeen matkaamme takaisin Paroon, jossa tutustuimme vielä kaupunkiin, mm. hyvin erikoiseen pankkirakennukseen. Meidän piti käydä vielä hankkimassa lisää käteistä, sillä seuraavana aamuna meidän oli tarkoitus lähteä Bhutanista takaisin Nepaliin ja oppaalle sekä kuskille piti jättää tippiä. Tämä olikin ainoa “kulu”, johon tuli varautua etukäteen maksettujen maksujen lisäksi, tietysti omien ostosten ja tuontialkoholijuomien yms. lisäksi. Ihmettelimme hieman kummallista ja ränsistyneen oloista sisäänkäyntiä pankkiin. Myöhemmin selvisi, että jostain syystä meidät päästettiin sisälle takaovesta.

Kävimme myös katsomassa Paro Dzongia ulkopuolelta, sillä olimme käyttäneet niin ison osan päivästä Tiikerin pesä -retkeen, ettemme enää ehtineet sisälle dzongiin. Emme kuitenkaan olleet tästä kovin pahoillamme, sillä olimmehan jo vierailleet parissakin eri dzongissa, ja ilmeisesti Paro Dzong jää näyttävyydessään jälkeen jo näkemillemme.

liikennettä Paron kaduilla

pankin takaovi

Paro dzong

peniskuvia ovenpielessä onnea tuottamassa

Paron eläinsairaala

Lopulta tämä viimeinenkin päivä Bhutanissa päättyi ja edessä oli lähtöpäivän aamu. Menolennolla Bhutaniin emme olleet onnistuneet saamaan paikkoja siltä puolelta konetta, josta kirkkaalla säällä voi ihastella Himalajan vuoristoa, eikä se sääkään ollut kirkas, joten näkymät kummaltakin puolelta konetta olivat silloin pilvisen harmaat ja mitäänsanomattomat. Nyt olimme toivoneet, että lähtisimme niin ajoissa lentokentälle, että saisimme varmasti paikat oikealta puolelta konetta, jotta sään salliessa näkisimme Himalajan vuoriston koko komeudessaan. Lähdimme hotellilta kello viiden aikaan aamulla ja se teki tehtävänsä – saimme kuin saimmekin hyvät paikat koneessa ja varsin kelvolliset vuoristomaisemat katseltaviksi lentomatkalla. Sää oli todella selkeä ja voitte varmasti kuvitella riemastukseni, kun näimme myös sen… maailman korkeimman vuoren, Mt. Everestin! Olimme aiemmin haaveilleet Everest Basecamp -vaelluksesta Nepalissa, mutta vatsataudista johtuneen ajanpuutteen ja lentojen järjestelyongelmien vuoksi muutimme suunnitelmia ja teimme Annapurna Basecamp -vaelluksen, johon riitti hieman lyhyempi aika ja bussimatka Kathmandusta Pokharaan. Vaikka Annapurna Basecamp -vaellus oli meille ehdottomasti oikea vaihtoehto ja äärimmäisen upea maisemiltaan, ehdin olla hieman pettynyt luopuessamme Everest Basecamp -vaelluksesta, sillä kun ihan nurkilla oltiin, niin pitäisihän se maailman korkein vuori nähdä!  Mutta siellä se oli siinä, koko komeudessaan!

Siinä se nyt on!! Everest (tai Chomolungma tiibetiläisittäin tai Sagarmatha nepalilaisittain) kaikessa komeudessaan!

Istuimme koneessa tunnin lennon onnellisina ja tyytyväisinä kaiken kokemamme ja näkemämme jälkeen. Näiden seikkailujen jälkeen palasimme vielä muutamaksi päiväksi Nepaliin, mutta se on jo toinen tarina se. Bhutan – kaunis ja erilainen, sinne vielä palaamme!

Linkit muihin Bhutanin juttuihin:

12 Comments

  1. Kohteena maailma / Rami

    30/10/2016 at 10:31

    Huikeita maisemia ja varmasti antoisa päivä patikoinnin parissa. Voin hyvin kuvitella kuinka alaspäin kävely ottaa polviin, kun taiteilee 900 metriä alaspäin. Vaikka tuolla ollaan jo melko korkealla, niin moni ei ymmärrä, että yleensä alaspäin tuleminen on keholle raskaampaan. Kunhan ylöspäin malttaa vaan mennä tarpeeksi hiljaa.

    Itse olen joskus katsellut Everestiä ja Himalajaa aurinkoisella säällä koneesta ja on se kyllä uskomattoman upea näky! Tuo Everestin base campin vaellus olisi tosi upea juttu ja varmasti myös tekemänne Annapurna.

    Tiikeritemppeli oli ainoa asia mitä suurin piirtein tiesin Bhutanista ennen näitä postauksiasi. Mielenkiintoista oli lukea, että sisältä se ei vetänyt lähellekään vertoja ulkokuorelle. Olisin kyllä silti valmis menevä sen itsekin myös sisältä kurkkaamaan.

    Reply
    • Henna

      01/11/2016 at 17:31

      Jeh, on polvet kovilla noissa portaissa alastullessa! Mihinkäs sinä olet lennellyt, kun olet Everestiä päässyt ihailemaan? Minä en ole tainnut millään muulla reitillä sitä ohittaa, mutta onneksi nyt ja vieläpä kirkkaalla säällä!

      Reply
  2. Pirkko / Meriharakka

    30/10/2016 at 20:13

    Olemme tuonne menossa maaliskuun alussa ja suunnitelmissa on myös nousta tuonne – vaikka vähän kunto huolestuttaakin, olemmehan kummatkin jo yli 60-vuotiaita ja vaikka viikottain kävelemme/lenkkeilemme usein 3-4 kertaakin viikossa jotain 5+ kilometriä, niin tuo nousu, portaat ja tuo korkeus tehnee tuosta kyllä haastavan kohteen.

    Reply
    • Henna

      01/11/2016 at 17:35

      Kevät on varmaankin aika ihanaa aikaa vierailla Bhutanissa 🙂 Uskoisin, että pärjäätte oikein hyvin, erityisesti jos ehditte hetken tottua korkeaan ilmanalaan ennen tuonne kiipeämistä. Varmasti perus kävelylenkkikunto riittää, polku oli helppoa eikä kovinkaan jyrkkää. Noin puolivälissä on kahvila, jossa voi pysähtyä levähtämään ja katsomaan maisemia. Siellä eläkeläiset painoivat meidän ohi tuhatta ja sataa, kun vetkuttelimme joka välissä kameran kanssa 🙂

      Reply
  3. IKILOMALLA

    01/11/2016 at 09:22

    Olipa jälleen mielenkiintoista lukea Bhutanista! Näistä tarinoistasi saa todella hyvän kuvan tästä matkakohteesta ja toistan varmaan jo itseäni, mutta kylläpä kiehtoo niin kovin paljon matkustaa tänne joskus. 😄

    Luostarin saavuttaminen tuntui varmaan hyvältä pitkän kiipeämisen jälkeen. Hienonnäköinen paikka!

    Korkeuserot vähän itseä jännittävät, koska täällä Afrikassakin korkeus on hieman yllättäen tuntunut keuhkoissa. Yritin yhtenä iltana osallistua majatalon villiin tanssishowhun, mutta jo muutaman muuvin jälkeen rupesi hengästyttämään niin paljon että piti istahtaa alas tauolle. 😂😂 Syytän korkeutta, huonolla kunnolla ei toivottavasti ole mitään tekemistä asian kanssa. 😂😂

    Sen verran viisaita kuitenkin oltiin, että ei lähdetä Kilimanjaroa tällä kertaa valloittamaan, niin budjetin kuin myös varusteiden ja kunnon takia. 😄

    Titta

    Reply
    • Henna

      01/11/2016 at 21:08

      Kiva, että kiinnostus on herännyt (tai teidän tapauksessa ehkä kasvanut entisestään) 🙂 Bhutan on omasta mielestäni niin kiehtova kohde, että mielelläni levitän tätä innostusta muillekin. Korkeudet tulivat Himalajalla tutuksi, ja niiden kanssa piti toki olla ajoittain tarkkanakin. Erityisesti Nepalin vaelluksella tulivat turvasäännöt tutuksi. Meilläkin jäi Kilimanjaro Afrikan reissulla budjettisyistä kiipeämättä, mutta useat ystäväni ja myös vanhempani ovat sen reissun tehneet. Olen ymmärtänyt, että niissä korkeuksissa monet joutuvat jättämään leikin kesken, eikä välttämättä ole mitenkään ennustettavissa, kenen kroppa reagoi mitenkin. Joskus ehkä haluaisin sitä kuitenkin kokeilla, toisaalta voi olla, että mieli halajaa vuorien merkeissä takaisin Himalajalle ja Afrikka kutsuu ennemmin savannien ja sukellusten osalta 🙂

      Reply
  4. Mika / Lähtöportti

    03/11/2016 at 11:45

    Kiitos hienosta Bhutan-sarjasta! Näiden postausten perusteella saa jo kattavan kuvan siitä, mitä tuolla kiehtovalla maalla on tarjottavanaan. Kiinnostus kieltämättä heräsi. Kiipeäminen Tiikerin pesälle olisi niin mun juttu, viihtyisin noissa maisemissa varmasti. Ja on muuten hienon näköinen tuo Everest lentokoneesta nähtynä!

    Reply
    • Henna

      04/11/2016 at 19:01

      Uskon myös, että tuo minivaellus Tiikerin pesälle olisi sinun juttusi, sen verran olen oppinut matkailumieltymyksistäsi esim. levadajuttujen perusteella 🙂 Toivottavasti sinulle tarjoutuu joskus tilaisuus lähteä Bhutaniin. Minä aion sellaisen järjestää itselleni uudelleen, oli niin vaikuttava reissu!

      Reply
  5. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    05/11/2016 at 00:41

    Mitkä maisemat! Paitsi siis tuolla luostarissa, myös koneesta!

    Se on jännä että tuollainen 900-metrin nousu ei jotenkin kuulosta yhtään pahalta, mutta se on noissa metreissä ihan hirmuisen paljon kuitenkin. Muistuu mieleen eräskin vaelluspäivä Annapurnalta, jossa mentiin 6h portaita pelkkää nousua.

    Näyttää niin eeppiseltä paikalta, että pitäähän se mennä käymään. Sitten kun taas jaksaa Aasiaa lainkaan. 🙂 ♥

    Reply
    • Henna

      08/11/2016 at 14:37

      No sepä se, vaikka muistelen tuon olleen helpompi kuin Annapurnan vastaavat, portaita ei ollut kuitenkaan ihan niiiiiin paljon 🙂 Kyllä se meno siellä Annapurnallakin muuttui aivan oleellisesti, kun pääsi sinne saakka, missä portaat loppuivat ja nousu oli suunnilleen tasaista.

      Eeppinen on, ja ihan erilainen kuin mikään muu paikka, jossa olen Aasiassa käynyt (tai ylipäänsä missään…) 🙂

      Reply
  6. Laura

    06/11/2016 at 19:11

    Kyllä tuo nouseminen on kovaa hommaa, mutta mikäpä noustessa, kun noin upea palkinto odottaa ylhäällä. Mä en tiennyt Tiikerinpesästä mitään ennen tätä tekstiäsi. Vau mikä paikka ja mitkä kuvat! Ymmärrän hyvin myös tuon pienen pettymyksen liittyen Everestiin. Meillä meinasi männä viikolla tulla riita Tokiossa, kun yksi seurueemme jäsen halusi Fujille, vaikka kiipeilykausi oli jo ohi, ja muut meinasivat hermostua epätoivoiseen reitin etsintään. Mutta kun haave on haave… 🙂 Onneksi Fuji-kiipeily järjestyi. Toisaalta taas järkevä ihminen kyllä tajuaa omat voimavaransa ja muuttuneet tilanteet eikä lähde urheilemaan suotta. Joten sikäli varmasti hyvä päätös.

    Reply
    • Henna

      08/11/2016 at 14:42

      Pakkomielle on varsin vahva luonnonvoima 😀 Ei tuossa päätöksessä ollut sinänsä mitään mietittävää, aikaa ei vain enää ollut riittävästi sen vatsataudin (ja viisumisäätöjen) jäljiltä, jotta olisimme sinne Everestille ehtineet. Ja lukemani mukaan Annapurna bc:n maisemat ovat ihan yhtä eeppiset, joten sen suhteen ei valittamista. Mutta vain se, että se toinen olisi ollut maailman korkein vuori, teki tuon harmituksen 🙂 Onneksi tosiaan nähtiin lentokoneesta. Ja ehkä vielä joskus…

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram