kulkutautiset

Bhutan: Thimphun tunnelmia ja mystinen Haa-laakso

Bhutanin kiertomatkaa oli jo enemmän takana kuin edessä, kun Punakha-laaksosta hyvin vaikuttuneina ajelimme takaisin Thimphuun, eli Bhutanin pääkaupunkiin. Olimme käyneet siellä jo matkan ensimmäisenä kokonaisena päivänä, mutta aika kului lähinnä juostessa nähtävyydestä toiseen. Päivä oli niin täyteen tuupattu ohjelmaa, ettemme ehtineet kävellä päämäärättömästi kaduilla ihmettelemässä, millaista elämä on temppelien ja muistomerkkien ulkopuolella. Palatessamme Punakha-laaksosta meillä oli varattu tähän tarkoitukseen yksi iltapäivä aikaa – voisimme kuljeskella pääkaupungissa ihmettelemässä city-vilinää. Kyllähän Thimphu ihan kunnon kaupunki on, vaikka tunne varsinaisesta suurkaupungista onkin kaukana – asukkaita pääkaupunkiseudulla on vajaa 100 000, eli seitsemäsosa koko Bhutanin väestöstä. Alueelle rakennetaan paljon, sillä muuttoliikenne sinne on runsasta. Kaupungin laitamilla ajellessa oikeastaan tuntui, että lähes joka toinen talo on rakennusvaiheessa, sen verran aktiivista rakennustoiminta on. Bambusta tehdyt rakennustelineet näyttivät meidän silmissä aika eksoottisilta, mutta palvelevat varmaankin tarkoitustaan.

Bhutanissa arkkitehtuuri on tarkkaan säädeltyä. Kaikissa rakennuksissa tulee olla mm. ainakin osittain puusta tehty värikäs julkisivu sekä kalteva katto. Linnoitusten eli dzongien rakentamiseen liittyy vielä tiukemmat säännöt. Niitä rakentaessa ei saa mm. käyttää nauloja, eikä piirrustuksia tehdä ollenkaan. Bhutanissa pyritään hyvin tarkkaan säilyttämään maan omia perinteitä ja pitämään liialliset länsimaiset (sekä tietysti muut) vaikutteet poissa. Samaan liittyy myös “high value, low impact” -tyyppinen turismipolitiikka, jota Bhutan noudattaa.

Sinä iltapäivänä kuljeskelimme pitkin kaupungin katuja haistelemassa tunnelmaa (ja ajoittain viemärihajuja). Bhutanissa myös kansalaisten vaatetusta säädellään ja aiemmin oli aina julkisilla paikoilla liikkuessa pukeuduttava perinteiseen asuun, nykyään määräys koskee vain vierailuja dzongeissa sekä temppeleissä, ja korkea-arvoisten henkilöiden kanssa tavatessa. Suurin osa väestöstä pukeutuu kuitenkin edelleen perinteisiin asuihin aina ulkona liikkuessaan, ja tämä tuo aivan omanlaisensa tunnelman myös Thimphuun, Bhutanin asteikolla kiireiseen kaupunkiin. Toki ajoittain näki myös farkkuja ja t-paitoja, maailmankansalaisia ollaan kuitenkin tiettyyn pisteeseen asti sielläkin. Kuitenkin jopa ostoskeskukset on rakennettu perinteisellä tyylillä – Bhutanin lakeja noudattaen, kuten aiemmin mainitsin. Perinteistä huolimatta kansainvälisesti tunnettu kaverimme kiire on saavuttanut myös Bhutanin. Vierailimme käyttämämme matkatoimiston konttorilla ja tapasimme sen omistajan. Hän kertoi meille, että hänen lapsuudessaan vietettiin juhlapyhiä usean päivän juhlinnan merkeissä. Naapurit kutsuivat vuorotellen toisiaan juhlimaan kotiinsa, ja näin saattoi jatkua jopa viikon ajan, mutta nykyään ihmisillä on kuulemma niin kiire töihin, että tällaiset juhlinnat kestävät vain pari päivää maksimissaan.

Thimphussa vieraillessamme kävimme myös siinä kuuluisassa, maan liikennöidyimmässä risteyksessä, johon joitain vuosia takaperin asennettiin maan ensimmäiset liikennevalot. Valot ehtivät olla paikoillaan päivän verran, kun ne jo otettiin pois – kansalaisten mielestä ne olivat liian persoonattomat, ja niiden tilalle vaadittiin omassa kopperossaan seisovaa liikennepoliisia takaisin, huitomalla ohjaamaan liikennettä. Siellä siis tänäkin päivänä seisoo liikennepoliisi, vimmatusti viuhtoen, ja liikennevalot loistavat poissaolollaan – koko maassa. Bhutan on yksi maailman ainoista maista, jossa ei ole yksiäkään liikennevaloja. Googlattamalla löysin yhden toisenkin, tai ainakaan saarivaltio Palaun pääkaupungissa ei ole liikennevaloja, joten todennäköisesti ei muuallakaan maassa?

bambuiset rakennustelineet ojossa

liikennepoliisisetä työssään

käsityötori

Ken purkin löytää, hän purkissa nukkukoon!

sängyistä parhain (=suurin)

Seuraavana päivänä meidän oli määrä ajaa Thimphusta takaisin lentokenttäkaupunki Paroon, mutta tällä kertaa Haa-laakson kautta. Tämä ei ole lyhyintä mahdollista reittiä nähnytkään, eli tiedossa oli lähinnä autossa istumista koko päivän ajaksi. Tähän mennessä olimme kuitenkin oppineet, että maisemat ovat Bhutanissa aivan ykkösluokkaa, ja koko viikon aikataulu oli muuten niin tiukka, että välillä oli mukavaa katsella ohivilistäviä metsiä ja vuoria ja vain haaveilla.

Haa-laakso on ilmeisesti vasta viime aikoina avattu turisteille. Se sijaitsee n. 2500 metrin korkeudessa Tiibetin vastaisella rajalla ja sen kautta onkin aiemmin kulkenut tärkeä kauppareitti Tiibetiin. Maasto on vuoristoista ja vaikeakulkuista, metsät peittävät ison osan alueen pinta-alasta.

Päästyämme Haa-laaksoon vastassa oli kauniita maisemia ja pieniä kyliä, ihmisiä peltotöissä ja taloja, joiden katot olivat kuivumassa olevien chilien peitossa. Kävimme myös tutustumassa erääseen pieneen luostariin, 600-luvulla perustettuun Lhakhang Karpoon. Luostari oli aika huonossa jamassa, mutta ilmeisesti kunnostustyöt ovat pian alkamassa. Kuulimme siellä tarinan, jonka mukaan nykyinen kuningas oli jokin aika sitten nähnyt unen, jossa joku uskonnollinen hahmo oli ehdotellut juuri tämän Lhakhang Karpon kunnostamista, ja näin nyt sitten unen johdosta olikin tapahtumassa. Näistä tällaisista, sekä mm. tärkeiden uskonnollisten henkilöiden reinkarnaatioista ja siitä, kuinka heidät uudelleensyntymän jälkeen löydetään, oli Bhutanin matkan aikana erityisen mielenkiintoista kuulla – tietysti, kun nämä kaikki ovat niin kaukana omasta kulttuuristamme. Oppaamme mm. kertoi tarinan jostain tärkeästä henkilöstä, jonka reinkarnaatiosta ollaan eri mieltä – pari eri porukkaa uskoo eri ihmisen olevan tämä kyseisen henkilön reinkarnaatio. Näin ilmeisesti on nyt sitten menty useampi vuosi eteenpäin, että kahta eri ihmistä on pidetty mahdollisina jatkajina tämän sielun maailmanvalloitukselle. Kuulemma itse Dalai Lama kavereineen liputtaa toisen puolesta ja toisen takana seisoo taas joku toinen porukka.

Matkan varrella, keskeltä metsää, bongasimme myös kaverusten tikanheittokisat. Aiemminhan olimme seuraamassa Thimphussa järjestettäviä, ihan virallisia jousiammuntakilpailuja, ja nyt sitten pääsimme omin silmin todistamaan, että myös tikkaa heitettäessä etäisyys on jotain aivan muuta kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Tikkataulun ympärillä hengasi myös aikamoinen porukka ja kuten aiemmin jo mainitsin, oppaamme mukaan vahinkoja toisinaan sattuu, lähinnä kun kännispäissään lähdetään ottamaan mittaa tikanheittotaidosta – tai jousiammunnasta, Bhutanin kansallislajista.

Tikan heittoa… arvioikaahan siitä, kuinka monta metriä on näiden kahden kuvan eri puolilla olevien porukoiden välillä. Siitä vaan sitten heittämään tikkaa!

Haa-laakso

lounastauko

päivän pakollinen luostari

Ajoimme Paroon Bhutanin korkeimman solan, Chelela Passin kautta. Chelela on 3988 metrin korkeudessa ja ainakin meidän visiitillämme kovin tuulinen paikka. Solasta avautuivat mahtavat näkymät Himalajan lumihuippuisille vuorille. Sieltä ajelimme mutkaisia vuoristoteitä pitkin alas Paro-laaksoon ja siellä sijaitsevaan lentokenttäkaupunkiin Paroon, jossa viettäisimme vielä viimeisen päivän ennen kotiinlähtöä.

Chelela Pass

Paro-laakso

Bhutan on maailman ainoa maa, jossa lentokenttä ei sijaitse pääkaupungin yhteydessä (jos ei lasketa mukaan Euroopan viittä minivaltiota, joissa ei ole lentokenttää ollenkaan: Monacoa, Vatikaania, Andorraa, San Marinoa ja Liechtensteinia). Tämä johtuu siitä, että tässä vuoristoisessa maassa pääkaupungin läheisyydessä ei yksinkertaisesti ole paikkaa, johon lentokentän voisi rakentaa. Siispä kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Parossa, noin 60 kilometrin ajomatkan päässä Thimphusta. Melko mielenkiintoinen paikka on Parokin lentokentälle, kiitorata nimittäin sijaitsee kapeassa laaksossa vuorten välissä ja laskeutuminen onkin varsin näyttävä koneesta katsoen (toki varmasti myös sivusta seuraten). Vain kourallinen lentäjiä saa laskeutua Paron kentälle ja hyvin ilmeisesti hommansa osaavat, sillä en ainakaan löytänyt mitään kovin dramaattisia onnettomuustilastoja, toisin kuin esim. joiltain Nepalin kentiltä. Saapuessamme Paroon Chelela Passista, ihailimme kenttää ja Paro-laaksoa rinteiltä käsin, ja aika mielenkiintoiseltahan se sieltäkin katsoen näytti!

Paro-laakso ja sen keskellä kiitorata

lentokenttä koko komeudessaan, taustalla rinteessä Paro Dzong

Pitkän ajopäivän jälkeen vuorossa oli rentoutumista hotellilla ja pinimuotoista juhlintaa, sillä oli A:n syntymäpäivä. Vanhempani ja oppaamme, Sonam, olivat salaa järjestäneet illallisen jälkeen kakkutarjoilun. Lisäksi bhutanilaisen perinteen mukaisesti laitoimme kaikki A:lle valkoisen huivin kaulaan onnittelujen yhteydessä. Lisäksi Sonam ja kuskimme, Dorji, olivat hankkineet hänelle syntymäpäivälahjaksi bhutanilaista viskiä – sitähän kelpasi maistella kavereiden kanssa kotona reissun jälkeen!

Vietimme Bhutanissa tämän jälkeen vielä yhden kokonaisen päivän ja sokeriksi pohjalle oli jätetty koko maan kuuluisin nähtävyys, Tiger’s Nest -temppeli eli Taktsang – siitä lisää seuraavalla kerralla!

8 Comments

  1. Elina | Vaihda vapaalle

    25/10/2016 at 16:27

    On tuo kyllä upea maa! Ihan mielettömät maisemat ja paljon hauskoja erikoisuuksia, kuten tuo liikennevalottomuus. On hienoa, että he pitävät niin tiukasti omasta kulttuurista ja tavoista kiinni, että jos joku nyt ei tunnu omalta jutulta, niin ei toimita siten, vaikka koko muu maailma niin tekisikin. Vähän luulen, että meillä asuva lentokoneintoilija olisi aika fiiliksissä tuosta lentokentästä. 😀 Minä taas en kestä, miten ihania koiria, etenkin tuo purkitetty tyyppi! <3

    Reply
    • Henna

      26/10/2016 at 20:20

      Minusta se on myös todella hienoa, että vanhaa kulttuuria pyritään suojaamaan ns. Coca-colalta, vaikkakin eiköhän kirjaimellisesti sitäkin sieltä löytynyt 😀 Lentokenttä olisi varmasti Tomille huippu, uskoisin näin! Koiria oli jokunen, muttei mitenkään tuhottoman paljon kaduilla seikkailemassa, joka oli myös kiva, sillä vaikka ihania ovatkin, niin suru tulee kovasti on kodittomia ystäviä.

      Reply
  2. Sandra / Terveiset päiväntasaajalta

    25/10/2016 at 19:01

    Wow! Mulla on ollut monta vuotta haaveena päästä Bhutaniin!! Pitää ahmia loputkin blogit aiheesta 😀 Ihana näköistä!

    Reply
    • Henna

      26/10/2016 at 20:30

      Bhutanissa on ihan superkaunista! <3 Toivottavasti haaveesi toteutuu joskus, mieluusti pian 🙂

      Reply
  3. Kohteena maailma / Rami

    27/10/2016 at 23:03

    Tiger’s nestiä odotellessa… 😉

    Asiaan: oikeastaan en sitä niin siinä mielessä odota, että siitä minulla on sentään jotain tietoa ennakkoon. Tämäkin postaus kertoi minulle paljon uusia asioita maasta, josta tiedän melko vähän tiikeritemppeliä lukuun ottamatta. Tässä oli vaikka mitä mielenkiintoista ja Chelela Pass -kuvat olivat suorastaan kiehtovia!

    Veikkasin, että pärjäisin aika hyvin tuolla tikanheitossa eli pelkästään sen takia pitäisi tuonne lähteä 😀 Upeita perinteitä tuo jousiammunta ja tikanheitto, kun rehellisesti juodaan kisajuomat samalla eikä vasta palautusjuomana kisan jälkeen 🙂

    Todella mielenkiintoinen maa, säännöstelyt tekevät siitä omalla tavallaan ainutlaatuisen. Veikkaan silti, että kalliista matkasta huolimatta oli jokaisen euron arvoista – niin ainutlaatuinen paikka on kysymyksessä! Kiitos siis tiedonjakamisesta 🙂

    Reply
    • Henna

      01/11/2016 at 17:27

      Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sinun pitäisi lähteä Bhutaniin tikanheitto- ja jousiammuntareissulle 😀 ja ehkä vielä välillä voisi vähän niitä paikallisia oluita maistella. Oikeastaan ryhdyn jo odottamaan raportteja tällaiselta matkalta.

      Ja muuten ihan juuri näin, oli jokaisen euron arvoinen reissu, aivan ehdottomasti. Hinta on kallis, tavallaan. Laatutaso ja kaikki hintaan sisältyvät palvelut huomioon ottaen on kuitenkin ihan ymmärrettävissä, ettei ihan reppureissubudjetilla auto kuskeineen ja oppaineen starttaa. Tekisi todellakin mieli lähteä uudestaan, ja olen melko varma, että jonain päivänä onkin sen uusintamatkan aika, sen verran hyvä mieli jäi tuosta matkasta, olimme kaikki neljä vallan vaikuttuneita koko maasta monellakin eri tapaa.

      Reply
  4. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    29/10/2016 at 09:46

    Olipa mielenkiintoista tarinaa! Bhutan vaikuttaa jokaisen postauksen jälkeen yhä paremmalta paikalta – joskin tuo aikataulutus ei kyllä ihan kamalasti houkuttele. Harmittaa aina jos kohteessa mennään liian tiukalla menolla kello kädessä.

    Tiikeritempplin postausta jään odottamaan, ja pitänee tuo edellinenkin lukea! Ja mä melkein kyllä vaadin että saadaan maistaa tota viskiä seuraavalla kerralla kun nähdään! 😀

    Reply
    • Henna

      01/11/2016 at 17:29

      Sehän on kuitenkin onni näissä henkilökohtaisesti räätälöidyissä matkoissa, että ohjelmasta voi rakentaa sellaisen kuin haluaa 🙂 Me jätimme joitain paikkoja välistä, mutta tahti oli silti aika tiukka. Se tosin meille sopii aika hyvin, ensimmäinen kokonainen päivä vain oli vähän turhan hektinen. Mutta oman mielen mukaan, ainakin kun etukäteen asian matkatoimiston kanssa järjestää, niin varmasti onnistuu, että esim. yöpyy useamman yön paikoillaan.

      P.S. Viski on päässyt loppumaan, johan tuosta matkastakin on jo aikaa… Mutta tuokaa te uusi pullo, kun menette, niin me tullaan maistelemaan 😀 Itse asiassa mietin, että maistoinkohan itse tuota ollenkaan, mutta A muisteli, että maistoin. Viski ei kuulu lemppareihini.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram