kulkutautiset

Kalifornian Pacific Coast Highway, eli California State Route 1, on yksi maailmankuuluista ajoreiteistä, ja kuuluu ehdottomasti Kaliforniassa roadtrippailevan matkailijan listalle. Tie itsessään on yli tuhat kilometriä pitkä, ja harvempi varmaankaan sitä kokonaisuudessaan ajaa, mutta kuuluisin osuus – San Franciscon ja Los Angelesin välinen pätkä ja siellä kirsikkana kakun päällä Big Surin alue – on osana monen matkasuunnitelmaa.

 

Epävakaasta ilmastostaan tunnettu San Francisco hemmotteli meitä vierailumme ajan melko mukavalla säällä, ajoittain ihan kunnon auringonpaisteella ja t-paitakelilläkin. Viimeisenä aamuna taivas kuitenkin repesi ja satoi kuin… no, juuri sieltä. Sumuisissa tunnelmissa lähdimme valloittamaan rantatietä, ajoittain näkyvyys eteenpäin oli todella surkea, mutta pikkuhiljaa rannikko avautui edessämme kauniina, vaikkakin hieman synkkänä ja harmaana. Rantareitillä tuli tutuksi käsite May Grey (joka on ehkä tunnetumman June Gloomin esiaste). Etelä-Kaliforniassa nimittäin myöhäiskevät ja varhaiskesä ovat rannikolla usein viileitä ja sumuisia, höystettynä harmaalla taivaalla ja tihkusateella. San Franciscosta lähtiessämme sade oli lähempänä trooppista monsuunisadetta kuin tihkusadetta, mutta muuttui kuvauksen mukaiseksi, mitä pidemmälle rannikkoa pääsimme. Kirkkaita kelejä halajavan kannattaa suunnata rannikolle seikkailemaan muulloin kuin vuoden pilvisimpinä kuukausina touko- ja kesäkuussa, mutta toisaalta tällöin turisteja on vähemmän liikkeellä ja yleensä sumu ja pilvet hälvenevät iltapäivällä.

 

 

Rantatietä pitkin San Franciscosta Santa Cruzin kaupunkiin on noin 125 kilometriä matkaa.  Santa Cruz oli päivän viimeinen pysähdyspaikkamme rannikolla ennen siirtymistä sisämaahan Salinasiin, 60 kilometrin päähän Santa Cruzista. Varsinaista rantareittien aatelia ja ilotulitusta odottelimme vasta seuraavana päivänä Big Surin alueella, mutta kyllähän tämä pätkä ennen sitä tarjosi myös mukavia hetkiä ja kauniita maisemia…

Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Half Moon Bayssa sijaitseva historiallinen Moss Beach Distillery, joka osoittautui oivaksi lounaspaikaksi. 1920-luvulla kieltolain aikaan upeaan ympäristöön rakennettu ravintola toimi elokuvatähtien ja poliitikkojen kantapaikkana. Kieltolain aikaan viinaa salakuljetettiin Kanadasta saakka, ja iltapimeällä rantakallion alapuolella kävi usein kuhina, kun salakuljettajat purkivat lastiaan, josta osa päätyi usein ravintolan omistajan varastoon. Toisin kuin monia muita paikkoja, ravintolan omistajan moninaisten suhteiden ansiosta ravintolaa ei koskaan ratsattu.

Meidän rattoisan lounashetkemme katkaisi pienimuotoinen iltapäivämatinea, sillä muiden ruokailijoiden “ooh” ja “aah” -huudahdusten johdattamina osasimme mekin tiirailla tarkemmin ikkunasta avautuvan merimaiseman keskellä vilahtelevia harmaavalaita. Kyseiset kaverit olivat matkalla rannikkoa pitkin Alaskan vesille. Harmaavalaita näimme vielä lisää myöhemmin matkan varrella, niistä muutama sananen sekä kuvakin seuraavassa postauksessa. Valaat ovat erityisen lähellä sydäntämme ja mielellämme lähdemme niitä veneretkille ihailemaan tilaisuuden tullen. Kaliforniaan emme kuitenkaan olleet varanneet aikaa tällaiseen aktiviteettiin, joten oli mainio yllätys, että saimme katsella harmaavalaita, meille uutta lajibongausta, rannalta käsin useampaan otteeseen parin päivän aikana. Hyvillä mielin sopi jatkaa matkaa tällaisen lounasesityksen jälkeen.

 

 

Huonon sään vuoksi emme juuri pysähdelleet matkalla, mutta ennen pitkää vesisade alkoi väistyä. Valitsimme umpimähkään yhden rannoista, jolla kävimme tuijottamassa kaukaisuuteen ja kuuntelemassa Tyynen valtameren kohinaa. Aallot iskevät rantaan valtavalla voimalla – kyseessä ei todellakaan ole mikään aurinkorannikko, jossa pötkötetään rannalla pyyhkeen päällä siemailemassa piña coladaa. Maailman suurimman meren pauhuissa on silti jotain todella kiehtovaa ja kauniilla säällä voisi tuota ääretöntä katsella pidempäänkin. Kevätkin oli kukkeimmillaan ja siellä täällä villisti rehottavat värikkäät kukat toivat oman säväyksensä karuun maisemaan.

 

 

Pysähdyimme myös Pigeon Pointin majakalla, joka on USA:n länsirannikon korkein majakka. Vuonna 1871 rakennetun 35 metriä korkean majakan ympäristöön on perustettu state park ja itse rakennus on nimetty historialliseksi maamerkiksi. Nimensä se on saanut Carrier Pigeon -nimiseltä laivalta, joka on haaksirikkoutunut alueelle 1853.

Vuodesta 2001 lähtien majakkatorni on ollut suljettuna vierailijoilta tiilimuurauksen murtumisen vuoksi, pyrkimyksenä on saada se tulevaisuudessa korjattua. Alueella on kuitenkin mukava kierrellä katselemassa kivikkoista rannikkoa, vaikkei torniin pääsekään. Paikassa toimii myös hostelli – aiemmin majakanvartijan asuintilana toimineeseen rakennukseen on jo 60-luvulla remontoitu hostellihuoneita. Kiersimme alueella aikamme ja kieltämättä tämä olisi melko ideaali lokaatio asustaa pari päivää, jos hostellielämää vielä viettäisi.

 

 

Pigeon Pointin majakalta ajelimme Santa Cruziin, rantakaupunkiin, joka on tunnettu rannalla sijaitsevasta huvipuistosta – Santa Cruz Beach Boardwalkista. Ilmanpiiriltään liberaalissa new age -henkisessä yliopistokaupunki Santa Cruzissa on vajaa 60 000 asukasta ja mukava pikkukaupungin tunnelma. Olimme varmistaneet huvipuiston aukiolon netistä etukäteen, mutta kun saavuimme paikalle, paikka ammotti tyhjyyttään. Ehkäpä se pyörii välikausina säävarauksella, mutta synkästä säästä huolimatta olisimme mieluusti ihmetelleet perinteistä amerikkalaista huvipuistohumua. Ainoastaan pelihalli oli täynnä ruutuja tuijottavia teinejä, mutta muutoin laitteet ja luukut oli suljettu ja vain yksittäisiä ihmisiä käveli niiden lomassa. Onneksi aluetta sentään pääsi vapaasti tutkimaan.

 

 

 

Santa Cruzissa pääsimme ensimmäistä kertaa kosketuksiin mielikuvieni kalifornialaisen rantaelämän kanssa. Rannalla törröttää säännöllisin välein hengenpelastajien koppeja ja palmut ovat korkeampia kuin kuvitella saattaa. Ainoa tunnelmaa latistava tekijä oli auringonpaisteen puute ja taivaan synkät May Greyn sävyt. Rannalta löytyy Kalifornian rantakaupungeille tyypillinen pitkä laituri, jolta avautuu mainio näkymä rannalle ja huvipuistoon. Laiturilta pääsee myös lähietäisyydeltä katselemaan merileijonien puuhia. Pullerot hylkeet sukeltelevat vuoron perään laiturin vieressä olevalta tasanteelta ja ajoittain isommasta rykelmästä lähtee pieni pataljoona suuntaamaan rantaa kohti kääntyäkseen taas pian takaisin.

 

 

Kuten monet länsirannikon kaupungeista, Santa Cruz on oiva paikka ihailla auringonlaskua. Näin pilvisellä säällä se tuskin olisi ollut kovin suuri elämys, joten suuntasimme ajoissa kohti Salinasia – sisämaakaupunkia, jossa vietimme yön tienvarsihotellissa. Nämä geneeriset melko mitäänsanomattomat hotellit, tällä kertaa Hampton Inn & Suites, tulivat matkalla tutuiksi, sillä autolla oli helppo hurauttaa moottoritien varrella sijaitseviin, enimmäkseen ehkä business-matkailijoille suunnattuihin hotelleihin. Hotellit ovat siistejä ja usein melko korkeatasoisia, mutta mieleenpainumattomia. Rannikolla erityisesti jotain erityistä tarjoavien hotellien hinnat ovat pilvissä, joten varsinkin, kun koukkasi jonkin matkaa sisämaahan, tällä ratkaisulla säästi pitkän pennin ja yöpyi silti tasokkaasti.

 

 

Seuraavana aamuna matka jatkui jälleen ja suuntasimme takaisin rannikolle Montereyhin, kaupunkiin, joka on turistien keskuudessa erityisen suosittu kuuluisan akvaarionsa, Monterey Bay Aquariumin vuoksi. Me sukeltajina katselemme mieluummin mereneläviä luonnonvesissä, mutta kävimme kuitenkin katsastamassa kaupungin Fisherman’s Wharfin. Laituri on täynnä turisteille suunnattuja ravintoloita ja kauppoja. Meitä luonnollisesti veti puoleensa Carousel Candies -makeiskauppa, joka valmistaa mm. käsintehtyä suolavesitoffeeta. Montereystä käsin järjestetään myös valasretkiä useiden eri firmojen toimesta, ja mikäli kaupungissa on enemmän aikaa käytettävissä, kannattaa tähän optioon varmasti tarttua, sillä kaudesta riippuen alueella on mahdollista nähdä harmaavalaita, ryhävalaita, sinivalaita, miekkavalaita ja delfiinejä.

 

 

Etelää kohti ajaessa Montereystä alkaa rannikkoreitin kaunein osuus, jolle olen säästänyt oman postauksensa (lähinnä valtavan kuvatulvan vuoksi). Jos seuraava tienpätkä on pysäyttävän kaunis, ajomatka San Franciscosta Montereyhin on myös varsin mukiinmenevä, vaikkakaan ei mikään elämäämullistava kokemus. Silti – rantakaupunkeja koluten, valaita lounaspöydästä katsellen, tyhjiä rantoja tallaten ja koko länsirannikon korkeinta majakkaa ihaillen – voisi se elämä hullumpaakin olla, vai mitä sanotte!

6 Comments

  1. ikilomalla

    08/06/2017 at 07:14

    Tuo sademäärä kuulostaa ihan meidän Uuden-Seelannin Eteläsaaren seikkailuilta. Usein toivottiin aurinkoa, mutta päädyttiin seikkailemaan sateessa. Toiselle tuo voisi olla katastrofi, mutta asenteestahan se on kiinni. Positiivisuudella pärjäätte missä tilanteessa tahansa. 😊 Säätä kun ei voi ihminen määräillä.
    Kaunista se on harmaudesta huolimatta!

    Mun mielestä tää oli oikea hyvänmielen matkatarina ja sain kattavan käsityksen siitä mitä tällä roadtrip pätkällä pääsee näkemään! Olitte kyllä onnekkaita noiden valaiden bongauksessa! Me aina välillä yritetään bongailla valaita mantereelta käsin ja ollaan melkein tultu jo siihen tulokseen, että valaita ei voi nähdä kuin merellä. 😂

    Autio Tivoli kuulostaa ja näyttää erikoiselta. Olikohan se vain sään takia suljettu?

    T. Titta

    Reply
    • Henna

      12/06/2017 at 08:42

      No onhan se niin, että asenteella pärjää, vaikka missä tuulessa ja tuiskeessa! Kuvat vaan ovat niin paljon kauniimpia hyvällä säällä kuvattuina ja sekös kameranarkkaria sateella harmittaa, varsinkin tällaisissa maisemissa. Mutta onhan tuossa harmaudessakin oma ylväytensä. Nyt sitten toivon, että meidän Uuden-Seelannin reissulla sää suosisi 😀

      Valaiden bongailu on aivan ehdotonta, tosin tämä oli meillekin ensimmäinen kerta, kun näemme niitä mantereelta ja täytyy sanoa, että vaikka se on hauskaa, niin on se sata kertaa parempaa veneestä, jossa kuitenkin pääsee ratkaisevasti lähemmäs, että oikeasti näkee jotain muutenkin kuin kameran zoomilla. Mutta hauskaa silti oli, että näimme noita useaan otteeseen rantareittiä ajellessa 🙂

      Meille ei koskaan selvinnyt, miksi huvipuisto oli suljettu, mutta ehkä sään takia… nettisivujen mukaan olisi pitänyt olla auki :/

      Reply
  2. Laura Ala

    11/06/2017 at 17:05

    Saittuipa teille sateinen keli! Höh. Mä olen mennyt tuon reitin kahdesti, joista eka oli toukokuussa (kylmää mutta aurinkoista) ja toinen viime marraskuussa (aurinkoista ja melko lämmintä). Mutta ovathan nuo maisemat ihan ihania. Tuohon uhkeaan meren pauhuun miltei turtuu, kun se on läsnä useamman päivän ajan. Tuo Moss Distillery oli kiinnostava vinkki! Sinne pitää mennä jos vielä kerran tulee tuolla reissattua. Me myös ihmettelimme Santa Cruzin huvipuistoa tai pikemminkin sitä, että se ei ollut auki vaikka turisteja riitti. Tai ehkäpä tulimme vaan paikalle liian myöhäiseen kellonaikaan. Joka tapauksessa tuntuu, että tuolla reissulla voisi helposti viettää viikonkin, jos nauttisi kaikki nähtävyydet ja Big Surit ja Santa Inez Valleyn viinitilat jne.

    Reply
    • Henna

      12/06/2017 at 08:46

      Onkohan se huvipuisto koskaan auki 😀 Tosi on, että reitillä voisi viettää vaikka sen viikon, näkemistä ja tekemistä olisi niin valtavasti. Nyt meillä oli tosiaan vain kaksi päivää aikaa välille San Francisco – Morro Bay ja melkoisesti joutui karsimaan kiinnostaviakin juttuja pois ja jättämään kaikki päivävaellukset sun muut pois, koska ei vaan ehtinyt. Nythän siellä Big Surin alueella on ollut joku ihan valtava land slide, joka on sulkenut tien todennäköisesti todella pitkäksi aikaa, mutta eiköhän se vielä auki saada.

      Reply
  3. Kohteena maailma / Rami

    12/06/2017 at 14:46

    Tuo on kyllä mahtava tie ja haluaisin ajella sen uudestaan ajan kanssa. Edellisestä visiitistä tuonne on jo yli 20 vuotta, että olisi korkea aikakin. Näistä paikoista tuo Santa Cruz vaikuttaa sellaiselta, että siellä olisi tuolla tuolihissillä liikuttava kadun päällä. Koskaan missään aikaisemmin en ole moista nähnyt edes kuvissa 😀

    Monterreyssä tietysti kiinnostaisi muutamat golfkentät, jotka olisi upea käydä pelaamassa. Tuolla rannikolla on muutenkin vaikka mitä eli täytyy ottaa ohjelmaan uudestaan jossain vaiheessa.

    Tosiaan ilmalle ei voi mitään, se on asenteesta kiinni miten onnistuneita päivät on. Toki jotain asioita ei viitsi tehdä, mutta kyllä sateellakin paljon tekemistä ja näkemistä on.

    Reply
    • Henna

      27/06/2017 at 18:44

      Pitäisi joskus mennä koluamaan ihan vaan tuota rantatien pätkää vaikka viikoksi. Kaksi päivää ei meinannut riittää oikein mihinkään. Totta tuo, että asenteesta kiinni tuo sateisten lomapäivien onnistuminen. Hyvinhän tuo meni sen jälkeen kun autotiellä rupesi näkemään eteensä, harmitti vaan sen valokuvaamisen suhteen!

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram