kulkutautiset

Levin kevättalvi – Lapin taikaa rentoutusreissulla

Veri on vetänyt minua aina maailmalle, niinkin paljon, että Suomen luonnon tarjoamat ihmeet ja ihanuudet ovat jääneet melko vähälle omia mökkimaisemia lukuunottamatta. Joskus ala-asteikäisenä olen päässyt perheeni kanssa ihastelemaan Saariselän ruskaa ja revontulia taivaalla, ja muutama vuosi sitten pakkasimme kimpsut ja kampsut, ja hurautimme heinäkuun helteitä karkuun käsivarren Lappiin. Kilpisjärveltä kolmen valtakunnan rajan kautta vaelsimme Ruotsin Lappiin Pältsan laaksoon ja kiipesimme 1450 metriä korkealle Juoksavátnjunni-tunturille. Viiden päivän vaelluksen jälkeen ajelimme Jäämeren rannikolle vaikuttumaan vuonoista sekä Senjan saarelle haistelemaan turskan hajua. Näihin kahteen reissuun ovat rajoittuneet minun kokemukseni Lapista. Pohjoisen talvi on siis jäänyt kokonaan näkemättä, eikä tällä etelän tytöllä muutenkaan suksi oikein luista. Laskettelu- ja lautailukokemukseni voi laskea yhden käden sormilla, ja viimeisimmästäkin on kohta kymmenen vuotta aikaa.

Jo oli siis korkea aika päästä kokemaan pohjoiset kevätaurinko ja kimmeltävät hanget. Meidän perheessä A on viihtynyt enemmänkin mäessä, mutta yhteiselomme aikana olemme suunnanneet aina muunlaisiin maisemiin reissuun, joten laskupuuhat ovat jääneet hänelläkin todella vähälle. Niinpä synttäriylläriksi A:lle buukkasin meille lennot Kittilään ja sovin talvilomatreffit Minireissumiehen kummien kanssa, jotka Pohjolan perukoilla asustavat. Tarkoituksena oli, että A pääsisi mahdollisimman paljon mäkeen. Minä taas suunnittelin nappaavani Minireissumiehen kantoreppuun ja lähteväni lumikenkäilemään sekä käyttäväni runsaasti aikaa valokuvaamiseen. Odotin erityisesti tykkylumikuusia ja revontulia, jotka tietysti leimuaisivat ennennäkemättömän upeasti meidän siellä ollessamme. Nauttisimme upeista maisemista ja raikkaasta ulkoilmasta, ystävien seurasta, takkatulen loimusta, saunoisimme ja eläisimme kaikinpuolin elämän parasta aikaa, jälleen kerran.

Kuinkas sitten kävikään…

Pari viikkoa sitten perjantai-iltana perinteisen pakkauskriisin jälkeen saavuimme kimpsuinemme ja kampsuinemme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lapsen syntymän jälkeen matkatavaroiden määrä on about tuplaantunut. A oli viemässä autoamme parkkiin ja minä seisoin aulassa ainakin Everestin kokoisen tavaravuoren keskellä Minireissumiehen vielä istuessa kärryissään. Yhtäkkiä tajusin, että olimme unohtaneet kantorepun kotiin. Lumikenkäilyretket lapsen kanssa voisi siis unohtaa, eikä yläkäyrillä kasvavan pikkuapinan kanniskelu lentokentällä ilman mitään apuvälineitä ole kovin sekään kovin mukavaa, sillä Helsinki-Vantaa ei tarjoa sellaista palvelua, että rattaat voisi viedä portille saakka (kuten esim. Amsterdamin Schiphol). Ja koska lentomme lähti myöhään illalla, vain yksi turvatarkastuslinja oli enää auki, eikä edes lastenporttikaan ollut auki. Siinä sitten jonottelimme hyvin pitkältä tuntuneen tovin Minireissumies sylissä pönöttäen. Kun vihdoin pääsimme turvatarkastuksesta läpi, sain tekstiviestin puhelimeeni, että lentomme on myöhässä. Jospa tämäkin tieto olisi tullut hetkeä aiemmin, olisimme vielä ehtineet lähteä kotiin hakemaan sitä kantoreppua, mutta ei…

Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille, vaikkakin aivan keskellä yötä. Kittilän lentoasemalla meitä oli vastaanottamassa Minireissumiehen kummit kera hienojen kylttien. Ajelimme yön pimeydessä Leville, kannoimme tavaramme kämpille ja söimme pikaiset iltapalat. Tavallisesti todella reipas pikkureissaaja oli niin väsynyt, että sai itkukohtauksen pelkästään siitä, että kummitäti tuli viereen istumaan. Aamuyöstä painuimme pehkuihin ja uni maistui varmasti jokaiselle.

Aamu valkeni aivan eri näköisenä. Valtavalta terassilta aukeni upea maisema tunturille ja hiihtoladuille, ja näkipä sieltä rinteeseenkin. Aurinko paistaa porotti ja pakkasasteita oli muutama. Majapaikkamme oli Best Western Levin Klubi, joka sijaitsee aivan koillisrinteiden vieressä. Olin haaveillut kunnon kelohonkamökistä, mutta koska lomapäiviä oli vähän, eikä sesonkiaikana ole järkevää (=halpaa) ottaa mökkiä kuin täydeksi viikoksi alkaen ja päättyen tiettynä päivänä, olimme päätyneet toiseen ratkaisuun. Levin Klubin penthouseen majoittui mukavasti kaksi perhettä, ja löytyi takka sekä sauna, sillä kyllähän talvimatkalla Lapissa pitää sellaiset olla. Huoneistoomme kuului tosiaan yksi aivan valtavan kokoinen terassi, sekä yläkerrassa (huoneisto oli kahdessa kerroksessa) pienempi, toiseen suuntaan avautuva terassi, jonne pääsi helposti saunasta vilvoittelemaan. Ja se sauna… sieltäkin oli mielettömän kaunis näkymä tunturiin.

Best Western Levin Klubi

maisema meidän terassilta

Minireissumies päiväunilla

terassilta näkyivät myös koillisrinteet

Koska sijainti on syrjäinen Levin keskustaan nähden, eikä ympärillä ole juurikaan valoja, paikka olisi ollut aivan optimaalinen revontulien katseluun ja kuvaamiseen. Mutta niitäpä ei näkynytkään… Pari päivää aiemmin taivaat olivat vielä loimunneet kuin viimeistä päivää, mutta meidän saapuessamme magneettiset myrskyt olivat hiljentyneet, ja kirkkaalla yötaivaalla loistivat vain tähdet ja kuu, eikä revontulista ollut jälkeäkään. Minä tietysti intopiukeana vaadin A:ta asentamaan kännykkäänsä kaiken maailman revontuliapplikaatiot ja varmuuden vuoksi heräsin myös öisin parin tunnin välein katsomaan, josko niitä repolaisia kuitenkin näkyisi. Mutta uskottavahan se sitten oli, että tulisaldo jäi laihaakin laihemmaksi. Kaiken kukkuraksi tykkylumet olivat tippuneet puista alle viikkoa aiemmin, sillä luotettavien lähteiden mukaan vielä edellisenä viikonloppuna tunturin kuuset olivat kuin kynttilöitä konsanaan. Lämpötila oli ollut hetken aikaa plussan puolella ja vesisateiden myötä puut olivat kadottaneet lumikuorrutuksensa kokonaan. Vain aivan tunturin laella joku muutamia säälittäviä yritelmiä. Se niistä revontulista ja tykkylumikuusista!

Mutta…

… muuten Lappi kohteli meitä kuitenkin kuin kukkasia kämmenellään! Aurinko paistaa porotti ja sää oli kirkas kuin mikä. Jopa niin kirkas, että Levi-tunturin huipulta näkyivät noin 50 kilometrin päässä olevat Ylläs ja Pallas. Poskia kipristeli pieni pakkanen, eikä vesikeleistä ollut enää tietoakaan. A otti joka päivä laudan kainaloon ja suuntasi mäkeen, ja sai kuin saikin laskea sydämensä kyllyydestä. Jotta A saisi olla rinteessä mahdollisimman paljon, minä päätin säästää tämän iloittelun ihan suoraan siihen aikaan, kun Minireissumiehen voi laittaa laskettelukouluun. Ja taidanpa olla koulun tarpeessa itsekin! Uskokaa tai älkää, odotan kyllä sitä aikaa, kun myös oma vuoroni koittaa päästä pyllähtelemään mäkeen, sillä sitä se epäilemättä aluksi on… erityisesti jo valitsen alleni laudan. Hyvinkin puhtaalta pöydältä aloittaessani voin lähteä joko suksi- tai lautalinjalle, päätöstä ei ole vielä tehty. Tällä kertaa kuitenkin oli minulle tärkeämpää, että A saisi olla mahdollisimman paljon rinteessä, tämä loma kun ei ollut mikään mahdottoman pitkä.

Koska Minireissumiehen kummit olivat matkassa mukana, meillä molemmilla oli kuitenkin lähes koko ajan aikuistakin seuraa. Eräänä päivänä päräytimme kummitäti N:n kanssa gondolihissillä tunturin huipulle ja lompsimme lumikengillä alas, ja se vasta mukavaa olikin, mutta siitä lisää toisella kertaa! Touhusimme välillä myös koko porukalla, ja pariin otteeseen porukan pienenkin pääsi autokyydillä tunturin laelle.

Minireissumiehen kummitäti N näyttää lumikenkäilymallia

minä, A ja päiväuniaan torkkuva Minireissumies Levin huipulla – kuvan ottanut N

Reissutoiveissa oli rentoutumista, ulkoilua, takkatulta, kaakaota ja lettuja… ja näitä kaikkia reissujumalat meille toimittivat, joten en voi ehkä kantaa kovastikaan kaunaa tykkylumikuusista ja revontulista… ja saanpahan tekosyyn suunnitella uutta Lapin matkaa lähitulevaisuuteen. Säät olivat todella upeat, ja vaikka Minireissumiehen kantoreppu jäikin kotiin, ja tämä hieman rajasi meidän rellestämismaastoa, vaunulenkki maistui ilta-auringossa ja päiväunet samoin omalla terassilla. Kaakaot tuli nautittua Panorama-hotellin näköalakahvilassa samalla maisemia ihaillen.

Kävimme myös pariin otteeseen pyörähtämässä Levin keskustassa ja toteamassa, että se sirkus ei nyt istu meidän kuvioihin tällä erää. En ole tosiaan koskaan aiemmin Levillä käynyt, enkä varauksia tehdessä aivan ymmärtänyt, missä majapaikkamme sijaitsee.  Lokaatio osoittautui aivan oivaksi – olimme poissa hälinästä ja läpi koko viikon jatkuvasta juhlinnasta, omassa rauhassamme, mutta kuitenkin aivan rinteiden ja hissien vieressä – kyllä kelpasi istua takkatulen loimussa ja ihailla hiljaista maisemaa. Yhtenä iltana kävimme testaamassa Valkea Vaadin -ravintolan, jossa mainoslauseiden mukaan nautitaan mestarikokkien luomuksia rennossa lappilaisessa ilmapiirissä. Ja ainakin meidän mielestämme mainoslauseiden lupauksen lunastettiin, poronkäristys oli erinomaista ja myös alku- ja jälkiruuat saivat meiltä korkean arvosanan.

Vaikka reissu oli lyhyt lomapäivien puutteesta johtuen, oli aika kuitenkin riittävä arjesta irroittautumiseen ja rentoutumiseen. Loma Lapissa ei ollut ollenkaan hullumpi päätös tälle talvelle, sillä etelässä mennään jo kovaa vauhtia keväässä. Takkatulen loimua ja kauniita tunturimaisemia muistellen sähiköimme vielä muutaman viikon keskellä arjen kiireitä ennen kuin karkaamme seuraavalle reissulle. Kerran tai pari tätä Lapin pyrähdystä tullaan myös muistelemaan vielä bloginkin puolella, eli pysy kuulolla, ja jos et vielä ehtinyt, niin kurkkaa, kuinka upea taideteos Kittilän Snow Village -lumihotelli on!

8 Comments

  1. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    04/04/2016 at 15:46

    Hauskaa! Olisin voinut kirjoittaa tämän postauksen itsekin – ei ole tosissaan Suomen Lappi vetänyt puoleensa aiemmin, ENNEN kuin kävi vetämässä vuoden verran maailmaa ympäri, ja nyt se tuntuukin jotenkin aivan upealta vaihtoehdolta!

    Ja samoin noi revontuliapplikaatiot ja kaikki oli kyllä just sitä samaa mitä puuhailtiin Rukalla. 😀 Vannotin vielä respaakin soittamaan jos oikein nuo magneettikentän säteet äityisivät tanssimaan värikästä tanssiaan.

    Mutta hei, miten ihmeessä te ootte saaneet kamamäärän kasvamaan noin? Vai johtuuko se siitä että aiemmin on menty niin kevyesti? Meillä ei nimittäin kamamäärä kyllä mitenkään oleellisesti kasvanut, mutta ehkä oli vaan ihan aiheellista karsia niistä 20 paidasta ja 10 sortsista…. 😀

    Harmi ettei osunut nyt tykkylumet eikä revontulet kohdille, mutta kyllähän me tämä virhe nyt voidaan joskus vaikka yhdessäkin korjata! 🙂

    Reply
    • Henna

      05/04/2016 at 20:44

      Heh, joo… ei oo ollu mulla 20 paitaa ja 10 sortsia. Ehkä kolme paitaa, yhet sortsit ja kahet housut, yhet sandaalit ja vaelluskengät. Ja niillä sit menty ilmasto-olosuhteista toiseen… Jollekin viikon reissulle oon ehkä pakannu oikeestaan enemmän, kun ei ole tarvinnut kantaa kuin mennessä ja tullessa, mutta pidemmille reissuille noin… ja nyt yhtäkkiä niskapaskavaaran vuoksi vauvalle onkin miljoona vaatekertaa, vaippoja ja kaikkia muita “ylimääräisiä” härpäkkeitä, vaunut ja auton turvaistuin… on siinä kamaa kerrakseen!

      Mulla ei oikeastaan pidempi reissu vaikuttanut Lappi-hinkuun, mutta jostain sinne talvisiin maisemiin nyt tuli hinku. Kesävaellukselle taas olen halunnut jo vuosikausia, mutta se kaatui aina siihen, että varusteettomana kaiken hankkiminen olisi vaatinut niin valtavan budjetin, ettei tullut lähdettyä. Vähän erilaiset kamat nimittäin siellä erämaassa tarvitsee kuin vaikkapa Nepalin vaelluksilla, jossa on pizzaa tarjolla kahden tunnin välein 😀 Mutta sitten vuotena eräänä saimme lainattua todella paljon vaellusvarusteita, joten pääsimme sitten niihin kesämaisemiinkin.

      Ehdottomasti lähdetään porukalla joskus, yhdessä ollaan niin vetovoimaisia, et tulee ihan hurjat magneettiset myrskyt ja revontulet loimuaa, minkä kerkeää! 😀

      Reply
  2. Annika | Travellover

    04/04/2016 at 21:34

    Kuvailet aika tavalla samoin sanoin miksi en ole ollut Lapissa -fiiliksiä, kuin minä itse sen tekisin. Olit kuitenkin ollut jo kahdesti, vaikka et lumilla. Minä en koskaan. Maailma huutaa vain kauempana kutsuvammin. Lisäksi olen käsityksessä, että Lapin hiihtokeskuksissa on kamalan kallista. Ei sillä, että maailmalla kiertäminenkään ihan ilmaista olisi.

    Revontulien missaaminen ottaisi minua ihan hulluna päähän, jos Lappiin joskus lähtisin. Niitä ei korvaisi edes monisatapäinen porotokka.

    Reply
    • Henna

      05/04/2016 at 20:48

      No onhan siellä ihan hirmu kallista, ja siksipä, kun samalla rahalla pääsee muuallekin, olen niin aina tehnyt! Nyt oli houkuttimena ystävät pohjoisessa, lisäksi saimme jostain syystä todella halvat lennot ja majoituksenkin kohtuullisella hinnalla. Kesävaelluksella ei kulu muuta kuin retkimuonien hinta ja matkat – JOS omistaa kaikki vaellusvarusteet… ja siihen kaatui todella pitkään minun Lapin vaellukselle lähtö, sillä olisi vaatinut huomattavan summan rahaa varustautua sinne erämaahan. Mutta kuten tuossa ylempänä Gialle sanoin, tuli vastaan niin onnellinen tilanne, että saimme todella paljon varusteita lainaan, ja vaellukselle päästiin.

      Me emme muuten nähneet nyt tällä reissulla yhden ainoata poroa (paitsi lautasella…), enkä edes tajunnut koko asiaa ennen kuin sanoit! No eipä se haittaa, niitä on nähty aiemminkin 🙂

      Reply
  3. Mika / Lähtöportti

    07/04/2016 at 19:51

    Lappi tuntuu nyt vetävän puoleensa meitä, jotka emme ole siellä tottuneet käymään. Mulla tosiaan vuodenvaihteen reissu oli elämäni toinen, edellinen 6-vuotiaana. Vaimon kanssa on ollut puhetta, että tästä eteenpäin siellä päin voisi yrittää käydä vaikka joka vuosi. Jos vaikka niitä revontuliakin näkisi… latasin kanssa jonkun applikaation puhelimeen, mutta ei ne revontuliprosentit nousseet missään vaiheessa riittävän suuriksi, että olisi taivaalla mitään näkynyt. Komeilta näyttää teidän terassimaisemat! Nyt kun kaamos on nähty, niin nuo aurinkoiset keväthanget houkuttaisi entistä enemmän 🙂

    Reply
    • Henna

      07/04/2016 at 20:05

      No sanos muuta, melkoinen tunku meitä n00beja on siellä tänä talvena ollut! 🙂 Minäkin mielelläni palaan uudestaan, vaikka heti ensi vuonna, ja puolestani taas haluaisin kokea sen kaamoksen. Mutta aurinko ja keväthanget olivat ihanat, ehkäpä yhden kaamoskokemuksen jälkeen palaamme taas niihin. Tähän aikaan vuodesta ei sellaiset monen kymmenen miinusasteen paukkupakkasetkaan ole enää vaarana, vaan ulkona on oikeasti mukava olla! Meillä revontuliprosentit nousivat kännykässä parhaimmillaan hieman yli viiteenkymmeneen, mutta ei silti näkynyt reposia. Tosin luulen, että jos taivaalla oikeasti kunnolla loimuaa, niin sitten varmaan ollaan lähempänä sataa. Yleisin taisi kuitenkin olla n. 5%, sillä ei paljon juhlittu.

      Reply
  4. Erja/Andalusian auringoss- ruokamatkablogi

    08/04/2016 at 20:40

    Kiva nähdä, että se Lapin taika houkuttelee ihmisiä yhä enemmän ja enemmän. Omissa silmissä kun sen viehätys on huomattavan alhainen ihan vain sen vuoksi, että olen siellä lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt enkä silloinkaan voinut sietää kylmä ja lunta… 🙂

    Reply
    • Henna

      10/04/2016 at 00:15

      Heh, no eihän sitä välttämättä kotiseudun viehätystä samalla tavalla näekään kuin muut. Kerran, kun matkustimme Mongoliaan junalla, hyttikavereinamme oli mongolialainen nainen ja hänen poikansa. Olimme todella innoissamme, katselimme Gobin autiomaata sekä äärettömiä vihreitä aroja ikkunasta, ja odotimme tulevaa kiertomatkaa kuin kuuta nousevaa. Nainen oli aivan ymmällään, että miksi ihmeessä me haluamme matkustaa Mongoliassa, eihän siellä edes ole mitään… niinpä! Sehän se niin ihmeellistä olikin, “tyhjää” maisemaa siellä tänään, joku random jurtta jossain, ja hevosia laiduntamassa. Aika hienoa meidän mielestämme 🙂

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram