kulkutautiset

McLeod Ganj – Intian Pikku-Tiibet

Muutama vuosi sitten kiertelimme Pohjois-Intiaa. Nämä muistot pienestä tiibetiläisten pakolaisten täyttämästä McLeod Ganjin kylästä palasivat mieleeni eilen, kun ystävien häissä pöytäseurueessamme käytiin aiheesta keskustelua, ja tämän innoittamana päätin jakaa niitä arkistoista tänne bloginkin puolelle.

Olimme kierrelleet Ladakhissa aikamme, ja pienen Manalin pysähdyksen jälkeen matkasimme minibussilla pitkin koukeroisia teitä McLeod Ganjiin, Dharamsalan kaupungin lähettyvillä olevaan kylään, joka sijaitsee 1770 metrin korkeudessa. Olimme alunperin suunnitelleet suuntaavamme McLeod Ganjiin, sillä se on Dalai Laman pysyvä asuinpaikka, ja siellä hän myös pitää säännöllisesti luentoja – parin kolmen päivän settejä muutaman kerran vuodessa. Tyypillisesti pari opetusajankohtaa osuu juuri loppukesään ja alkusyksyyn ja näihin olimme tähtäämässä. Ladakhin pääkaupungissa Lehissä meille tarjoutui mahdollisuus osallistua Dalai Laman paikallisille pitämälle luennolle. McLeod Ganjissa länsimaalaisille suunnatuille luennoille paikkoja joutuu ilmeisesti jonottamaan useita päiviä etukäteen, ja osallistuttuamme luennolle jo Lehissä, päätimme että se oli meille riittävä kokemus siltä saralta. Halusimme kuitenkin matkustaa McLeod Ganjiin, sillä Dalai Laman lisäksi siellä pitää päämajaansa maanpaossa oleva Tiibetin hallitus sekä tuhansia tavallisia tiibetiläisiä tallaajia. Paikka on siis varsin hyvä tiibetiläiseen kulttuuriin tutustumiseen, ja siellä saa jopa keskustella vapaasti maanpaossa olevien tiibetiläisten kanssa, toisin kuin Tiibetissä paikallisten kanssa…

Viivyimme McLeod Ganjissa yhteensä viikon ennen paluuta Delhin kaaokseen. Kylä on varsin viehättävä paikka, mitä nyt kaduilla tööttäilevät autot kiristävät hieman reissaajan hermoja, mutta tämä on todella pientä verrattuna Intian isojen kaupunkien kaaokseen. Olimme tähän saakka kiertäneet pääosin vain Ladakhin lintukotoa lyhyttä Delhin piipahdusta lukuunottamatta, joten McLeod Ganjissa pääsimme myös ensimmäistä kertaa kokemaan sen, kun kerjäläiset tulevat nykimään hihasta ja pyytämään rahaa leipään. Tätä tapahtui kuitenkin vain pari kertaa päivässä, joten kevyttä on meininki tämänkin suhteen moneen muuhun paikkaan verrattuna, kuten myöhemmin Intian kiertueen jatkuessa pääsimme toteamaan.

McLeod Ganj tunnetaan Intiassa hyvin sateisena paikkana, ja pilvet valtasivat koko maiseman vähän väliä. Hotellihuoneemme parvekkeelta avautui kaunis näkymä vuorille ja Bhagsun kylään – silloin kun avautui… Toisinaan parvelleeltamme näkyi siis tällainen maisema…

ja toisinaan tällainen…

tässä prosessi vielä käynnissä:

Viikon aikana pyrimme tutustumaan mahdollisimman paljon tiibetiläiseen kulttuuriin. Koska Tiibetin hallitus on Intiassa maanpaossa ja on sijoittuneena McLeod Ganjiin, paikasta löytyy myös kaikenlaisia virastoja. Me mm. tutustuimme tiibetiläisen lääketieteen museoon ja kävimme hakemassa itsellemme yhteensopivuushoroskoopin Institute of Tibetan Medicine and Astrology -virastosta. Tiibetiläiset teettävät tällaisen yleensä jo suunnitellessaan häitä, jotta tarvittaessa voidaan laittaa pillit pussiin ja etsiä sopivampi kumppani, tai ainakin varautua tuleviin haasteisiin. Vaikka me olimme jo ehtineet naimisiin, Intian kiertely oli osa häämatkaamme, päätimme omaksi iloksemme tällaisen horoskoopin teettää, kun kun olimme lähimpänä tiibetiläisen kulttuurin kehtoa, mitä Tiibetin ulkopuolella taitaa päästä. Horoskooppia varten tarvittiin molempien tarkat syntymäajat – minuutilleen. Sen laatimisessa meni pari viikkoa, ja sitten se kolahti sähköpostilaatikkoomme. Utelialle kerrottakoon, että pitkä teksti tiivistettynä meille povattiin onnellista avioliittoa.

tällaisesta virastosta sitä yhteensopivuusennustetta tiedusteltiin

Kävimme piipahtamassa myös Tsuglagkhangissa – Dalai Laman temppelissä, sekä Tibet Museumissa, jossa valaistaan Tiibetin miehitystä Kiinan toimesta 1950-luvulla ja nykyisiä olosuhteita – ja mitään niin surkeata emme ole Ruandan kansanmurhasta kertovan näyttelyn jälkeen nähneet.

Näyttelytiloissa esitetään joka päivä joku Tiibetistä kertova dokumenttielokuva, ja me katsoimme pätkän Undercover in Tibet, jonka on tehnyt maanpakoon muuttanut tiibetiläinen, Tash Despa, joka on tällä hetkellä Iso-Britannian kansalainen. Tash Despa matkusti Tiibetiin kolmeksi kuukaudeksi ja kuvasi ja haastatteli salaa paikallisia ihmisiä. Suosittelemme dokumenttia lämpimästi asiasta kiinnostuneille, sen voi katsoa ilmaiseksi täällä.

Sekä näyttely että dokumenttielokuva valaisivat miehityksen historiaa ja Tiibetin tämänhetkisiä olosuhteita, ja täydensivät toisiaan. Molempien mukaan Tiibetissä sorretaan ihmisoikeuksia edelleen lukuisilla tavoilla… uskonnonvapaus, sananvapaudesta puhumattakaan, on pahasti kadoksissa. Tiibetiläisiä kuulemma painostetaan kääntämään selkänsä Dalai Lamalle, sekä vakuuttamaan uskollisuuttaan kommunistiselle puolueelle. Jokaisessa luostarissa on oltava esillä kommunistisen puolueen johtajien kuvia sekä Kiinan lippu. Tuhannet paikalliset viruvat tälläkin hetkellä vankilassa, kuka mistäkin syystä. Näyttelyssä oli myös esillä kymmenien nuorten kuvat, jotka ovat sytyttäneet itsensä tuleen Tiibetin kaupunkien ja kylien kaduilla, protestiksi nykyistä tilannetta vastaan. Tämä kauhistuttava “trendi” on alkanut 1998 luvulla, ja ainakin suurin osa, jos eivät kaikki, näistä henkilöistä ovat eläneet koko elämänsä Kiinan vallan alla ja kuulleet itsenäisestä Tiibetistä vain tarinoissa.

Tiibetin pääkaupungissa 70% yrityksistä on kiinalaisten omistuksessa, kun taas 40% korkeakoulutetuista tiibetiläisistä on työttömiä. Kouluissa käytettävät kirjat ovat pääasiassa kiinankielisiä. Kiinan hallitus myös rohkaisee kiinalaisia muuttamaan Tiibetiin luvaten bonuksia ja parempia palkkoja, ja tällä hetkellä tiibetiläiset uhkaavat jäädä vähemmistöksi ja kakkosluokan kansalaisiksi omassa maassaan. Paimentolaisia on siirretty asumaan pysyviin asutuskeskuksiin, joissa ei kuitenkaan ole juuri palveluita tai julkista liikennettä, jotta ihmiset pääsisivät liikkumaan kaupunkeihin hoitamaan asioita. Vaikka Kiinan yhden lapsen lain ei pitäisi päteä Tiibetissä, dokumentissa haastateltiin naista, joka oli pakkosteriloitu sen seurauksena, että perheeseen oli syntynyt useampi kuin yksi lapsi. Kuulemma samassa kylässä näin oli tehty muillekin.

Samoista asioista puhutaan myös Dalai Laman omaelämänkerrassa, Freedom in Exile. Tässä kirjassa, kuten myös näyttelyssä, ilmaistaan myös huoli ympäristöstä ja Tiibetin herkästä ekosysteemistä. Ilmeisesti Kiina suorittaa Tiibetin alueella ydinkokeita ja varastoi sinne ydinjätettä, ja lisäksi maksusta myös muiden maiden jätteitä. Useita jokia on padottu ja kertoman mukaan on myös esitetty suunnitelmia lähes kaikkien suurien jokien patoamisesta. Monet Aasian tärkeistä joista saavat alkunsa Tiibetin ylängöltä, joten nämä suunnitelmat vaikuttaisivat suuresti myös Intian, Bangladeshin, Myanmarin, Bhutanin, Nepalin, Kambodzan, Pakistanin, Laosin, Thaimaan ja Vietnamin vesitilanteeseen – näissä maissa asuu 47% maailman väestöstä. Lisäksi Tiibetin metsiä on hakattu kestävän kehityksen periaatteiden vastaisesti.

Tässä muutama esimerkki siitä, mitä olemme eri lähteistä nähneet ja lukeneet Tiibetin tilanteesta. Itse Dalai Lama on ehdottanut varsin maltillista lähestymistapaa asiaan – toiveen, että Tiibet ja Kiina löytäisivät sopuisan tavan elää yhdessä ja tiibetiläiset saisivat nauttia niistä ihmisoikeuksista omassa maassaan, jotka kaikille maailman ihmisille kuuluvat.

Henkilökohtaisemman otteen asiaan saimme, kun kävimme pari kertaa Tibet Hope Cafén järjestämillä englannin keskustelutunneilla vapaaehtoisina. Monet tunneille englantia opettelemaan tulevat ovat tiibetiläisiä munkkeja, mutta ihan kaikki ovat tervetulleita. Turistit toimivat vapaaehtoisina opettajina, ja tunneilla on yleensä jokin ennalta määritelty aihe, ja siihen liittyen kasa kysymyksiä. Kysymyksistä keskustellaan ensin pareittain tai pienellä porukalla, ja sitten “oppilaat” vuorotellen esittelevät opettajansa, ja sen jälkeen valitsevat yhden kysymyksen, johon kertovat vastauksen. Tilaisuudessa siis keskustellaan aivan random aiheista ja tarkoituksena on parantaa englanninkielentaitoa, mutta koska me keskustelimme juttukumppaneidemme kanssa myös Tiibetin tilanteesta, emme julkaise tässä heidän nimiään tai kuviaan.

Ensimmäisellä kerralla aiheena oli onnellisuus. Munkki, jonka kanssa minä ja A juttelimme, oli hyvin vasta-alkaja englanninopinnoissa, joten emme juuri keskittyneet annettuun aiheeseen, vaan juttelimme lähinnä niitä näitä ja kävimme hänen toiveestaan läpi mm. sitä, kuinka junalippu ostetaan juna-aseman tiskiltä. Saimme kuitenkin kuulla hieman myös hänen tarinaansa. Tämä munkki oli lähtenyt Tiibetistä maanpakoon vuonna 1995 ja saapunut Nepalin kautta Intiaan ylitettyään vuoret. Koska päivän aiheena oli onnellisuus, hän kertoi tulevansa onnelliseksi jutellessaan puhelimessa perheensä kanssa, joka edelleen asuu Tiibetissä. Hän kertoi myös, että kolme hänen veljistään ovat myös munkkeja. Loppukierroksella kaikkien “oppilaiden” vastatessa yhteen kysymykseen opimme muilta mm. että maailman onnellisin ihminen on Dalai Lama, ja että raha joko tekee onnelliseksi, tai sitten ei, ja että noin 90% munkeista on kuulemma hyviä ja arviolta loput ovat ahneita. Tämä herätti melkoisen naurunremakan kuuntelijoissa ja ylipäänsä koko tilaisuuden ajan tunnelma oli lämmin ja leppoisa.

Toisella kerralla osallistuimme juttelutuokioon lähtöpäivänämme, ja päästyämme paikalle, kävikin ilmi, että juhlapyhän vuoksi tunti on peruutettu. Jäimme kuitenkin kahvilaan syömään lounasta ja paikalle ilmaantui myöhemmin porukkaa, joten keskustelut saatiin nytkin viritettyä. Tällä kertaa juttelimme toisen tiibetiläisen munkin kanssa, ja tämän englanninkielentaito oli jo sen verran hyvä, että pystyimme keskustelemaan huomattavasti vapaammin. Hän oli paennut Tiibetistä kahdesti, ja palannut tässä takaisin kotimaahansa tässä välissä, koska oli ikävöinyt perhettään niin kovasti. Palattuaan ensimmäisen karkureissun jälkeen Tiibetiin hän oli kuitenkin todennut tilanteen niin mahdottomaksi, että oli päättänyt lähteä uudelleen, ja tällä kertaa valitettavasti jäänyt kiinni. Pakomatkalla kiinnijäämisen seurauksena hän oli viettänyt vankilassa kuusi kuukautta, kunnes oli onnistunut pakenemaan vankikuljetuksen aikana. Myös hän, kuten tuhannet muut, oli kulkenut vuorien yli Nepaliin, ja asusti nyt onnellisena McLeod Ganjissa. Hän tietenkin ikävöi perhettään ja kotimaataan. Munkki kertoi meille puhuvansa toisinaan perheensä kanssa puhelimessa, mutta tämä on hankalaa, sillä kuulemma kiinalaiset kuuntelevat puhelinkeskusteluja.

Yhteensä noin parin tunnin aikana keskustelimme uuden ystävämme elämänsä ja Tiibetin tilanteen lisäksi myös monista muista maailman asioista ja ihmisistä, sekä siitä, minkälaista Suomessa on, mm. siitä, kuinka etuoikeutettuja olemme, kun käytännössä kaikilla on mahdollisuus opiskelupaikkaan, sen ollessa kiinni omasta kyvystä ja ahkeruudesta rahan sijaan.

Päällimmäisenä näistä keskusteluhetkistä jäi mieleen se, kuinka tyytyväisiä ja onnellisia tiibetiläiset ovat siitä, että heillä on mahdollisuus keskustella turistien kanssa ja oppia englantia. Jotkut pidempään paikassa viihtyvät turistit pitävät myös ihan oikeita oppitunteja, joissa käydään läpi kielioppia ynnä muuta hauskan epävirallisesti kahvin tai teen merkeissä. Monet myös mainitsivat Dalai Laman läsnäolon McLeod Ganjissa olevan heille hyvin tärkeää ja kertoivat, kuinka onnellisia he ovat saatuaan Dalai Laman henkilökohtaisen siunauksen.

McLeod Ganjissa vietetty viikko oli todella avartava kokemus. Haaveenamme on pitkään ollut vierailla joskus myös Tiibetissä. Niin ihanaa kuin olisikin nähdä joskus tämä kaunis maa omin silmin, mieleen hiipii muutama harmaansävyinen kysymys siitä, kuinka eettistä Tiibetissä matkustaminen on. Ehkä joskus sinne päädymme, mutta hyvin tietoisina siitä, että turisteille esitetyt asiat eivät välttämättä kohtaa paikallisten todellisuuden kanssa ja että matkan maahan tuoma raha taitaa mennä täysin Kiinan pussiin. Ehkä joskus tulevaisuudessa Tiibet on paikka, jossa myös paikalliset saavat elää ykkösluokan kansalaisina ja luonnosta, kulttuurista, kielestä ja uskonnosta pidetään huolta niiden tallomisen sijaan – näin syvästi toivomme.

liikenneruuhka

12 Comments

  1. Anna | Muuttolintu.com

    06/02/2017 at 00:30

    McLeod Ganj <3 Me käytiin täällä kymmenen päivän meditaatioleiri, ja jälkeenpäin ajateltuna oli aika elämän mullistava kokemus. Sen päätteeksi vielä käytiin kuuntelemassa Dalai Lamaa. Koska silloin sen luennon anti jäi aika vähäiseksi monestakin syystä, käytiin vielä pari vuotta myöhemmin kuuntelemassa Dalai Lamaa, kun hän vieraili Melbournessa. Tajusin myös tästä, etten oo lukenut tuota omaelämänkertaa! Se täytyy äkkiä saada käsiin jostain! Me tultiin McLeod Ganjiin Intian suurkaupunkien kaaoksesta, joten meistä se taas tuntui ihanan rauhalliselta ja seesteiseltä niihin verrattuna 😀 Meditaatioleiri olikin tosin hieman sen kylän ulkopuolella. Tämän luettua jäi vähän harmittamaan, ettei sitten sen leirin jälkeen kovin syvällisesti itse kylään tutustuttu. En muista nähneeni tuota näyttelyä. Tiibetin kauheudet oli kyllä jo tuttuja. Mutta mikä ihana idea tuo keskustelutunti!! Tuommoiseen olisi ollut ihan mahtava osallistua. Ja meidänkin olisi pitänyt ehdottomasti häämatkalla Intiassa ottaa selvää noista yhteensopivuushoroskoopeista 🙂

    Reply
    • Henna

      08/02/2017 at 13:00

      Vau, muakin olisi kiinnostanut joku tuollainen retriittihomma, mutta A ei oikein innostunut siitä, niin jäi sitten väliin. Sen sijaan otettiin pari joogatuntia myöhemmin Rishikeshissä, heh 😀 Ja siis todellakin muuhun Intian kaaokseen verrattuna ihan mieletön ihana lintukoto! Meillä vaan just alla toi Ladakh, joka oli niin toisesta maailmasta, et siihen verrattuna joku Suomen peräkyläkin tuntuisi varmaan kaoottiselta 😀 No olihan sielläkin se Leh’n kaupunki, ja on kyllä isompi kuin tuo McLeod Ganj, mutta jotenkin niin älyttömän mukava paikka. Pitääkin joskus tuupata enemmän noita Ladakh-juttuja tänne.

      Reply
  2. Mika / Lähtöportti

    06/02/2017 at 10:25

    Tunnustan, ettei McLeod Ganjin nimi sanonut mulle mitään. Kuulostaa mahtavalta päästä kuuntelemaan Dalai Lamaa ja tutustua tiibetiläiseen kulttuuriin tuollaisessa paikassa. Itse Tiibetiin matkustaminen on varmasti myös eettinen kysymys, mutten usko tiibetiläisten tilanteen ainakaan paranevan, jos siellä ei kävisi ulkopuolisia lainkaan.

    Tässä oli paljon pysäyttävää asiaa ja ajattelemisen aihetta. Olen lukenut Tiibetin surullisesta tilanteesta jonkin verran, mutta mukana oli itselleni myös paljon uutta ja entistä surullisempaa tietoa. Nuo keskustelutunnit kuulostaa ihan mahtavilta ja siellä varmasti kuulee melkoisia kohtaloita ja elämäntarinoita. Hienoa, että turistit voi keskustelemalla olla paikallisille iloksi ja hyödyksi. Uskon tuollaisten tapaamisten jäävän myös matkailijan mieleen loppuiäksi.

    Reply
    • Henna

      08/02/2017 at 13:05

      Ei se tainnut minullekaan sanoa mitään muutama vuosi sitten ja nyt, kun asiaa rupesin oikein pohtimalla pohtimaan, että miten keksin sinne mennä, niin todennäköisesti olen sen bongannut eräästä matkablogiin pohjautuvasta kirjasta. Tai sitten sieltä alkuperäisestä blogista varmaankin, jota kirjoittajan reissun aikana seurasin, mutta harmillisesti se on sittemmin poistettu linjoilta. Kyseessä siis Merja Mähkän Ihanasti hukassa ja blogi Sata maata. (http://www.rantapallo.fi/matkakirjat/ihanasti-hukassa-543-paivan-reppumatka/)

      Näin se on, että eihän siitä tilanteesta kukaan tiedä, jos siellä ei käydä. Tässä kommenttiasi lukiessa muistelen, että itse Dalai Lamakin on toivonut turistien käyvän ja sitten kertovan kokemuksistaan. Aika tarkkana kuitenkin pitää olla, sillä asiat tupataan turisteille esittämään tietyllä tavalla ja tuollahan on ilmeisesti hyvin säädeltyä, mihin voi (oppaan johdattamana) mennä ja kenen kanssa voi puhua… Mutta eiköhän sinne meidänkin polku joskus vie, kiinnostaisi kyllä ihan valtavasti!

      Reply
  3. Johanna Hulda

    06/02/2017 at 20:25

    Onpa hauska konsepti tuo keskustelukahvila, siinä juttujen tuoksinnassa jää varmasti molemmille osapuolille paljon käteen. Osa “opettajista” varmaan viipyy siellä kauemminkin, jotta opetus olisi jatkuvampaa? Itse sain kokeilla englannin opettamista teini-ikäisille Brasiliassa viime syksynä, ja se oli samaan aikaan sekä antoisaa että todella haastavaa.

    Tiibetiin (ja Pohjois-Intiaan) matkustamisesta olen unelmoinut ties kuinka kauan, mutta kyllä sinne myös arveluttaisi matkustaa juuri näiden syiden takia… Niin surullista. Toisaalta tuo Mikan kommentti on ihan totta. Tärkeintä on pitää ääntä Tiibetin tilanteesta, sillä ei täältä ulkopuolelta ihan hirveän paljon muuta ainakaan tällä hetkellä mahda. Olisikin hirmu kiinnostavaa nähdä, millaisina asiat paikan päällä esitettäisiin. Ja joo, tämä kylähän näyttää hyvinkin seesteiseltä ja puhtoiselta Intian mittakaavassa!

    Reply
    • Henna

      08/02/2017 at 13:31

      Varmastikin osa viipyy pidempään ja ilmeisestikin he juuri pitävät niitä varsinaisia oppitunteja ja sitten me tällaiset hetken verran piipahtavat matkailijat osallistumme noille keskustelutunneille 🙂 Oli kyllä hieno kokemus ja ihan varmasti on ollut myös aikamoinen tuo Brasilian setti! Kuulostaa mahtavalta!

      Niinhän se on, että asiasta pitäisi puhua paljon. Ja Tiibethän on onneksi tätä meteliä puolestaan saanutkin jonkin verran. Ilmeisesti paljon on alueita vastaavassa tilanteessa, jotka eivät ole yhtä mediaseksikkäitä. Kuten tuossa Mikankin kommenttiin vastasin, niin muistelin näitä kommentteja lukiessa, että Dalai Lamakin on toivonut, että ihmiset Tiibetiin menisivät ja sitten kertoisivat näistä asioista. Mutta se on tosiaan totta, että miten ne siellä sitten esittäytyvät… se voikin olla ihan toinen juttu!

      Reply
  4. Kohteena maailma / Rami

    09/02/2017 at 17:45

    Mielenkiintoinen ja omalla tavallaan synkkä aihe. Toivottavasti tilanne parantuu tulevaisuudessa. Tätä lukiessa tänään radiossa kuunneltun hallituksen kyselytunnin kaksoiskansalaisuus ja postin logistiikkapalvelujen ongelmat tuntuvat lähinnä naurettavilta…

    Vai että oikein horoskooppiyliopisto, en sano mitään 😬 Joka tapauksessa nämä meditaatioleirit ovat varmasti mullistavia kokemuksia osallistujille. Mun juttu ois enemmän nämä teidän opetushommat 😊

    Reply
    • Henna

      11/02/2017 at 19:36

      Toivotaan näin. Kyllähän nuo ovat aika monta astetta isompia ongelmia kuin mihin me täällä lintukodossamme olemme tottuneet.

      Heh, kyllä, horoskooppi-instituutti. Pakkohan siellä oli käydä! 😀 Meiltäkin jäivät meditaatioleirit nyt väliin, mutta olisi varmasti kokemus, hyvä vai huono, en osaa sanoa. Olen aika levoton, joten on vähän vaikea ennakoida, tulisiko kokemuksesta ihan kamala vai todella hyvä.

      Reply
  5. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    10/02/2017 at 22:44

    Sepä oli kaunis, koskettava ja surullinen postaus, kaikkea kerralla.

    Tiesin kyllä että Tiibetin tilanne on huono ja Kiina kohtelee heitä hyvin kyseenalaisesti, mutta että sinne dumpataa ydinjätettäkin… Joitain asioita on niin vaikea ymmärtää. Munkkien kuvio on aika mielenkiintoinen. Jäisin varmaan juttelemaan pienen ikuisuuden ja kysyisin ihan Kaiken kuin mikäkin kyselyikäinen. Ihmisten kohtalo ja elämänkulku on niin mielenkiintoista.

    Mutta Dalai Lama! Ei vinde. Tästä mä olen kade.

    Reply
    • Henna

      11/02/2017 at 20:15

      Tilanne on niin monelta kantilta kurja, että ihan itkettää. Minäkään en aiemmin tiennyt tuosta ympäristön tuhoamisesta, pelkästään noista ihmisoikeusrikkomuksista. Ei ollut kovin kiva lisä listalle. Tiibetiläisten kanssa keskusteleminen oli todella mahtava kokemus, niin värikkäitä tarinoita ja kokemuksia, ja sitten sellainen syvä kiitollisuus kuitenkin kaikesta. Ja aika moinen kädenojennus Intialta, että ottavat tuolla tavoin avosylin vastaan kaikki Tiibetin pakolaiset. Tuossa Dalai Laman kirjoittamassa kirjassa oli kerrottu todella paljon, mitä kaikkea Intian valtio on tuon sorretun kansan hyväksi tehnyt ja järjestänyt, vaikka omillakaan ei mene monilla kovin hyvin. Ja syvä kiitollisuus paistoi siitäkin tekstistä tästä hyvästä teosta, joka on siis jatkunut jo vuosikymmenten ajan.

      Reply
  6. Travelloverin Annika

    11/02/2017 at 12:49

    Minulle Intia on vain yhtä suurta kaaosta, vaikka toisaalta sellaista ei ole ollut kuin Delhissä ja Chennaissa, muualla pienimuotoisempaa, mutta kaikki lehmät, järjestäytymättömyys, köyhyys. Kaikki se vain on mulle jotenkin liikaa. Siksi edes tällainen, jollain tapaa ihan erilainen, Intia ei saa syttymään. Toisaalta jo pelkästään kuvat ovat kiehtovia, kosketus kulttuuriin ja paikallisiin houkuttelee, mutta jos vielä palaan Intiaan, taidan pysytellä Keralassa, jossa lukutaito korkealla ja kaoottisuus jotenkin hallinnassa.

    Reply
    • Henna

      11/02/2017 at 20:31

      No niinhän se pitkälti olikin, yhtä suurta kaaosta siis. Tämä McLeod Ganjin kylä oli yksi niistä oikeasti mukavista paikoista, joissa kävimme, ja sitten se Ladakh oli niin oma maailmansa, ettei siitä voi melkein puhua edes samassa lauseessa muun Intian kanssa, vaikka siis osa Intiaa onkin. Meitäkään muu näkemämme Intia ei sytyttänyt yhtään, mutta siinä Ladakhissa oli jotain aika ihmeellistä. Tässä kylässä, joka siis sijaitsee Himachal-Pradeshin alueella, oli sitten taas nimenomaan se Tiibetin läsnäolo, joka kiinnosti. Mutta muuten olen kanssasi hyvin samoilla linjoilla. Etelä-Intiaan emme ehtineet, sillä jumiuduimme koluamaan tuota pohjoisen vuoristoa kun siellä oikeasti nautimme olostamme, toisin kuin sen kaiken kaaoksen keskellä.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram