kulkutautiset

Oregon: Mt. Hood ja täydellisen maiseman metsästys

Noin 80 kilometrin päässä Portlandin kaupungista sijaitsee Mt. Hood, Kaskadien vuoristoon kuuluva kerrostulivuori. Lumihuippuinen vuori näkyy kauniisti monesta paikasta Portlandissa, ja olimmekin ihailleet sitä kaupunkikierroksellamme mm. Pittock Mansionin pihasta, josta avautuu upea kaupunkimaisema Mt. Hood taustalla – tuttu näkymä monesta Portlandia esittelevästä valokuvasta.

Mt. Hood on Oregonin korkein vuori, se käsittää 3426 metriä täyttä tulivuorta. Se on maailman toiseksi kiivetyin yli 3000 metriä korkea vuori (Japanin ylpeys Mt. Fuji komeilee ykkössijalla tässä kilpailussa). Mt. Hoodin viimeisin suuri purkaus on tapahtunut 1700-luvun loppupuolella ja viimeisin pienempi purkaus 1907. Alueella on ollut vuosittain useita maanjäristysten sarjoja ja tunnelma seuraavan purkauksen suhteen onkin varovaisen odottavainen.

Portlandin lähistöllä sijaitsee myös toinen kuuluisa tulivuori, Mt. St. Helens, joka purkautui vuonna 1980 tappaen 57 ihmistä ja aiheuttaen yli miljardin dollarin tuhot. Meillä oli aikaa vain toiselle näistä vuorista ja päädyimme valitsemaan Mt. Hoodin lyhyemmän matkan vuoksi, vaikka epäilemättä Mt. St. Helens ja sen osittain romahtanut kraateri olisi varmasti ollut upea näky. Myös Mt. St. Helens näkyy Portlandista käsin, joten ihailimme sitäkin kuitenkin kauempaa, ja myöhemmin myös lentokoneesta alas kurkkien.

Siispä suuntasimme kohti Mt. Hoodia metsästäen täydellistä vuorinäkymää. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Jonsrud viewpoint Sandy-nimisessä kaupungissa matkalla Portlandista vuorelle. Piipahdus tällä näköalapaikalla vaatii pienen koukkauksen pois moottoritieltä, mutta on ehdottomasti sen arvoinen. Jonsrud viewpointilta avatuu kaunis näkymä Sandy River Valleyyn. Sieltä löytyy kaukoputkia sellaisia kaipaaville – itse en ole koskaan oikein oppinut näitä hyödyntämään näköalapaikoilla. Vihreät metsät aukesivat edessämme upeina kuin mitkä, emmekä malttaneet odottaa pääsevämme lähemmäs valkoista jättiläistä.

Matka vuorelle on vaikuttava. Tylsähkön moottoritiepätkän jälkeen maasto muuttuu jyrkemmäksi. Tie mutkittelee ylöspäin ja vieressä kohoavat rinteet loistavat iltapäiväauringossa vihreinä kuin smaragdit. Vähän väliä aukeaa uskomaton näkymä jo aivan lähellä olevalle Mt. Hoodille. Vuoren ympäri kiertävä Mt Hood Loop -tie onkin suosittu maisemareitti ja suosion saattoi helposti ymmärtää sitä pitkin ajellessa.

Alueella on runsaasti upeita vaelluspolkuja, mutta olimme käyttäneet jo puoli päivää vesiputousbongailuun Columbia River Gorgessa. Myöskään tuolloin vielä pienenpieni Minireissumies ei jaksanut keikkua pitkiä aikoja kantorepussa, joten tällä kertaa metsästimme näköalaa, joka olisi tavoitettavissa autolla. Näitäkin on onneksi runsaasti tarjolla. Olimme suunnitelleet menevämme Buzzard Pointille, mutta matkaan tuli ratkaiseva mutka tien ollessa loppumetreillä suljettu lumen vuoksi. Niinpä käänsimme kokan kohti melko lähellä sijaitsevaa Trillium-järveä, jota olin kuvien perusteella himoinnut jo suunnitelmia tehdessä – taisin haaveilla, että ehtisimme käymään molemmissa, Buzzard Pointilla ja Trillium Lakella, rohmu kun olen.

Autolla pääsee ajamaan pikkuteitä pitkin aivan Trillium Laken viereen. Järven rannasta löytyy mukava retkipaikka, jossa asetuimme istumaan hirsipöydän ääreen ja ihailemaan maisemaa. Minireissumies tankkasi välipalaa ja me hengittelimme raikasta vuoristoilmaa autossa istumisen jälkeen. Paikalla oli muutama muukin: pari setää heittelemässä virveliä veneestään, jokunen henkilö kanootin kyydissa ja pari nuorta sup-laudalla tasapainoilemassa. Lisäksi rannassa meitä viihdyttivät alueen varmastikin pysyvämmät asukkaat, sorsat. Vietimme järven rannalla pitkän tovin nauttien hiljaisuudesta, toisistamme ja ympäröivästä kauneudesta. Miten meitä taas hemmoteltiinkaan… samana päivänä esiputouksista uljaimmat ja täydellinen vuorimaisema. Ei harmittanut yhtään, ettemme päässeet Buzzard Pointille, sillä tätä parempaa näkymää oli vaikea kuvitella, ja mukava oli pysähtyä paikalleen pidemmäksi aikaa, ilman kiirettä taas seuraavaan paikkaan.

Lake Trillium sijaitsee 12 kilometrin päässä vuoresta, 1098 metrin korkeudessa. Se on padon muodostama järvi ja ollut paikallaan 1960-luvulta alkaen. Nimensä järvi on saanut Trillium-suvun kukilta, kolmilehdiltä.

Järvi on suosittu kalastajien ja retkeilijöiden keskuudessa. Alueelta löytyy iso leirintäalue, jonka lähistöllä mekin ilmeisesti seikkailimme. Talvella alueella harrastetaan paljon murtomaahiihtoa, kun taas laskettelijat suuntaavat suoraan Mt. Hoodin rinteille – hiihtohissitkin näkyivät loistavasti, kun vähän kameralla zoomasi.

Vietettyämme tovin hiljaisen järven rannalla upea päivä oli kääntymässä kohti iltaa ja meidän lähteä paluumatkalle kohti Portlandia. Seuraavana päivänä olikin aika vaihtaa jälleen osavaltiota ja uudet seikkailut Kalifornian osavaltiossa alkoivat, niistä lisää myöhemmin!

Viime keväisen Yhdysvaltojen roadtripimme Pacific Nortwestin osuus on nyt kokonaisuudessaan blogissa, kaikki jutut löytyvät tästä alta:

Washington: Born to be wild – retkellä miekkavalaiden valtakunnassa San Juanin saaristossa #reilutblogit

Washington: Hoh Rainforest ja satumaiset sammalet

Washington: Sympaattinen Seattle

Washington: Seattlen lähiseutujen aarteet

Washington: Chihulyn lasitaide – mitkä värit, mitkä muodot!

Washington: Lautalla kohti seikkailua

Washington: Olympic Peninsula ja erämaan kutsu

Washington: Olympic Peninsula ja rannat, jotka jättivät jäljen syvälle sieluun

Washington: Majakoista ja maisemaähkystä

Oregon: Pohjoisrannikon mahtavat maisemat

Oregon: Portlandin parhaat päivässä

Oregon: Vesiputousten valtaama Columbia River Gorge

10 Comments

  1. Travelloverin Annika

    21/04/2017 at 18:37

    Alkuun metsämaisemassa oli jotain kovin suomalaista, samoin järvissä – mutta hups, taustalla valkoisena loistava tulivuori ei ihan istukaan suomalaiseen kansallismaisemaan. 🙂 Koska en niin ole luontoilija itse, olen auttamattoman tietämätön vaikka juuri Yhdysvaltojen ulkoiluscenestä. Kauniita maisemia kyllä näemmä sielläkin.

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 20:52

      Yhdysvallat on oiva luontokohde myös sellaiselle, joka ei viihdy pitkiä aikoja puskassa, mutta kauniit maisemat kuitenkin kiinnostaisivat. Kansallispuistot tuntuvat olevan suunniteltu niin, että autolla pääsee hurauttamaan suoraan upeimpien nähtävyyksien viereen 🙂

      Reply
  2. Mika / Lähtöportti

    22/04/2017 at 11:09

    Hienoilla hoodeilla olette taas käyneet! Todella upeat maisemat, varsinkin tuolta järven rannan retkipaikalta. Vaikkei Hood olekaan niin symmetrinen kuin Fuji, tuli tuo japanilainen vuori jotenkin mieleen ennen kuin se edes mainittiin tekstissä. Fujin asemaa kiivetyimpänä tuon korkuisena vuorena tuskin koskaan ohitetaan. Japanilaisen sanonnan mukaan nimittäin “Se, joka ei kiipeä Fuji-vuorelle vähintään kerran, on tyhmä. Se, joka kiipeää Fuji-vuorelle useammin kuin kerran on vielä tyhmempi.”

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 20:53

      Taidan olla viisas ja kiivetä sinne kerran. En tosin ole tutustunut asiaan, onko miten rankka reissu kyseessä, joten saa nähdä! 🙂 Ainakin nähtävä se olisi joskus!

      Reply
  3. Kohteena maailma / Rami

    22/04/2017 at 21:29

    Mahtavan näköinen vuori. Olisi aika täydellistä mennä helikopterilla huipulle ja tulla suksilla alas. Kaivaa sitten repusta ansaittu portlandilainen pienpanimo-olut ja miettiä, mitä sitten seuraavaksi tekisi 😉

    Fujista tuli mieleen se, että sinne toisiaan olisi mukava kiivetä. Olen käynyt siellä viidennellä asemalla ja kateellisina katselin niitä, jotka sinne ylös lähtivät kipuamaan. Tai en kateellisina, mutta olisi ollut mukava itse käydä siellä ylhäällä 🙂

    Jos menisin Portlandiin, niin korispeli ja luontokohteet kuuluisi ehdottomasti ohjelmaan. Mukavan näköistä luontoa tuolla.

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 20:55

      Korispeli ei käynyt meillä mielessäkään, mutta epäilemättä sellainen olisi Jenkeissä hauska kokemus. Tuon urheilun liveseuraamisen saralla olen hyvin noviisi ja Jenkeissä olen käynyt vain yhdessä baseball-pelissä joskus yli puoli elämää sitten. Sen sijaan heliski voisi innostaa, ensin pitäisi vaan opetella laskettelemaan 😀

      Reply
  4. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    22/04/2017 at 21:57

    Ah, kyllä silmä lepää taas 🙂 Äsken luin postauksen minkä seurauksena halusin lähteä vaeltamaan, nyt haluan lähteä myös laskettelemaan 😀

    Tuosta Trillium Laken retkipaikasta tuli eläväisesti mieleen meidän vappupiknik Uudessa-Seelannissa, se nautittiin hyvin samanhenkisissä maisemissa. Mutta voi veljet, jenkeistäkin löytyy niin paljon kaikkea upeaa luontokohdetta että ei mitään järkeä. Pääsispä taas!

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 20:56

      Teidän vappupiknik taisi olla Milford Soundilla? Se kuuluu meidän reissun ehkä-suunnitelmiin, katsotaan ehditäänkö sinne asti 🙂 Jenkkien luontokohteita koluamalla saisi varmaan käytettyä koko elämän, jos toisenkin…

      Reply
  5. Laura

    23/04/2017 at 15:18

    Hienolta näyttää! Kuten Annika tuossa sanoikin, jotenkin tosi suomalaiselta tuota vuorta lukuunottamatta. 🙂 Mielelläni lähtisin tuonne vaeltamaan. Josko jossain kohtaa Jenkeissäkin muualle kuin rannikolle…

    Reply
    • Henna

      18/05/2017 at 21:00

      Jeh, tämä paikka oli niinkin syvällä sisämaassa kuin parin tunnin ajomatkan päässä Tyynenmeren rannikolta 🙂 Itsellänikin on vielä käymättä siellä oikein syvällä sisämaassa. Phoenixiin asti pääsimme, kunnes hyppäsimme lentokoneeseen ja sen siivin takaisin rannikolle, mutta sekin on aika kaukana jostain tyyliin Kansasista tai Nebraskasta. Itse asiassa minulle tulee vähän omituinen, ehkä hieman ahdistunut olo jos ollaan hyvin keskellä mannerta. Vaikka tuo Itämeri on pieni ja piskuinen niin se on silti meri ja mereen olen tottunut, ja ajatus siitä, että sellainen on jossain tuhansien kilometrien päässä on jollain tapaa ahdistava.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram