kulkutautiset

Pienten prinssien seikkailu keväisessä Luukissa

Eräänä aurinkoisena sunnuntaina kolme pientä prinssiä, kaverukset keskenään, päättivät lähteä retkelle Espoon Luukkiin. Monen sateisen päivän jälkeen annos aurinkoa tekisi hyvää, prinssit tuumasivat. Vanhemmatkin olisi syytä ottaa mukaan, jospa hekin vähän piristyisivät. Prinssit olivat huomanneet, että jostain syystä sadesää tuntuu vetävän aikuisten suupieliä alaspäin, ja jonkun pitäisi joka tapauksessa työntää kuninkaallisia vaunuja. Kolmestaan he saattaisivat vaikka eksyä metsään tai pahimmassa tapauksessa jopa nälkä pääsisi yllättämään, ja se olisi vihoviimeinen juttu se.

Niinpä sinä sunnuntai-iltapäivänä Luukin ulkoilualueen parkkipaikalle saapui kolme kuninkaallista autoa. Autoista purkautuivat ulos prinssit vaunuineen, vanhemmat sekä mikä tärkeintä, vanhempien retkieväät reppujen kätköissä. Värikäs saattue urheine pikkuprinsseineen lähti tutustumaan suomalaiseen metsämaisemaan 5.6 kilometrin reitille, joka kiertää Luukin Hauklamme ympäri. Aurinko leikki piilosta tullen tervehtimään aina silloin tällöin. Pieni tuulenvire kävi koko ajan, mutta hyvin varustautuneet isot ja pienet pysyivät lämpimänä. Ensin reippailtiin pieni pätkä peltojen keskellä, jonka jälkeen vihreä metsä sulki seurueen syleilyynsä.

Metsän varjoisissa kohdissa oli vielä lunta, mutta prinssit huomasivat, että kevät on saapumassa kovaa vauhtia. Ensimmäiset leskenlehdet olivat puskeneet itsensä ojanvarteen läpi harmaan maan. Edellisen syksyn lehtiä näkyi vielä lätäköiden pohjalla ja tienvierustoilla, mutta pian nekin olisivat hautautuneet uuden alle. Aurinko lämmitti mukavasti pitkin metsäpolkuja kulkevaa seuruetta ja valaisi sammalmättäitä siellä täällä tehden metsänpohjasta hauskasti laikukkaan ja tuoden esiin kauniita vihreän sävyjä joka puolella heidän ympärillään. Yksi prinsseistä oli kuullut, että Irlannissa voi nähdä ainakin sata vihreän sävyä. Kukaan prinsseistä ei ole vielä tuolle tuuliselle saarelle matkustanut, mutta katseltuaan hetken arvioivasti ympärilleen, he totesivat yhteen ääneen, ettei tämä rakas Suomenmaa voi jäädä pahasti jälkeen vihreässä kilpailussa.

Kuinka rauhallista olikaan istua vaunuissa vanhempien työnnettävänä ja katsella ohivilistäviä metsämaisemia. Kaatuneita lahopuita pitkin poikin, juuret pystyssä törröttäen. Sammalpeitto kiipesi maasta myös näiden lahopuiden päälle, ja olipahan myös pieniä sieviä sieniä ripoteltu sinne tänne. Metsän puut näyttivät kovin korkeiltaa – niin korkeilta, etteivät pienet prinssit osanneet sitä sanoin kuvailla. Kun he käänsivät katseensa ylös, näkyi puiden yläpuolella jotain sinistä, joka oli prinssien mielestä aivan valtavan kaunista. Se on taivas, tiesi yksi. Prinssit ihmettelivät, ovatko taivaalla matkustavat valkoiset hattarat juuttuneet kiinni puiden latvoihin. He toivoivat kovasti, että joku jaksaisi kiivetä niin korkealle, että voisi ne vapauttaa jälleen matkoihinsa. Hattarat tuntuivat olevan liikekannalla, ja prinssit olivat vanhemmiltaan oppineet, että maailmalle on mentävä, jos se kutsuu. Luottaen siihen, että hattarat pääsisivät pian jatkamaan matkaansa, myös prinssit jatkoivat omaansa.

Valon ajan saapuessa näissä metsissä tanssisivat keijut ja haltiat. Prinssit tiesivät sen, vaikka niitä ei vielä näkynytkään. Myös menninkäiset ryhtyisivät pian kurkistelemaan kolosistaan, kunhan viimeisetkin lumet olisivat sulaneet ja kevätaurinko lämmittäisi mättäitä ihan kunnolla. Myöhemmin, valkeina kesäöinä, metsän siimeksessä vietettäisiin iloisia karkeloita, joihin koko metsän väki osallistuisi – ehkäpä prinssitkin joskus, kunhan vielä vähän kasvaisivat.

Pienet tähtisilmät ihmettelivät, kuinka paljon kauneutta metsään mahtuu. Vesi solisi pienissä puroissa ja auringonsäteet kimmelsivät lammikoiden pinnassa. Prinssit ajattelivat valon heijastuvan vedenpinnasta kauniimmin kuin kalleimmista jalokivistä. Metsä tuntui ihmeelliseltä, ja arvokkaammalta kuin mitkään kuninkaallisten holvien aarteet. Näitä tällaisia aarteita tulisi suojella viimeiseen asti. Jos metsät häviäisivät, missä asuisivat keijut ja menninkäiset, missä asuisivat oravat ja pöllöt, tai vaikkapa karhut? Tämä oli kovin iso huoli pienten hartioien kannettavaksi. Onneksi huolien taakka helpottuu jakamalla, ja tästä suurimman osan kannettavakseen ottivat prinssien vanhemmat, ja matka pääsi jatkumaan taas kevyemmin mielin.

Suurimman osan matkasta prinssit taittoivat vaunuissaan, joita vanhemmat työnsivät eteenpäin ylämäki ja alamäki kerrallaan, väistellen suurimpia puunjuuria ja kuoppia poluilla. Vaunuista käsin ympäröivää maailmaa oli turvallista katsella. Mutta kuten vanhemmissaan, myös prinsseissä asuu pieni seikkailumieli, ja pari heistä halusi ehdottomasti kokeilla ratsastamista. Sopivat ratsut onneksi löytyivät ja prinssit pääsivät istumaan isiensä harteille, katselemaan maailmaa vähän korkeammasta näkökulmasta. Prinsseistä kaikkein vanhin, vaikka vielä kovin pieni hänkin, osasi jo itsekin kävellä, joten osa matkasta taittui pienen miehen itse tepastellessa. Hitaasti, mutta varmasti karavaani kulki eteenpäin. Suurimman viiveen aiheuttajat eivät kuitenkaan olleet pienet prinssit, vaan heidän äitinsä, sillä nämä vimmatusti viuhtoivat kameroidensa kanssa tallentaen prinsseilleen muistoksi jokaisen kiven ja männynkävyn. Prinssejä nauratti, sillä matkanteko oli äitien kuvausvimman vuoksi kovin töksähtelevää, ja oli hassun näköistä, kun nämä kykkivät jokaisessa puskassa kameroidensa kanssa.

Pian seurue saapui reitin varrella olevan lammen rantaan. Lampi oli edelleen suurimmaksi osaksi jäässä, mutta yhdellä reunalla oli enemmän sulaa. Taivaan hattarat ja rannalla seisovat puut heijastuivat tyynestä vedestä tarkasti kuin peilikuva. Pari prinsseistä oli viime kesänä nähnyt, kuinka aikuiset uivat järvissä, ja kertoivat siitä kolmannellekin, jonka ensimmäinen kesä on vasta edessä. Sisällä uima-altaassa he olivat jo kaikki harjoitelleet läiskyttämistä ja polskimista, mutta jokin lammessa veti eri tavalla puoleensa. Ympäröivä metsä alkoi kuiskia heille, kuinka jo sukupolvien ajan heidän esi-isänsä ovat uineet näissä lammissa ja järvissä. Niitä on tuhansia, supisivat ympärillä olevat kuuset, pieniä kuten tämä lampi ja suuria ja tuulisia kuin meri. Prinssit huokaisivat yhteen ääneen, ja päättivät odottaa kesää, jolloin järvien vesi olisi lämmintä kuin linnunmaito. Kuinka onnellisia he olivatkaan, että olivat syntyneet juuri tähän maahan saaden perinnöksi tämän kaiken.

Uuden ihmetteleminen käy voimille, ja nälkä alkoi ilmoittella itsestään. Kaikkien kolmen prinssin maha kurni. Mitäs nyt tehdään, kun olemme keskellä metsää ja mahassa kaivertaa, he miettivät keskenänsä. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, sillä vanhemmat oli otettu mukaan, ja eväät siinä samalla. Neuvokkaat äidit löysivät sopivan penkin upein maisemin varustettuna, ja pienet prinssit saivat mahan täydeltä maitoa. Vatsa täynnä ja hyvillä mielin oli taas mukava jatkaa matkaa.

Vanhempienkin vatsa oli alkanut kurnia, mutta ennen eväspaikkaa oli vielä kuljettava läpi tiheän tikkumetsän. Prinssit katselivat hieman peloissaan ympärilleen, sillä metsä oli niin tiheä, ettei valo läpäissyt sitä samalla tavalla kuin aiempia aarnimetsiä. Terävät pienet oksat törröttivät puiden rungoista tehden metsästä hieman pahansuovan näköisen. Jos aiemmat metsät olivat täynnä keijuja, täällä varmasti asuvat möröt ja noidat, prinssit pohtivat hieman säikähtäneinä. Vanhemmat hymyilivät, sillä he tiesivät, ettei tässäkään metsässä olisi mitään pelättävää. Samalla tuuli alkoi jälleen kuiskuttaa prinsseille tarinoita, tällä kertaa näistä puista ja tämän metsän asukkaista. Prinssit huomasivat, että puut hymyilivät heille, eikä heitä enää pelottanut. He kulkivat läpi tikkumetsän luottaen siihen, ettei kukaan metsän asukkaista halunnut heille pahaa. Kun he olivat saaneet karistettua ajatuksen noidista ja möröistä, ja keskittyivät kuuntelemaan ja katsomaan metsää, he huomasivat kuinka sekin, samalla tavalla kuin aiemmat valoisammat metsät, huokui ikiaikaista hyvää tahtoa.

Vihdoin tikkumetsän jälkeen häämöttivät edessä jälleen aukeat pellot ja niiden takana odotti vanhempien eväspaikka. Reippaan retken jälkeen hekin ansaitsivat pienen lepo- ja tankkaustauon. Niinpä grilliin päätyivät soijanakit ja leivät lämmitettäviksi, ja onnistuneen retken kunniaksi korkattiin pullo simaa. Uteliaana uuden katseleminen väsyttää, ja koska pienille prinsseille lähes kaikki on edelleen uutta, myös lepoa kaivataan runsaasti. Vanhempien touhutessa eväitä kasaan prinssit ummistivatkin hetkeksi silmänsä keräten energiaa taas uusia seikkailuja varten.

Sellainen oli se sunnuntai! Evästauon jälkeen autot pakattiin jälleen ja oli aika suunnata kohti

kotia. Vanhempien tarinoita samaiselta retkeltä voi lukea täältä. Prinssimme suuntaavat pian kohti uusia seikkailuja, tällä kertaa kukin omaan ilmansuuntaansa, niistä saatte lukea myöhemmin – heissulivei!

18 Comments

  1. Laura

    16/04/2016 at 12:40

    Aika hauska idea pukea retki satumuotoon. Vielä, kun olisi tulta syöksevän lohikäärmeen saanut jonnekin, niin retkihän olisi ollut aivan täydellinen. 🙂

    Reply
    • Henna

      16/04/2016 at 20:58

      No siinä olisi ollut jo vähän jännitystä meille aikuisillekin, jos retkellä olisi kohdattu tulta syöksevä lohikäärme… tai mistäpä me tiedämme, miten grilli oli sytytetty, sillä tuli paloi, kun saavuimme paikalle 😉

      Reply
  2. Laura / RIMMA + LAURA -matkablogi

    16/04/2016 at 17:27

    En kestä miten ihana satu! Tästä vois tehdä lastenkirjan!! Ihanaa Henna <3 Pikku-prinssit on parhaita <3

    Reply
    • Henna

      16/04/2016 at 21:01

      Kiitos Laura <3 Pienet prinssit todellakin on kaikkein parhaita! 🙂

      Reply
  3. Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi

    16/04/2016 at 19:31

    <3 <3 <3

    Reply
    • Henna

      16/04/2016 at 21:01

      <3 :)

      Reply
  4. Maarit

    16/04/2016 at 19:44

    Aivan ihana satu! Sinulla on kynä miekkaa vahvempi tässä tarinassa. 🙂

    Reply
    • Henna

      16/04/2016 at 21:02

      Kiitos Maarit, joskus on hauska kokeilla jotain vähän erilaista 🙂

      Reply
  5. Mika / Lähtöportti

    18/04/2016 at 20:11

    Olipa mainio hyvän mielen iltasatu 🙂 On tärkeää, että prinssit oppivat arvostamaan Suomen luontoa pienestä pitäen. Olen käynyt joskus tuolla Luukissa ja kesää varten on Nuuksion retkeilyopas odottamassa. Täytyypä ottaa myös kunnon eväät mukaan!

    Reply
    • Henna

      10/05/2016 at 04:45

      Eväät on tietysti kaikenlaisten retkien tärkein juttu! 😛 Pitää itsekin pitää tuo Nuuksio mielessä kesällä, liian harvoin tulee käytyä vaikka se on niin lähellä!

      Reply
  6. Annika | Travellover

    19/04/2016 at 15:59

    Luukki on hyvän ystäväni lempipaikkoja. Hän puhuu siitä usein. Kun katson kuviasi, alan ummärtää miksi. Olen niin huono retkeilijä itse, etten ole pääkaupunkiseudun luontoon oikein tutustunut, vaikka olen ikuisuuden täällä asunut. Mutta hyvä tietää Luukin ihanuudesta, jos tulee pakottava tarve päästä metsään. 🙂

    Reply
    • Henna

      10/05/2016 at 04:48

      Minäkään en varsinaisesti ole kunnostautunut tässä kotiseuturetkeilyssä. Pitäisi, sillä silloin harvoin kun käyn, nautin todella paljon 🙂 Pk-seudun luonto on kaunista. Ehkä sitä ei tule niin kovasti ajatelleeksi, koska se on liian lähellä.

      Reply
  7. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    22/04/2016 at 11:52

    Sehän oli hauskasti kirjoitettu postaus! Harvemmin törmää tällaiseen muotoon matkablogeissa – vaikka ehkä pitäisi, sillä tämähän on yksi eskapismin muodoista. 🙂

    Meillä on ollut tässä pitkään myös aikomus lähteä Nuuksioon tai Luukkiin. Ei vaan ole tullut tehtyä. Vielä vähän aurinkoisempia kelejä ja lämpimämpiä päiviä odotellessa!

    Reply
    • Henna

      10/05/2016 at 04:51

      No nyt ilmeisesti sellaiset ovat juurikin meneillään, metsään siitä siis! Terkkuja Yosemiten metsistä, kyllä ne vähän meillekin kuiskailevat 🙂

      Reply
  8. Elina | Vaihda vapaalle

    22/04/2016 at 12:29

    Ihanat prinssit! 😀 Voit printata tämän ja lueskella tätä teillä iltasatuna myöhemmin! Luukki on kyllä kiva paikka. Tykkään niistä maisemista, mutta siellä on usein vähän liikaa porukkaa mun makuun. Täytyisi käydä siellä aina vähän huonommalla kelillä, niin saisi olla rauhassa. 😉

    Reply
    • Henna

      10/05/2016 at 04:55

      Minä olen niin tottunut kiertämään Töölönlahtea, että Luukin popula tuntuu aika vähäiseltä 😀 No ei vaan, olihan sitä porukkaa sielläkin, vaikkei ihan samalla mitalla. Jännä huomio muuten, metsäpolulla tuli vastaan lähes pelkästään suomalaisia, kun taas grillipaikka oli ulkomaalaisten kansoittama. Kulttuuriero ehkä, toiset lähtevät metsään, toiset ulkoilmalounaalle?

      Reply
  9. Kohteena maailma / Rami

    22/04/2016 at 19:36

    Luukissa ja Lakistossa on ainoa tavoitteeni olla pysyä poissa metsistä eli mielellään sitä on vain keskellä väylää ja lähellä lippua viheriöillä. Mutta jos prinssit, isommat ja pienemmät, ottaisi matkaan mukaan, niin tuolla metsässä olisi mukava liikkua. Suomi on kyllä parhaimmillaan tällaisissa paikoissa. Se mitä pikkuprinssit on ihastellut, jää aikuisilta yleensä täysin huomaamatta. Onneksi olit tulkkina 😉

    Reply
    • Henna

      10/05/2016 at 04:58

      Onneksi tosiaan prinssit huolivat meidät mukaan, muuten olisi jäänyt tulkkaamatta 🙂

      Hmm… pitäisiköhän minunkin joskus antaa golfille toinen mahdollisuus… Kokeilin kerran, joskus lukion urheilupäivänä ja johan siitä on yli 15 vuotta aikaa. Voi kai todeta, etten jäänyt koukkuun. Mutta ehkä toisella yrittämällä?

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram