kulkutautiset

Lentokonebongailua sängyllä lojuen – Crowne Plaza Singapore Changi

7 kuukauden reissusta rähjääntyneinä ja Unelmatrippi-blogissakin kuvailluista kehitysmaaraivareista väsyneinä halusimme tuon pitkän matkan jälkeen seuraavan matkan olevan mahdollisimman helppo ja mutkaton. Kaipasimme siis vaihteeksi pientä ja välillä vähän isompaakin luksusta, ja lyhyellä matkalla tämä oli budjetin puolesta onneksi helppo toteuttaa. Suuntasimme parin viikon reissulle Indonesiaan sukeltamaan pysähtyen mennen tullen Singaporessa. Mennessä vietimme vain yhden yön Singaporessa, tullessa sitten sen verran enemmän, että ehdimme fiilistellä itse kaupunkiakin paremmin. Tämä postaus käsittelee tuota ensimmäistä yöpymistä, sillä päätimme yöpyä lentokenttähotellissa ja tästä muodostuikin varsinainen elämys itsessään.

Olisimme voineet lentää suoraan määränpäähän, mutta reissun luksuksen hengessä halusimme välttää yli vuorokauden mittaiset lentopyrähdykset ja saapua perille kohteeseen hyvin levänneinä. Siispä valitsimme lentovaihtoehdon, jossa saavuimme illalla Singaporeen ja jatkoimme eteenpäin vasta seuraavana aamuna. Välttääksemme aikaavievät siirtymiset lentokentältä hotellille päädyimme pitkällisen harkinnan jälkeen valitsemaan lentokentän alueen sisäpuolella olevan Crowne Plaza Singapore Changi -hotellin. Hotelli on kallis, aivan yli meidän normaalin matkabudjetin, mutta jälkikäteen voi todeta, että kokemus oli ehdottomasti hintansa väärti.

Toisin kuin monet lentokenttähotellit, Crowne Plaza Singapore Changi sijaitsee ihan oikeasti lentokentän alueella. Hotelli on terminaali 3:n kupeessa, itse asiassa aivan lennonjohtotornin vieressä, eli täydellisesti pelipaikalla. Hotelliin pääsee näppärästi suoraan terminaalista, ei tarvitse mennä ulkokautta. Muihin terminaaleihin pääsee niiden välillä kulkevalla SkyTrain-junalla tai yhdyssillan kautta.

Singaporen lentokenttä Changi, joka sekin on vuodesta toiseen valittu maailman parhaaksi lentokentäksi, sopii myös osaltaan erinomaisesti tällaisen vaivattoman matkan välilaskukentäksi. Palvelu pelaa ja lentokenttä suorastaan pursuaa orkideoja ja muita kukkaihanuuksia väsyneen matkailijan iloksi rakennetuissa rauhallisissa puutarhoissa lentokentän muun vilskeen keskellä…

Crowne Plaza ja lennonjohtotorni

Singaporen lentokentän tunnelmaa

Jälleen kerran Tripadvisorin lueskelemisesta etukäteen oli iso ilo, sillä sieltä poimin vinkin pyytää check innin yhteydessä huonetta, josta olisi näkymä kiitoradalle. Sellaisen saimmekin, ja se oikeastaan teki tästä hotelliyöpymisestä varsinaisen elämyksen pelkän hienon hotelliyön sijaan. Hotelli ei ole mikään pilvenpiirtäjä, vaan lähinnä laatikkomainen, hyvin erikoisen näköinen rakennus, eikä siis kovin korkea. Saimme huoneen jostain yläkerroksesta, en enää tarkalleen muista monennestako, ja olimme iki-ihastuneita näkymäämme terminaalin lentokoneparkkiin. Pääsimme myös vakoilemaan nousevia ja laskeutuvia koneita illan päämajastamme. Huone oli muutenkin hieno ja tyylikäs, ja kyllähän siitä aina pitkän lennon jälkeen puhtaat lakanat ja iso pehmeä sänky kelpaavat.

Kävimme myös syömässä hotellin Azur-ravintolassa. Se ei noussut miksikään huippukokemukseksi – ruoka oli vain ihan hyvää, parantamisen varaa olisi ollut. Päädyimme tilaamaan à la carte -listalta ja siinä ehkä oli virheemme, sillä ravintolassa oli todella hyvän näköinen illallisbuffet, ja jälkikäteen harmittikin, miksi emme valinneet sitä, ei vähiten notkuvien jälkiruokapöytien vuoksi. Kuvia jälkiruokapöydän hienoudesta on tallessa vain kännykän uumenissa ja sielläkin suttuisena. Onneksi kuitenkin joltain aina löytyy, joten käykäähän täällä ihastelemassa buffetia, jota emme tyhmyyksissämme edes kokeilleet…

Saavuimme illalla hotellille, joten aika kului lähinnä illallisella, ihmetellessä lentokoneiden suhaamista ikkunasta ja toki myös kylvyssä, kun tarjoutui mahdollisuus katsella koneiden menoa myös ammeesta käsin. Siveydestään tarkoille tiedoksi, että kylpyhuoneen ikkunan eteen sai napista painamalla verhon, joten kaikkia asioita ei tarvinnut toimittaa hotellihuoneen toisten silmäparien edessä. Hotellilla olisi toki ollut uima-allas, kuntosali ja varmasti paljon muutakin puuhaa, mutta näihin emme ehtineet tutustua.

Huoneet ovat äänieristettyjä, joten lentokentän melu ei häiritse yöunia. Aamulla olikin ihana herätä hyvin levänneenä ilman sen kummempaa kiirettä hotellin aamupalalle ja sen jälkeen jatkaa matkaa lentokentän kukkaloiston kautta kohti uusia seikkailuja, tällä kertaa kohti Indonesiaa…

takaisin Changi-kentällä

Jos viettää Singaporessa enemmän kuin vain yhden yön, on varmasti näppärämpää asua jossain lähempänä keskustaa. Mekin valitsimme toisen (oikein hyvän) vaihtoehdon paluumatkan pysähdykselle, sillä tällöin meillä oli useampi päivä aikaa tutustua kaupunkiin. Jos kuitenkin viipyy vain yhden yön, on tämä helppo ja oikeastaan aika täydellinen vaihtoehto, eikä oman hotellihuoneen sängyltä tai kylpyammeesta(!) tapahtuva lentokonebongailu vähennä hotellin pisteitä yhtään.

41 Comments

  1. Mirka/ Reason for a Season

    09/08/2015 at 22:35

    Oijettä, näin Singaporen synttäripäivänä on iso ikävä tuonne <3. Changi on kyllä mahtava kenttä, vaikka en olekaan siellä kivoimmassa terminaalissa vielä koskana päässyt käymään. Kivalta kuulostaa tuo hotellikokemus. Kätevää, että tosiaan ihan oikeasti kentän vieressä on mahdollisuus yöpyä ja ihanalta näyttää tuo koneiden bongailumahdollisuuskin. Olen ajatellut seuraavalla Singaporen reissulla tutustua muutenkin Changi Villagen alueeseen. Ei ole tullut koskaan sielläpäin vielä pyörittyä.

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 17:21

      Changi on huikea kenttä! Meilläkin on Changi Village jäänyt toistaiseksi vielä välistä, kun nytkin tosiaan tuo yksi ilta meni vain hotellilla lepäillessä, mutta ehkä ensi kerralla! Ilmeisesti oli ollut varsin hienot synttäri-ilotulitukset kaupungissa 🙂

      Reply
  2. Annika | travelloverblogi

    10/08/2015 at 09:46

    Mitä orkideoja!
    En juuri yövy lentokenttähotelleissa, mutta pari viikkoa sitten piti Bangkokissa, kun tulin illalla Malesiasta ja jatkoin aamulla kotiin. Silloin todella olisin kaivannut tällaista sijaintia, en puolen tunnin shuttlen odottelua ja 20 minuutin ajelua “lentokenttähotelliin”. Lähempänä ei vain ollut (tai en löytänyt).

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 17:31

      No näin juuri! Suurin osa noista “lentokenttähotelleista” taitaa olla juuri tuollaisia vartin tai 20 min matkan päässä olevia. Monet kyllä järjestevät ilmaisia shuttle-kuljetuksia kentälle, mutta ei kyllä ole ollenkaan niin näppärää kaikkine odotteluineen.

      Reply
  3. Ansku BCN

    10/08/2015 at 11:00

    Melko hulppeaa, kyllä kelpaisi!

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 17:31

      Joo, hyvin meillekin kelpasi… 😀

      Reply
  4. maailmanaarella

    10/08/2015 at 12:27

    Ihanan rentouttava pysähdys lentojen välillä! Joskus on tosiaan rasittavaa lentää vuorokausi tai ylikin putkeen. Silloin välipysäkki tämän tyyppisessä hotellissa olisi kyllä ihana vaihtoehto.

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 17:57

      Näinpä, oli kyllä ihanan rentouttavaa ja myös kiva saapua varsinaiseen kohteeseen perille levänneenä 🙂

      Reply
  5. Tiia

    10/08/2015 at 18:39

    Tuolla kentällä aika kului kyllä nopeasti, mutta oli se ehkä vähän sokkeloinen.

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:01

      Viihtyisä kenttä on, en kyllä muista olleen kovin sokkeloinen, mutta ehkäpä niin!

      Reply
  6. Arna / Cocoa etsimässä -matkablogi

    11/08/2015 at 09:55

    Tosi makee huone ja erityisesti näkymät ikkunasta! Täytyykin laittaa vinkki korvan taakse siltä varalta, että joskus on tiedossa yhden yön pikapysähdys Singaporessa. En kyllä tiedä malttaisinko ikinä pysähtyä Singaporessa vain pikaisesti, sillä se on yks mun ehdottomia lempikaupunkeja :). Tai ehkä just noin kuin teillä, että toiseen suuntaan pikaisempi pysähdys ja toiseen suuntaan sitten vähän pidempi.

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:08

      No niinpä, ei mekään ehkä oltaisi muuten maltettu, mutta kun tiesi, että takaisin tullessa on sitten reilummin aikaa, niin malttoi relata tuon pienen hetken 🙂

      Reply
  7. Virpi /Täynnä tie on tarinoita

    11/08/2015 at 10:59

    Onpas hieno paikka! Ihan täydellinen varmaankin juuri tuollaiseen pyrähdykseen, jossa matka jatkuu heti aamulla!

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:08

      Jep, eipä sitä lentokentän tuntumassa useaa yötä viihtyisi, vaikka olisi kuinka hieno hotelli, mutta juuri täydellinen paikka tällaiseen piipahdukseen 🙂

      Reply
  8. Sari.

    11/08/2015 at 17:23

    Onpa ihana! Tuollaisia näkymiä saa varmaan aika harvassa paikassa ihailla. 🙂 Huone vaikuttaa muutenkin oikein kivalta, vaikka kylppäriratkaisu onkin aika kamala 😀 Ja tuo sijaintihan on tuohon tarkoitukseen ihan täydellinen, minusta ei edes saisi kutsua lentokenttähotelleiksi sellaisia hotelleja, jotka sijatsevat ties missä kilometrien päässä…

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:11

      Jep, voisi laittaa jonkun kilometrirajan siihen, miten lähellä lentokenttää lentokenttähotelliksi itseään nimittävän hotellin pitäisi sijaita 🙂 Ja olihan tuo kylppäriratkaisu aika mielenkiintoinen tosiaan, toisaalta hauskaa, että kylpyammeestakin käsin pystyi ihailemaan lentokoneiden menoa!

      Reply
  9. Pirkko / Meriharakka

    11/08/2015 at 21:43

    Jos illan saapumisen ja aamun lähdön jälkeen ei jää paljon muuta kuin nukkuminen, niin lentokenttähotelli on hyvä valinta. Juuri oltiin Keflavikissa sellaisessa ja aamulähtö 7:30 ei tuntunut kovin pahalta, kun kentälle käveli 10 minuutissa. Ei myöskään tarvinnut paljon marginaaleja, kun kävelymatkan keston osasi aika tarkkaan arvioida 🙂
    Changi oli kyllä ihan ok kun viime syksynä siellä hetki palloiltiin, vaikka ei hotellissa oltukaan.

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:12

      Näin on, välillä on kiva tehdä reissaamisesta itselleen helppoa 🙂 Usein nuo lentokenttähotellit ovat jotenkin aika mauttomia ja hajuttomia, mutta tässä oli kyllä oma säväyksensä tuon maiseman vuoksi.

      Reply
  10. Terhi / Muru Mou

    12/08/2015 at 09:08

    Lentokenttähotelleista ei ole mulla juurikaan kokemusta muualla kuin Helsingissä. Työmatkan olen monet kerrat aloittanut Hiltonin yöllä, ja onhan se todella kätevä vain kävellä terminaaliin. Ja joo, kerran yövyin lentokenttähotellissa Bangkokissakin, mutta sinne piti kulkea autolla joten se ei niin selkeästi tunnu varsinaiselta lentokenttähotellilta. Mutta tämä teidän majapaikka näyttää varsin viihtyisältä, ja minäkin tykkäisin bongailla koneita kylpyammeessa lilluen! 🙂

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:17

      Eipä noista meilläkään hirveän paljon kokemusta ole, mutta tämä oli ehdottomasti parhaasta päästä 🙂 Toinen lentokenttähotelli, joka on jäänyt mieleen, oli Delhissä, ja sekin oli kauempana lentokentältä, mutta lähettivät auton noukkimaan privasti vieraat kentältä. Ei siis shuttlea, vaan oli oma kuski ja auto kentällä vastassa – sekin oli kyllä melko luksusta 😀

      Reply
  11. Meri / Syö Matkusta Rakasta

    12/08/2015 at 10:06

    Ihanan näköinen paikka! Huone näyttää tosi miellyttävältä ja lentokoneiden ihailu ikkunasta antaa kyllä sen lisäsilauksen, joka tekee tästä hotellista erikoisen. Paljonko maksoitte yöstä?

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:17

      Oli kyllä huippua 🙂 Postausta kirjoittaessani yritin etsiä varausmailia tarkistaakseni hinnan, mutten enää löytänyt sitä. Olisikohan ollut jotain 200€/yö pintaan…

      Reply
  12. Jenna / Journey Diary -matkablogi

    12/08/2015 at 13:26

    Näyttää niin ihanalta, voin vaan kuvitella miltä tuo on tuntunut lentokoneessa istumisen jälkeen 🙂 Tuollaista luksusta kaipaa aina välillä, jaksaa sitten taas reissata vähän pienemmällä budjetilla kun on vähän lataillut akkuja ja päässyt rentoutumaan!

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:21

      Pitkän lentokoneessa istumisen jälkeen voi tosiaan suositella kylpyammeessa istumista 😀

      Reply
  13. Lotta Watia | Unagidon

    12/08/2015 at 13:47

    Helpot “luksuslomat” tulee kyllä välillä tarpeeseen. Sitä niin mielellään vähän sniiduilee, että pystyy oleen kauemmin reissussa, mutta toisinaan nää tän tyyppiset lomat on niin rentouttavia.

    Singaporen kenttä on kyllä ihan huikee. Siellä oon pari kertaa viettänyt aikaa pidempäänkin konetta vaihtaessa, eikä aika käy tosiaankaan tylsäksi. Food Court siellä on kans ihan mahtava!

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:31

      Sniiduilua harrastetaan kyllä täälläkin, mutta sitten joskus tällaisessa tilanteessa, kun reissun aika rajautuu muiden tekijöiden kuin budjetin mukaan, niin on kiva olla vähän luksusta 🙂 Singaporen kautta on kyllä aina kiva lentää!

      Reply
  14. Jenni / Globe Called Home

    12/08/2015 at 19:15

    Toi on musta todella hyvä idea pidemmillä lennoilla, että yöpyy matkalla lentokenttähotellissa. Maksaahan se, mutta eivätpähän esimerkiksi matkatavarat jää niin todennäköisesti matkan varrelle. Kaverit tulivat juuri tuolla tavalla Suomeen käymään Australiasta: mennen tullen lentokenttähotellit Japanissa…

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:55

      Ihan ehdottomasti, jos on aikaa ja lentojen suhteen menee kivasti! Helpottaa pitkiä matkoja huomattavasti. Vielä mukavampaa on oikeastaan se, jos on vaikka päivä aikaa tutustua kaupunkiin eikä pelkästään vaan rötvätä siellä lentokenttähotellilla, mutta tällä keikalla meillä tosiaan oli useampi päivä aikaa Singaporessa sitten paluumatkalla 🙂

      Reply
  15. Sateenmuru

    13/08/2015 at 15:43

    Siisti hotelli ja kirjoitus! Hienoa varmaan tarkkailla lentokenttää, itse ainakin makoilisin vaan sängyllä ja katselisin koneiden lähtöjä ja tuloja…hmm…tahdon käydä!

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:57

      Hihi, no niin me tehtiin, paitsi välillä lojuttiin sängyn sijaan kylpyammeessa niitä lentokoneita tuijottamassa 😀

      Reply
  16. Reetta / Matkasto

    13/08/2015 at 22:40

    Ihanan näköinen paikka! Hienoissa lentokentissä on ihan oma fiiliksensä. Yövyin viime keväänä saman tyyppisessä hotellissa Sapporon Chitosen kentällä: koneet parkissa ikkunan alla, kiitoradan toimintaa voi seurailla samalla. Siellä oli myös todella hulppea onsen! Aikaiset lähtöajat tuntuu paljon siedettävämmiltä ja stressittömämmiltä, kun voi yöpyä oikeasti terminaalin alueella.

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:58

      Aah, onsen vielä tuon kaiken päälle – kuulostaa jo liian täydelliseltä 😀

      Reply
  17. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    14/08/2015 at 05:59

    Pitkän rähjääntymisen jälkeen sitä aina välillä kaipaakin jotain vähän parempaa. Nim. Kokemusta on. 🙂

    Näyttää ihanalta todella, ja toisaalta, niinhän nämä paremmat hotellit yleensä aina on. Just sanoin tolle Miikalle että kun tullaan kotiin lähdetään viettää seuraava ulkomaanmatka ihan kahden kesken ja otetaan joku ihan ökyhotelli. 😀

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 18:59

      No ihan ehdotonta, tämä oli just meidän the reissun jälkeinen reissu 🙂 Tuli kyllä luksus tarpeeseen ja sellainen säätövapaa matka, vaikka siinä olikin jo tovi ehtinyt vierähtää, kun pitkältä reissulta palattiin.

      Reply
  18. lena / london and beyond

    14/08/2015 at 20:09

    Tämä lentokonefriikki olisi ollut ihan innoissaan tuossa hotellissa, voi terve!! 🙂 Oon pari kertaa ollut Changilla ja olin kyllä niin low budget-reissulla että ei tuollaiseen hotelliin olisi tullut mentyä… mutta nyt kun reissaa enemmän poikaystävän kanssa niin tekee sitten mieli pientä luksusta reissunkin pääällä. Tuo hotelli ja näkymä olisi ehdottomasti sellainen, toki sitten varmaan Singaporesta löytyy ihan ökypaikkoja mutta mulle luksus on tuijottaa lentokoneita 😀

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 19:01

      Munkin edellinen visiitti Singaporeen oli varsin low budget, mutta tällä reissulla laitettiin elämä risaiseksi 😀 Ja en myöskään meinannut saada nenää irti tuosta ikkunasta!

      Reply
  19. beentheredondet

    15/08/2015 at 20:51

    Mahtavan näköinen hotelli. Singaporessa tuli vierailtua kerran, mutta valitettavan lyhyen aikaa! Just välillä kiva ökyillä…(ihan vähän vaan :D) ja olisi mahtavaa päästä Marina Bay sandsiin..vaikka vaan yhdeksi yöksi 😀

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 19:03

      Voi Marina Bay Sands olisi huikea, ihan vaan sen uima-altaan vuoksi! Itse asiassa katselin sitä tuolle reissulle, kun paluumatkalla oltiin Singaporessa muutama yö, mutta se oli jo niin röyhkeän kallis, et ei vaan pystynyt venymään, edes sen uima-altaan vuoksi :/

      Reply
      • beentheredondet

        22/09/2015 at 20:16

        Myöhäinen vastaus, mutta oikeassa olet. Se on sikamaisen kallis. Olisi kiva, jos sinne uima-altaalle voisi ostaa passin. Toisaalta sitten se vasta olisikin ruuhkaisa 😀

        Reply
  20. Kohteena maailma / Rami

    16/08/2015 at 14:32

    Itse en tosiaan hotelliarvosteluista juurikaan välitä, mutta tämä oli siitä poikkeuksellinen että se kiinnosti. Ja oli kuitenkin sopivan informatiivinen olematta kuitenkaan l i i a n p i t k ä niin kuin ne yleensä tahtoo olla.

    Reply
    • Henna

      16/08/2015 at 19:41

      Kiva, kun tämä kiinnosti! 🙂 Tarkoituksena ei ollutkaan tehdä mitään kattavaa ja perusteellista hotelliarvostelua, en usein itsekään niistä niin välitä, vaan lähinnä vaan hehkuttaa tuota mieletöntä maisemaa ikkunasta, joka tosiaan teki visiitistä ainakin minulle oikean elämyksen pelkän hotelliyöpymisen sijaan 🙂

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram