kulkutautiset

Ugandan kiertomatkalla tie vei meidät Murchison Fallsin kansallispuistosta toiseen ainutlaatuiseen kansallispuistoon, Kibale Forestiin Etelä-Ugandassa. Kibale Forest on yli 760 neliökilometrin kokoinen sademetsä alue, joka yhdessä viereisen Queen Elizabeth National Parkin kanssa muodostaa vieläkin suuremman yhtenäisen metsäalueen. Kibale Forest on Ugandan toiseksi suurin metsäalue ja yksi sen suosituimmista kansallispuistoista, onhan se yksi Afrikan parhaita paikkoja erilaisten kädellisten näkemiseen. Eri kädellislajeja metsässä elää 13, ja näistä todennäköisesti eniten turisteja paikalle houkuttelevat uhanalaiset simpanssit, joita Kibale Forestissa asuu lähes 1500 yksilöä. Tämä onkin Ugandan suurin simpanssipopulaatio.
Ugandassa etäisyydet ovat pitkät ja teiden kunnosta johtuen matka-ajat venyvät huomattavasti pidemmiksi kuin mitä pelkän kilometrimäärän perusteella kuvittelisi. Murchison Falls National Parkista on Kibale Forestiin noin 400 kilometrin matka ja tätä pätkää saa ajella ilman taukoja yli 7 tunnin verran. Onneksi matkalla riittää ihmeteltävää ja mielestäni osa kokemusta tässä kauniissa maassa tulee nimenomaan matkan tekemisestä ja ohivilistävien maisemien ja paikallisten arkipuuhien katselusta.

 

 

Pitkän ajopäivän päätteeksi saavuimme Kibale Forest Campiin, jonka maille pystytimme omat telttamme. Leiriä ympäröi upea vihreä puutarha ja telttapaikat saimme pienen joen vierestä. Näissä puitteissa kelpasi istua iltaa ja odotella seuraavan päivän seikkailua Kibalen sademetsässä.

 

 

Kibale Forest National Park on tosiaan Ugandan paras alue simpanssien bongailuun. Simpanssiretken oppaan mukaan vain noin yhdellä retkellä kahdestakymmenestä ei saada havaintoja näistä ihmisen lähimmistä sukulaisista. Toisin kuin suurin osa muista kädellisistä, simpanssit elävät hyvin suurissa, jopa yli 100 yksilön yhteisöissä vr. pienemmät laumat/perheet. Metsässä ne kuitenkin liikkuvat muutaman simpanssin partioissa popsimassa lähinnä hedelmiä ja lehtiä, mutta ajoittain ne metsästävät myös pienempiä apinoita ja jopa nuoria metsäsikoja ravinnoksi. Lisää tietoa simpansseista voit lukea vaikkapa Wikipediasta.

Meidän simpanssiseikkailumme alkoi aamukahdeksalta Kibale Forestin luontokeskukselta. Alkuun pidettiin lyhyt infopaketti simpansseista ja kierrokseen liittyvistä käytännön asioista, jonka jälkeen lähdimme kahdessa ryhmässä muiden luontoturistien kanssa vaeltelemaan ja kuulostelemaan metsään. Oppailla oli rynnäkkökiväärit mukana metsäelefanttien varalta – kuulemma nämä otukset saattavat olla hyvinkin aggressiivisia ja tarvitsevat toisinaan huutoa pahempia peloitteita.

 

 

Välittömästi metsään päästyämme alkoi tietysti sataa, eikä kuivista vaatteista saanut sadetakeista huolimatta nauttia kovin pitkään. Vettä tuli juuri niin paljon kuin saattaa kuvitella sademetsässä sadekaudella satavan – kuin saavista kaatamalla. Oppaan mukaan simpansseja on vaikeampi löytää sateella, sillä silloin ne eivät laskeudu alas puista tai juurikaan mekkaloi, vaan pysyvät melko hiljaa paikoillaan oksistossa. Ehdimme kuitenkin rämpiä ryteikössä vain tunnin verran, kunnes kuulimme ensimmäiset simpanssien rääkäisyt lähettyviltä. Aukean toisella puolella suuren puun latvustossa tepasteli kolme mustaa ja karvaista ihmisapinaa popsimassa lehtiä, aikamoinen näky! Simpanssit tuijottivat meitä ihan yhtä herkeämättä kuin me niitä. Ketterästi ne siirtyivät oksalta toiselle, lehtikeitaasta toiseen. Simpanssit eivät muuten hypi puissa lainkaan, eihän niillä ole häntääkään tasapainottamaan lentoa. Ajoittain ne rapsuttelivat käsiään ja kainaloitaan, kuin ihmiset konsanaan. Ei herännyt epäilystäkään, etteikö 98.8% DNA:sta olisi samaa ihmisten kanssa, niin samanlaisia monet maneeritkin olivat. Seuraavan parin tunnin aikana kiertelimme lisää metsikössä ja ihailimme vielä parin muun simpanssin puuhastelua, kunnes suuntasimme takaisin autoille. Erittäin rankan sateen vuoksi kameraa ei voinut ottaa juurikaan suojapussista ulos, joten kuvasaldo jäi valitettavan laihaksi. Pariin hämyiseen otokseen nuo sukulaiset kuitenkin tallentuivat muistoksi.

 

 

Päivän saldo: neljä läpimärkää turistia, yksi rikkinäinen Nokian “vedenpitävä” kännykkä, paljon simpanssien ja muiden apinoiden elämän ihmettelyä. Mainio päivä!

Edellisen yön olimme nukkuneet matkanjärjestäjämme tarjoamissa kumiteltoissa. Olimme jo Murchison Fallsilla ihmetelleen, miksei käytössä voinut olla “normaalia” telttaa, sillä kumitelttojen saumat eivät todellakaan pitäneet sadekauden sateita ulkopuolella. Tästä jo hieman aiemmin kärhentelimme, joten Kibaleen meille oli toimitettu telttojen päälle lisäpressut. Edellinen yö sujuikin ihan hyvin, mutta päivän aikana oli satanut niin valtavan paljon, että vesi oli kuitenkin jälleen tunkenut telttoihin sisälle ja muodostanut meille pieniä sisäuima-altaita. Tärkeimmät tavarat olivat tällä kertaa autossa turvassa, mutta olimme jättäneet pari vaatekappaletta teltan lattialle lojumaan, ja niistä saikin dramaattisesti rutistettua vettä todisteeksi teltan vuotamisesta. Tässä vaiheessa matkanjärjestäjä päätti vaihtaa loppureissun majoitukset budjetti-lodgeihin, vaikka olisimme olleet hyvin tyytyväisiä vedenpitäviin kupolitelttoihin. Seuraavan yön nukuimmekin lodgen pysyvissä teltoissa, kuivina ja tyytyväisinä. Retkellä kastuneita vaatteita ja vaelluskenkiä tosin kuivateltiin vielä seuraavanakin päivänä auton kattoikkunaan ilmavirran piiskaamiksi viritettyinä.

 

 

Seuraavaksi matkamme jatkui läheiseen Queen Elizabeth National Parkiin, Ugandan suosituimpaan kansallipuistoon. Tunnelmia Queen Elizabethin puistosta myöhemmin!

 

 

5 Comments

  1. Anne | Metallia Matkassa

    14/01/2018 at 12:57

    Olisi tosi mielenkiintoista nähdä simpansseja luonnossa! Ne ovat niin ihmismäisiä, että se on jo hämmentävää. Olen elämäni aikana nähnyt vain erilaisia makakeja Thaimaassa, Intiassa ja Nepalissa, ja suurimman osan niistäkin kaupungeissa.

    Reply
  2. Mika / Lähtöportti

    14/01/2018 at 20:55

    Mielenkiintoista lukea tällaisista luontoretkistä! Aika sateiset tunnelmat, mutta simpanssien näkeminen on varmasti unohtumaton elämys. Simpansseja, tai vaikka gorilloja tai orankeja, olisi mahtavaa nähdä luonnossa, jos joskus niiden elinalueille matkustaisi. Mulla on muuten hajonnut yksi Nokian vedenpitävä kännykkä sateisella patikkaretkellä Irlannissa 😀

    Reply
  3. Sofia / Project Forever

    15/01/2018 at 12:23

    Kuulostaa todella upealta, vaikkakin rankalta kokemukselta! En tiedä olisiko minusta vielä vastaavalle reissulle, luonto on kyllä lähellä sydäntä mutta enemmän semmoisena päiväpatikka/glamping kokemuksena. Ehkä tästä matkailun edetessä karaistun.
    Mä katsoin tuota yhtä köysikuvaa ensin että siinä oli käärmeitä ja olin että hyiiiii 😀 Onneksi siinä olikin vain söpö ötökkä.

    Reply
  4. Jenna Valtari / Enemmän kuin äiti

    15/01/2018 at 14:40

    ^ Katsoin kanssa köysikuvaa käärmeiksi, hyh 😀

    Retket sademetsiin saa hetkeksi jäädä meidän osalta, kun matkustetaan 2-vuotiaan taaperon kanssa.. 🙂 Mutta olisi mahtavaa nähdä simpansseja niiden omassa elinympäristössä, varmasti mieleenpainuva retki!

    Reply
  5. Travelloverin Annika

    17/01/2018 at 11:34

    Meillä kävi samassa paikassa ihan älytön tuuri: päästiin seuraamaan simpanssien metsästystä. Se oli vaikuttavaa mutta aika kamalaa. Kirjoitin itse siitä blogissa näin: “Simpanssit metsästivät. Ne ovat kasvissyöjiä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa ne saalistavat colobus-apinoita saadakseen lihaa. Niillä on siihen hioutunut systeemi, ja kaiken huudon ja ryminän jälkeen puskassa pidettiin fiestaa. Haisee muuten aika pahalle tuollainen nyljetty apina. Ja näyttää muuten aika härskille, kun kolmella jalalla etenevä simpanssi vetää neljännellä perässään puoliksi syötyä raatoa, kuin käsi kädessä etenisivät.” Kun Avara luonto muuttui todeksi. 🙂

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram