kulkutautiset

Vietimme kesälomamme Pohjois-Italiassa ja 10 päivää siitä kului Dolomiittien upeaa vuoristoa koluten. Ensimmäisenä suuntasimme Val di Soleen, jossa tarkoitus oli nollata työstressi ja kiireinen mieli, rauhoittua ja nauttia elämästä.

Val di Sole, auringon laakso, sijaitsee Pohjois-Italiassa Trentinon provinssissa. Siellä pieni Mezzanan kylä oli ensimmäinen pysähdyspaikkamme Dolomiiteilla. Kylä sijaitsee vajaa kilometrin korkeudessa merenpinnan tasosta ja sen ympärillä kohoavat korkeuksiin metsien täyttämät rinteet. Vietimme auringon laaksossa useamman päivän rentoutuen, nauttien rauhallisesta elämänmenosta ja tehden retkiä lähialueille.

 

 

Majapaikaksi valikoitui ystäviemme suosima tyylikäs Palace hotel Ravelli, jossa vietimmekin yhdessä aikaa ennen kuin me jatkoimme pidemmälle vuoristoon omille teillemme kolmisin. Päivisin riitti puuhaa, sillä seikkailimme Mezzanasta käsin sekä Val di Solessa että vähän pidemmälläkin, mutta tällä osuudella lomaa myös hotelli kuului osaltansa elämykseen. Kyseessä ei ole mikään viiden tähden kiiltävä luksushotelli, vaan kodikkaan tyylikäs kylpylähotelli, jossa spa-alueella on tarjolla erilaisia saunoja ja sisä- sekä ulkouima-allas. Päivän retkien jälkeen hyppäsimme uima-altaaseen, sillä Minireissumies on lähes elinikäisen vauva- ja perheuintiuransa jäljiltä melkoinen vesipeto. Iltapäiväpulahduksen jälkeen olikin mukava istua illallispöytään. Perinteiseen tapaan hotellissa tarjoillaan illallinen, ja näiltä dinnereiltä kertyneitä kiloja taidetaan sulatella vielä hetken aikaa. Palace hotel Ravellin illallinen nimittäin koostuu erittäin kattavasta alkupalapöydästä ja tämän jälkeen pöytiintarjoilluista kahdesta lämpimästä ruoka-annoksesta ja jälkiruuasta (jotka sai kaikki mielensä mukaan valita päivittäin vaihtuvalta listalta).

 

 

Val di Solea halkova Noce-joki on kuuluisa koskistaan. Joessa on  nimittäin oivat olosuhteet koskenlaskuun lautalla sekä kanootilla/kajakilla. Me kävelimme joen vartta pitkiä pätkiä ja hieman kaihoten katselimme erityisesti white water raftingin vauhdin huumassa viilettäviä lauttoja melojineen. Pääsimme lajin makuun Ugandassa ja Bhutanissa, mutta muutaman vuoden saa Minireissumies vielä kehittää taitojaan ennen kuin moiseen aktiviteettiin lähdemme koko perheen voimin. Jännittävää oli myös katsella koskissa kajakeilla temppuilevia yksilösuorittajia. Noce-joen pauhuissa on järjestetty vuoden 1993 koskipujottelun Maailman Cup, ja melkoiset radat oli nytkin viritettynä joihinkin osioihin jokea.

 

 

Niin paljon kuin näitä adrenaliinia nostattavia seikkailuja matkoillamme rakastammekin, nyt pienen reissulaisen kanssa päivät täyttyivät vähän rauhallisimmista aktiviteeteista. Yksi kokonainen päivä kului Mezzanan ja läheisen Pellizzanon kylän välissä sijaitsevilla hevostalleilla. Agritur Bontempelli osoittautui aivan ihanaksi rentouttavan päivän viettopaikaksi ja oli mieleen sekä pienille että isoille. Pihalta löytyi hevosten lisäksi kissoja, koiria, vuohia, marsuja ja kaneja, ja ilmeisesti myös aaseja ja lehmiä kuuluu kokoelmaan. Minireissumies ruokki marsuja tuntikaupalla ja meinasi lähes räjähtää innostuksesta päästessään viereisellä pellolla paikallisen maajussin kutsumana traktorin kyytiin. Aikuisia viehätti idyllinen ilmapiiri sekä keittiön eteemme kantamat herkut. Lähes kaikki ruoka on lähituotettua ja monet paikan omalla maatilan antimista tehtyjä.

 

 

Aikamme Val di Solessa ei kulunut pelkästään laakson pohjalla, vaan pääsimme myös vuorten makuun. Alueella on kattava hiihtohissien verkosto ja vaikka pääpaino niiden käytöllä on varmasti talvella, ovat ne aivan omiaan kuskaamaan myös kesämatkalaisia upeiden maisemien ääreen. Kävelimme hotellilta noin neljän kilometrin lenkin joenvartta pitkin hiihtohissille, joka vei meidät Mastellinaan ja Rifugio Solanderille 2045 metrin korkeuteen. Rifugiot ovat alppimajoja Italian Alpeilla, eli Dolomiiteilla. Ne tarjoavat majoitusta ja ruokaa, ja jälkimmäistä me hyödynsimme moneen moneen otteeseen. Mikä sen mukavampaa kuin lounastaa upeiden vuoristomaisemien ympäröimänä! Rifugio Solanderilta kävelimme noin 1,5 kilometrin matkan 2200 metrin korkeudessa olevalle Rifugio Orso Brunolle haistellen raikasta vuoristoilmaa ja ihmetellen rinteiden kukkaloistoa. Takaisin samaa reittiä kulkien olivatkin päivän reippailut pulkassa. Mikäli haluaa välttää laakson pohjalla kävelemisen ja keskittyä korkeuksiin, pääsee kylien väliä kulkemaan näppärästi junalla. Me mieluusti reippailimme myös laaksossa, sillä maisemat ovat upeat sielläkin.

 

 

Val di Solesta käsin retkeilimme myös Madonna di Campiglion maisemissa sekä Garda-järvellä, mutta näistä lisää seuraavissa postauksissa!

4 Comments

  1. Elina | Vaihda vapaalle

    27/07/2017 at 12:08

    Onpa kivan oloinen paikka, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Tosi kaunista seutua, kuten kaikki missä vehreyteen yhdistyy korkeat huiput. Tästä tuli aivan hirveä Euroopan roadtrip-kuume! Haluaisin niin kovasti tuonne vuorille koiran kanssa vaeltelemaan, vaikka se vaatisikin aika huimasti ajokilometrejä. Minäkin olisin viihtynyt tuolla eläimiä ruokkimassa ja ihastelemassa paremmin kuin koskea laskemassa, vaikkei meillä reissuilla olekaan mukana minireissaajia. 😀

    Reply
    • Henna

      30/07/2017 at 18:33

      Tuolla Dolomiiteilla oli kyllä mahtavaa roadtrippailla, kun tiet ovat hyvässä kunnossa ja välimatkat tosi lyhyitä. Meillä tuli 9 päivän aikana vissiin vajaa 1000 ajokilometriä niin, että lähtö- ja päätepisteenä oli Venetsia ja tehtiin vaikka mitä retkiä. Ihan joka päivä ei tosin ajettu, mutta nuo ovat mielestäni aika vähäiset lukemat 🙂 Koiran kanssa vaatisi kyllä melkoisen ajon tuonne, mutta muutoin ilmeisen koiraystävällistä seutua, paljon näkyi hauvoja vaellusreiteillä.

      Reply
  2. Kohteena maailma / Rami

    30/07/2017 at 21:59

    Itseä kiinnostaisi tällä hetkellä kovasti mieli patikoimaan ja aktiivilomailemaan joko Alpeille tai Dolomiiteille. Näitä maisemia katsellessa on kyllä upea liikkua päivät luonossa. Odotan erityisesti postausta Madonna di Campigliosta, jossa olen käynyt laskettelemassa. Patikoinnin lisäksi varsinkin tuollainen koskenlasku olisi taas pitkästä aikaa upeaa! Poika oli ollut Jenkeissä kesällä laskemassa koskea ja heillä oli sattunut ja tapahtunut – mm. yksi oli pudonnut kumiveneestä ja yksi saanut melasta vekin ottaansa. Kaikesta huolimatta oli ollut hauskaa, ja samaa ovat omatkin kokemukseni muutamalta kerralta Rukalta.

    Vaikuttiko pikkunappulaan korkea ilmanala mitenkään? Itse vein yhden nappulan aikoinaan Teiden huipulle ja sammahti heti kun saunalyhty. Ei olisi ehkä pitänyt, mutta ei muuta vahinkoa onneksi tullut kuin nopea nukutus.

    Reply
    • Henna

      05/08/2017 at 22:24

      Postaus Madonna di Campigliosta tulossa seuraavaksi! 🙂 Olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen tähän vuoristoteemaiseen reissuun tälle kesälle. Oli juuri sopivaa puuhastelua, vaikka ei nyt koskea laskemaan päästykään. Korkea ilmanala ei tuntunut vaikuttavan mitenkään. Tosin pääosin nassikka matkasi kantorinkassa, ei kävellyt vuoristopoluilla itse, jolloin hapenkulutus olisi ollut isompaa. Me tosin kävimme korkeimmillaan nyt vain noin 3250 metrissä. Näyttää tuo Teiden huippu olevan muutaman sata metriä korkeammalla ja se kyllä jo tuntuu noissa korkeuksissa. Himalajaa kolusimme noin 2,5 kk ajan ja huitelimme melkoisissakin korkeuksissa, korkeimmillaan n.5500 metrissä, mutta alussa lensimme suoraan merenpinnantasolta asustamaan 3500 metriin niin kyllä meni ihan aikuiseltakin pari päivää tottuessa, kun ei ollut kyse mistään lyhyestä piipahduksesta.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram