kulkutautiset

Washington: Hoh Rainforest ja satumaiset sammalet

Stand still. The trees ahead and bushes beside you

are not lost. Wherever you are is called Here,

and you must treat it as a powerful stranger,

must ask permission to know it and be known.

The forest breathes. Listen. It answers,

I have made this place around you.

If you leave it, you may come back, saying Here.

No two trees are the same to Raven.

No two branches are the same to Wren.

If what a tree or a bush does is lost on you.

you are surely lost. Stand still. The forest knows

where you are. You must let it find you.

Ylläoleva runo on David Wagonerin 1978 julkaistu Lost. Löysin sen kyltistä erään polun varresta Olympicin kansallispuistossa. Se puhutteli minua eri tavalla kuin muut kyltteihin painetut runot saman polun varressa. Metsän puut eivät ole eksyksissä, mutta jos et niitä ymmärrä, ehkä itse olet… malta hetki ja kuuntele, niin metsä löytää sinut – runossa sanotaan. Kuinka totta onkaan tämä. Kiireiset kaupunkilaiskorvat, joissa soi jatkuva häly, hämmästyvät metsän äänien hiljaista voimaa. Soliseva puro, laulavat linnut ja pienessä tuulessa kahisevat lehdet – täysin sattumanvaraiset äänet täydellisessä harmoniassa keskenään, eikä metsässä ole kakofoniasta tietoakaan.

Metsässä mieli lepää, sanotaan. Tutkimustuloksetkin puhuvat tämän puolesta, sillä todistetusti säännöllinen metsässä vietetty aika vaikuttaa parantavasti henkiseen hyvinvointiin. Fyysinenkin terveys saa nauttia osansa metsän parantavista vaikutuksista, sillä jopa vain 20 minuutin oleilu metsässä vaikuttaa laskevasti verenpaineeseen. Stressi laskee metsän äänistä, hajuista, mauista sekä tietysti rauhoittavasta maisemasta. On todettu, että pelkästään metsän katseleminen ikkunasta virkistää mieltä. Lisäksi metsä vaikuttaa esim. lasten allergiataipumukseen. Metsän maaperän hyödylliset bakteerit päätyvät pienten touhuajien iholle, ja tämä vähentää allergioiden riskiä.

Jos metsään haluat mennä nyt… ja kukapa ei haluaisi – meillä Suomessa niitä onneksi löytyy vähän joka nurkan takaa, ja access metsään on taattu jopa meillä pääkaupungin keskustassa asuvilla. Niin ihana kuin kotoisa suomalainen metsä onkin, tutustun mielelläni myös vieraampiin metsämaisemiin matkoillani. Joskus nämä matkoilla kolutut metsät ovat niin upeita, että ihan henki salpautuu. Yksi tällainen on Hoh Rainforest, jossa kävimme keväisellä Yhdysvaltojen länsirannikon road tripillämme. Tämän postauksen kaikki kuvat ovat Hoh Rainforestista ja siitä kauniimpaakin kauniimmasta metsästä haluan nyt kertoa teille enemmän.

Tämän upean metsän löytää Yhdysvalloista, Washingtonin osavaltiosta. Syrjäinen Olympicin niemimaa kätkee sisälleen valtavan Olympic National Parkin. Alue suojeltiin vuonna 1908 ja kansallispuisto perustettiin 1938 – nämä kahden presidentti Rooseveltin toimesta, metsänsuojeluasialla siis Theodore ja Franklin. Olympic National Parkin peittää alleen ison osan Olympicin niemimaata. Kansallispuiston keskellä taivasta kohti kohoavat ikiaikaisten jäätiköiden peittämät Olympic-vuoret. Sen rannikko-osion reunoilla velloo Tyyni valtameri ja jylhät rannat ovat ajopuiden peittämiä ja lähes autioita. Niemimaalla läsnäololtaan vaikuttavin on kuitenkin metsä, joka jatkuu silmänkantamattomiin.

Higway 101, valtatie joka kulkee pitkin Yhdysvaltojen länsirannikkoa pohjois-eteläsuunnassa, kiertää Olympicin niemimaan kulkien osittain rannikolla ja osittain sisämaassa, pääosin kansallispuiston reunaa, mutta ajoittain myös sen rajojen sisäpuolella. Metsä jatkuu niemimaalla tiheänä myös kansallispuiston rajojen ulkopuolella. Auton kyydistä sitä voi ihailla tuntikausia. Toisin kuin suomalainen metsä, jossa männyt nousevat tikkusuorana ylöspäin, tämä metsä tunkeutuu joka suuntaan, kurottaa teiden yli sammaleisilla käsivarsillaan tehden teistä monin paikoin tunnelimaisia.

Metsä on Olympic National Parkin eri osissa erilaista. Puiston itäisessä metsä on kuivempaa, kun taas läntisestä osasta löytyy lauhkean vyöhykkeen sademetsää, mukaanlukien jo aiemmin mainittu Hoh Rainforest. Hoh Rainforest on Olympicin kansallispuiston ehkäpä tunnetuin sademetsäalue. Alueella on manner-USA:n suurin vuotuinen sademäärä, 3800 mm (vs. Helsinki 655 mm). Yhdysvalloissa ainoastaan Kauain saarella Havaijilla sataa enemmän, joten Olympicin sademetsät joutuvat tyytymään manner-USA:n sateisimman paikan titteliin koko Yhdysvaltojen sijaan.

Toisin kuin trooppisen vyöhykkeen sademetsissä, ja oikeastaan myös suurimmassa osassa lauhkean vyöhykkeen vastaavista, Pacific Northwestin sademetsissä kasvaa havupuita: sitkankuusia (Sitka spruce), jättituijia (giant cedar), lännenhemlokkeja (western hemlock) ja douglaskuusia (Douglas spruce). Nämä puut voivat kasvaa jopa 50-70 metriä korkeiksi. Kotoinen mäntymme kasvaa 15-30 metriä korkeaksi, joskus harvoin 40-metriseksi. Sammalet peittävät näitä sademetsien havupuita, oksilta roikkuvat kärhet tuulessa liehuen.

Hoh Rainforestiin Highway 101:ltä vievä 30 kilometriä pitkä tie on yksi ainoista kansallispuiston sisälle tunkeutuvista teistä. Matkan varrella on ollut jättiläiskokoinen sitkankuusi, yli 82 metriä korkea. Kun pääsimme paikalle, huomasimme, että tämä yli 500 vuoden kunnioitettavaan ikään ehtinyt jättiläinen oli kohdannut kohtalonsa ja katkennut joulukuun 2014 myrskyssä. Tynkä toimii nyt monien eläinten kotina, mm. monet linnut rakentavat mielellään pesiään kaatuneiden puiden pystyyn jääneisiin runkoihin. Kaatunut runko taasen pikkuhiljaa vapauttaa ravinteensa takaisin maaperään, uuden elämän rakennusaineiksi.

Tien päästä löytyy Hoh Rainforestin visitor center, jossa on esillä tietoa metsästä ja sen asukkaista. Sieltä saa myös ostettua sisäänpääsylippuja – me nappasimme heti kättelyssä vuosikortin Yhdysvaltojen kansallispuistoihin, sillä Olympic National Park oli ensimmäinen monesta, jossa vierailimme matkamme aikana. Hoh Rainforestissa on useita eri reittejä – lyhyitä ja pitkiä – kaikenlaisten retkeilijöiden makuun. Koska aikamme Olympicin niemimaalla oli rajallinen ja sekä nähtävää että kilometrejä ajettavana oli paljon, valitsimme paikan ehkä kuuluisimman reitin, eli Hall of Mosses Trailin, joka on vain 1.3 kilometriä pitkä ja korkeuseroakin reitillä on vain noin 30 metrin verran. Aika-arvio reitille on noin tunti. Ajattelimme, että kävelemme ensin sen ja sitten katsomme, riittääkö aika johonkin muuhun. Päästyämme perille, huomasimme, että toinen lyhyt reitti, Spruce Nature Trail, oli suljettu tulvivan joen vuoksi. No… mepä onnistuimme kuluttamaan lähes kaksi tuntia aikaa tuohon 1.3 kilometriin, joten Hall of Mosses -reitin jälkeen oli jo aika jatkaa matkaa eteenpäin korkkaamatta muita reittejä ollenkaan.

Kuinka 1.3 kilometrin reitille saa kulutettua niin pitkän ajan, voisi joku ihmetellä. Kun maisemat ovat kuin suoraan jostain Tolkienin sadusta, tekee niitä mieli pysähtyä ihmettelemään pidemmäksikin aikaa. Eteneminen tapahtuu metri kerrallaan, ja sitten palataan taas takaisin juuri taakse jätettyyn kohtaan, sillä se oli vaan niin kertakaikkisen upea. Siksakkimainen kulkeminen jatkuu koko kävelyretken ajan. Sammalia ja jäkäliä on joka puolella, ja ne peittävät käytännössä kaikki pinnat. Vihreän eri sävyt suorastaan hyppivät silmille. Ja miten sään jumalat meitä suosivatkaan! Paikassa, jossa sataa metritolkulla vuodessa, paistoi sinä päivänä aurinko lähes pilvettömältä taivaalta. Onneksi puut antoivat reilusti varjoa, sillä muuten aurinkorasvaa olisi kulunut litratolkulla.

Minireissumies matkusti kantorepussa kävelyretkemme ajan. Välillä pysähdyimme, jotta pieni retkeilijä pääsi myös tutkimaan metsää omin pikku kätösin. Road tripillä kun olimme, tuli autossa istuttua melko reippaasti ja tietysti pieni matkalainen vietti myös paljon aikaa rattaissa tai kantorepussa, kun olimme ulkona. Voi sitä onnea, kun hän välillä pääsi hypistelemään käpyjä ja havunneulasia, tai ratsaamaan Pacific Northwestin rantoja yksi pieni kivi kerrallaan. Sademetsän parasta antia taisivat olla nuo meitä aikuisiakin kiehtovat roikkuvat sammalet, joista oli mukava tarrata kiinni kantorepun kyydistä.

Ihmeteltävää siis riitti, niin pienille kuin isoillekin. Olen käynyt useissa trooppisissa sademetsissä, mutta tällaista satujen metsää en ole koskaan aiemmin nähnyt. Lähimmäksi sammalen määrässä käymistäni metsistä pääsee Costa Rican Monteverden pilvimetsä, mutta jos muistini ei tee tepposia, kun siitäkin reissusta on jo vierähtänyt yli kymmenen vuotta, niin ei sekään taida ihan samalle tasolle yltää. Lisäksi Hoh Rainforestin havupuut tuovat ihan omanlaisensa vivahteen verrattuna noihin tropiikin metsiin.

Jättiläisiksi kasvavat puut ovat vaikuttavia. Niska vääränä ylöspäin katsellessa ei ollut mitään toivoakaan ymmärtää puiden mittasuhteita, mutta muutama kaatunut puu puhui muiden, vielä pystyssä olevien puolesta. Alla kuvassa oleva kaatunut puunrunko on noin 58 metriä pitkä, A ja Minireissumies näkyvät pienenpieninä puunrungon toisessa päässä. Eikä tämä polun vieressä lojuva runko ole edes ole kokonainen puu, vaan vain osa alkuperäisestä sitkankuusesta.

Olympicin niemimaa metsineen ja rantoineen vei pienen palan sydämestäni. Minua hieman vieläkin harmittaa, että meillä oli vain pari päivää aikaa koko alueelle. Helposti olisimme keksineet tekemistä pariksi päiväksi lisääkin, sillä paikka on yksinkertaisesti aivan mielettömän upea ja myös monipuolinen. Tässä ensipuraisu tuohon upeaan niemimaahan – lisää juttuja on tulossa myöhemmin linjoille, kunhan kesäkiireiltäni ehdin niitä näpytellä!

P.S. Jos jotakuta edelleen ihmetyttää, miten on mahdollista käyttää kaksi tuntia 1.3 kilometrin reitillä, tässä taitaa olla perimmäinen syy…

14 Comments

  1. Kohteena maailma / Rami

    27/07/2016 at 14:22

    Upean näköisiä nuo puunrungot! Minireissumies näyttää varsin pieneltä puun juurella, on ollut reissussa taas ihmettelemistä vaikka millä mitalla hänellekin 🙂

    USA:ssa on kyllä järkyttävän paljon mielenkiintoisia kansallispuistoja. Sinne pitäisi kyllä lähteä niitä enemmän koluamaan. Itseä kiinnostaisi tällaiset paikat todella paljon, joten varmasti jossain vaiheessa täytyy tuolla länsirannikolla käydä reissaamassa luonnon ehdolla. Myös Grand Canyonin piilossa olevat vesiputoukset kiinnostaisi, niistä olen nyt katsonut telkusta ja lukenut blogeista 🙂

    Reply
    • Henna

      28/07/2016 at 17:55

      Voisin varmaankin käyttää kokonaisen vuoden koluten niitä kansallispuistoja. Yksikään, jossa kävimme ei jättänyt kylmäksi. Sittenhän noita state parkeja ja pienempiä tiluksia on vaikka muille jakaa, ja niistäkin monet ovat ihan valtavan hienoja maisemiltaan. Kyllä noiden jenkkien kelpaa, kun oman maan luonto on niin järjettömän monipuolista. Alkaa ymmärtää, miksi niin monet eivät koskaan matkusta ulkomaille… kaikkea kun löytyy omastakin takaa.

      Reply
  2. Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi

    27/07/2016 at 15:02

    Ihana tunnelma – olen itsekin alkanut näin iän karttuessa oivaltaa ihan uudella lailla nuo metsien peräpohjolalaiseen geeniperimään iskeytyneet sielunhoidolliset ominaisuudet. Todella kaunniisti kirjoitettu -paikan tunnelma välittyi niin hyvin <3

    Reply
    • Henna

      28/07/2016 at 17:56

      Geeneihin se on koodattu, se on selvä 🙂 Täytyisi varmaankin lähteä taas täällä kotipuolessa harrastamaan sielunhoitoa johonkin kunnon metsään, kohta alkaa nousta höyry korvista tässä arjen pyörityksessä 😀

      Reply
  3. Elina | Vaihda vapaalle

    27/07/2016 at 16:36

    Huh mikä pörrömetsä! <3 Aivan ihanaa samalta ja naavaa kaikkialla ja puut ovat niin jättimäisiä! Sademäärä on kyllä sellainen, etten ehkä ihan vieressä haluaisi asustella, kun tykkään auringonpaisteesta. 😉

    Reply
    • Henna

      28/07/2016 at 18:43

      No oli kyllä todella pörröinen 😀 Ja ihana! Enpä minäkään tuonne muuttaisi sademäärien takia, mutta houkuttaisi kyllä matkustaa sinne joskus takaisin, oli sen verran hulppeat maisemat. Mutta jotkut ne seuraa noita isoja sademääriäkin… kuten Twilightin teiniangstiset vampyyrit, joiden iho kimmeltää auringonvalossa. Kirjojen (ja leffojen) tapahtumat sijoittuvat Olympic Peninsulalle, maan sateisimpaan paikkaan, jossa reppanat vampyyritkin saavat olla rauhassa 😀

      Reply
  4. IKILOMALLA

    28/07/2016 at 08:20

    Yhdyn kyllä noihin metsätunnelmiin, metsän parantavaan ja mieltärauhoittavaan voimaan ja hyvään oloon. 🙂

    Itse jaksan samoilla metsiköissä tuntikausia. Yksin omassa rauhassa tai kaksin Thomaksen kanssa, kummin vaan, mutta reippailu metsässä on aina tosi ihanaa. Mieli rauhoittuu, jonka jälkeen pää alkaa pursuamaan uusia ajatuksia ja ideoita.

    Tälläiseen satumetsään lähtisin ilomielin vaeltelemaan. Vaikka vaan kahdeksikin tunniksi tuolle 1.3 km matkalle 😀

    Söpöjä nuo kuvat minireissumiehestä isojen puiden keskellä! <3

    Titta

    Reply
    • Henna

      28/07/2016 at 19:58

      Minä samoilen mieluiten kaksin (tai nykyään myös kolmin), mutta enpä oikein muutenkaan viihdy kovin pitkiä aikoja itsekseni (ainakaan ilman nettiä/leffoja tms). Pitäisikin varmaan lähteä joskus oikein moneksi päiväksi teltan kanssa metsään yksin, johan mieli puhdistuisi 😀

      Tuo Hoh oli kyllä ihana satumetsä. Seuraavalla kerralla joku vähän pidempi kierros on paikallaan 🙂

      Reply
  5. Annika | Travellover

    29/07/2016 at 19:43

    Todella satumetsä! Mikä vihreys.

    Minulle metsä on ihan vieras. Kotiovelta ei olisi monta askelta, mutta en koe oloani kovin kotoisaksi metsässä. Reissussa kuitenkin yhä useammin lähden luontoon, mutta siihen pitää olla jokin täky, jotain erityistä. Ja hienoja kokemuksia olen saanut, ehdottomasti. Tällaiseen metsään voisin hyvin lähteä, mutta Keskuspuisto ei kotona riitä, vaikka tällainen cityjääräkin kyllä huomaa metsän olevan hyvästä. 🙂

    Reply
    • Henna

      01/08/2016 at 11:16

      Se on jännä ilmiö, että vaikka suoraan omilla kulmilla olisi tarjolla jotain, jonka vieläpä tietää hyväksi itselle, niin mahdollisuuteen ei välttämättä silti tule tartuttua… johan sen todistavat nämä lukuisat liikuntakeskukset tässä meidänkin nurkilla 😀

      Minulla ei myöskään tule yksin lähdettyä metsään, mutten oikein muutenkaan viihdy pitkiä aikoja ilman seuraa. Aivot vaativat jonkinlaista virikettä koko ajan, jotain enemmän kuin mitä linnunlaulu ja lehtien suhina tarjoaa. Mutta ehkä pitäisi jotenkin väkisin tehdä yksinkin näitä metsäreissuja, tekisi varmasti mielelle hyvää 🙂

      Reply
  6. Laura

    30/07/2016 at 11:38

    Oho, vau mikä metsä! Pitäisi itsekin lähteä pitkästä aikaa jonnekin oikean luonnon keskelle. Helsingin keskuspuistoa ei lasketa. 🙂
    Toi viimeinen kuva kyllä nauratti: niin tuttua. 😀

    Reply
    • Henna

      01/08/2016 at 11:17

      Kyllä se keskuspuistokin lasketaan! 😀 Mutta löytyyhän tästä Luukki ja Nuuksio ja vaikka mitä ihan lähinurkilta myös, ihania paikkoja, joissa tulee käytyä aivan liian vähän!

      Reply
  7. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    30/07/2016 at 14:46

    Ihan kuten Annikakin toteaa: aivan kuin satumetsä! Tänne pystyy kuvittelemaan useammankin sadun helposti.

    Se jotenkin joka ikinen kerta hämmentää miten paljon metsässä samoilu ja luonnon helmassa oleilu rauhoittaa. USA hämmästyttää myös monimuotoisuudellaan – kukapa olisi uskonut että Washingtonistakin löytyy tätä.

    Me ollaan myös pyritty tolle omalle silmäterälle syöttämään kaikki madot ja viemään mahdollisimman lähelle luontoa. Tekee hyvää kaupunkilaislapselle päästä kosketukseen oikean elämän kanssa. 🙂

    Vika kuva on ihan helmi. 😀 Puoliskot ja lapset sentään on jo tottuneet tähän, mutta kavereilla on selvästi vielä vähän totuttelemista!

    Reply
    • Henna

      01/08/2016 at 11:21

      Juu, oli kyllä upea metsä, kerrassaan ihana 🙂 Minä taasen pystyn hyvin kuvittelemaan juuri Washingtoniin tällaista, onhan se sloganiltaan evergreen state. Mutta kaiken sen muun, kuten tulivuoret jne, niin en olisi heti tullut ajatelleeksi, eli todellakin monipuolista on tuo Yhdysvaltojen luonto. Niin upeita, maailmanluokan luontonähtävyyksiä vähän joka nurkan takana, ihan käsittämätöntä!

      Sama juttu täällä, perhe on tottunut, anoppikin tuossa keväällä meidän yhteisellä reissulla työnteli kärsivällisesti Minireissumiehen rattaita, kun meikä pomppi kameran kanssa ja jäi jokaista nurkkaa kuvaamaan Amsterdamin kaduilla 😀 Kaverit eivät sitten ole niinkään tottuneita, ainakaan kovin moni…

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram