kulkutautiset

Edellisessä postauksessa kerroin seikkailuistamme Washingtonin osavaltion luoteisnurkassa sijaitsevalla Olympic Peninsulalla. Kaksi päivää kului kuin siivillä tällä metsien peittämällä niemimaalla, joka kokonaisuudessaan oli upeampi kuin osasimme kuvitellakaan. Tuon aiemman yleisesti niemimaalla viettämästämme ajasta kertovan tekstin lisäksi omistan Olympic Peninsulan kohokohdille kaksi erillistä postausta: yhden Hoh Rainforestille – satumaiselle sademetsälle sekä tämän paraikaa lukemasi postauksen tunnelmille kahdelta rannalta, jotka lähes mykistivät meidät upeudellaan.

 

olympicpeninsulabeaches-2

 

19 kilometrin päässä Forksista, Quillayute-joen suulla, sijaitsee Quileute-intiaanien kylä, La Push. Alueella rantoja on useampikin, Rialto Beach sekä mielikuvituksellisesti nimetyt First Beach, Second Beach ja Third Beach. Näistä First Beach on La Pushin kylän edessä, Rialto Beach joen toisella puolen, ja Second ja Third Beach 1.2 ja 2.2 kilometrin mittaisten vaelluspolkujen päässä toisella puolella First Beachia. Me suuntasimme illansuussa Forksista La Pushiin toiveissa päästä todistamaan päräyttävää auringonlaskua, olinhan etukäteen katsellut netistä näiltä rannoilta kuvattuja maagisen kauniita auringonlaskukuvia.

Valitsimme First Beachin, joka tosiaan sijaitsee La Pushin kylän välittömässä läheisyydessä. Auton voi jättää aivan rannan viereen, joten auringonlaskupiipahdus oli helppo toteuttaa pienen Minireissumiehen kanssa. Second ja Third Beach olisivat kiinnostaneet meitä myös, mutta jäävät odottamaan seuraavaa kertaa, sillä tuskin olisimme ilman vauvaakaan lähteneet hämärässä rämpimään metsän keskelle saavuttaaksemme kyseiset rannat. Seuraavalla kerralla nappaamme teltan mukaan ja vierailemme näillä rannoilla kunnolla ajan kanssa. Vieläkin suuremmista haasteista nauttiville vinkiksi kerrottakoon, että Third Beachilta lähtee lähes 30 kilometrin pituinen vaellusreitti kohti etelää, vaellusajaksi suositellaan kolmea päivää. Maisemat seudulla ovat sen verran upeat, että suoraan sanottuna houkuttelisi vähän itseänikin…

Tällä kertaa ajanpuutteen ja pimenevän illan vuoksi tosiaan tyydyimme First Beachiin. Siitä huolimatta, että auringonlaskua ei käytännössä näkynyt ollenkaan pilviverhon takaa, oikea verbi tähän kohtaan ei todellakaan ole tyytyä. Miten henkeäsalpaavan upea ranta onkaan! Pettymys auringonlaskun mitäänsanomattomuudesta kesti siis ehkä kaksi sekuntia. Meidän lisäksemme tällä melko pitkällä rannalla kuljeksi vain yksi ihminen maihin ajautuneiden lahopuiden seassa. Vaikka kylä on aivan vieressä, oli todella hiljaista eikä valojakaan ollut häiritsevän paljon. Ainoa ääni oli aaltojen pauhu niiden lyödessä rantaan. Havupuiden peittämät saaret törröttävät kaukaisuudessa tehden maisemasta dramaattisen näköisen. Auringon laskiessa harmaan sävyt ottivat täysin vallan ja tunnelma oli synkeän kaunis ja jotenkin surrealistinen.

Edelleen katsellessani kuvia First Beachilta minut valtaa hiljainen kiitollisuus siitä, että pääsimme kokemaan tämän upean paikan. Aina ei rantojen tarvitse olla palmujen reunustamia valkohiekkaisia paratiiseja ollakseen todella pysäyttävän kauniita. Turkoosin veden ja paahtavan auringon sijaan tässä maisemassa on jotain kesyttämätöntä ja karua, epätäydellistä mutta niin karkean kaunista, että sielu melkein pakahtuu.

 

olympicpeninsulabeaches-1

olympicpeninsulabeaches-4

olympicpeninsulabeaches-8

olympicpeninsulabeaches-3

olympicpeninsulabeaches-6

olympicpeninsulabeaches-9

olympicpeninsulabeaches-7

 

Toisen upean rannan löysimme aivan sattumalta. Toisena päivänä Olympic Peninsulalla vietettyämme ensin pari tuntia samoillen Hoh Rainforestissa olimme ajamassa rannikkoa pitkin kohti etelää. Päätimme pysähtyä vielä yhdellä rannalla ja olimme jo ehtineet ajaa ohi Ruby Beachista, jonka hetki sen ohittamisen jälkeen luin opaskirjasta olevan kaikkein kaunein ranta koko niemimaalla. Emme enää viitsineet kääntyä takaisinpäin, joten pysähdyimme satumanvaraisesti valikoituneella niemimaan länsirannikolla sijaitsevalla Beach Fourilla, josta emme tienneet etukäteen mitään.

 

olympicpeninsulabeaches-10

 

Toisin kuin edellisenä iltana, nyt päivän aikana taivas oli avautunut ja aurinkokin tullut esiin. Jätimme auton parkkipaikalle ja kävelimme lyhyttä polkua pitkin rannalle mielessä hetken hengähdystauko ajamisesta. Päästyämme alas huokaisimme jälleen ihastuksesta. Päivänpaisteessa värit korostuivat kauniisti ja havupuiden reunustama ranta näytti todella upealta. Jälleen kerran aallokko velloi villinä ja sumu teki rannan kaukaisemmista osista hieman epätodellisen näköiset. Lahopuita oli jonkun verran ajautunut rantaan, mutta kuitenkin vähemmän kuin First Beachille, joka tuntui olevan niitä täpösen täynnä.

Olimme rannalla kolmestaan, meidän pieni perhe, minä, A ja Minireissumies. Pienin meistä oli maailman onnellisin poika päästessään vapaaksi auton turvaistuimesta ja rannan hiekalle leikkimään. Kuuma ei varsinaisesti ollut, vaikka aurinko paistoikin. Lähdin kävelemään rantaa pitkin kamera kädessäni jättäen isän ja pojan peuhaamaan keskenään. Aina välillä heitä katselin, ylpeydestä pakahtuen tietysti, minun mieheni nämä upeat puitteet ympärillään. Kuinka onnekkaita olemmekaan, kun meillä on mahdollisuus matkustaa tällaisiin paikkoihin. Joku näissä pohjoisten metsien reunustamissa Tyynenmeren rannoissa iski suoraan sydämeeni. Rakastan minä niitä palmurantojakin ihan ylitse kaiken, mutta ehkäpä niitä on tullut nähtyä sen verran, että tällaiset pohjoisemmat maisemat, joissa luonnonvoimat tuntuvat olevan niin kovin tiiviisti läsnä, tuntuvat jopa eksoottisilta ja jotenkin ennennäkemättömän upeilta. Onhan meillä toki Suomessakin kaunista rantaviivaa yli 300 000 kilometria ja jotain hyvin samaa näissä maisemissa toki on, mutta myös jotain hyvin erilaista. Kuitenkin astetta leudompi ilmasto ja sen mukainen kasvillisuus sekä se maailman suurin valtameri taitavat sen eksoottisen vivahteen pohjoismaalaisen silmiin tehdä.

Nautimme tunnelmasta pitkän tovin ja annoimme Minireissumiehen tutkia hiekkaa sydämensä kyllyydestä. Lähtiessämme kävelemään takaisin autolle oli rannalle tullut pari kalastajaa ja heidän seuraansa heti liittynyt lokki jos toinenkin. Nämä pari meistä melko kaukana kalastavaa herrasmiestä toivat rannalle vielä entisestään tunnelmaa. Olisiko niemimaan kauneimmaksi mainostettu Ruby Beach voinut olla kauniimpi kuin nämä kaksi ihmeellistä rantaa? Vaikea kuvitella, mutta saatanpa seuraavalla kerralla tarkastamassa asian laidan…

 

olympicpeninsulabeaches-11

olympicpeninsulabeaches-12

olympicpeninsulabeaches-13

olympicpeninsulabeaches-14

olympicpeninsulabeaches-16

olympicpeninsulabeaches-17

olympicpeninsulabeaches-18

olympicpeninsulabeaches-19

olympicpeninsulabeaches-20

olympicpeninsulabeaches-21

olympicpeninsulabeaches-22

olympicpeninsulabeaches-23

 

Ja niin oli taas aika jatkaa matkaa… ja näillä sanoin myös blogin puolella heittää hyvästit Olympic Peninsulalle. Seuraavaksi tulossa vielä pieni maistiainen etelämpää Washingtonin osavaltion rannikolta ja sen jälkeen suunnataan kohti Oregonia, Pacific Wonderlandia, kuten osavaltion rekisterikilvissä aikoinaan luki.

 

olympicpeninsulabeaches-24

2 Comments

  1. Mika / Lähtöportti

    01/01/2017 at 12:12

    On aina yhtä mukavaa lukea tällaisia postauksia, joista onnellisuus välittyy ja tarttuu. Uskon tuon onnellisuuden syntyvän, kun ette väkisin kiirehdi jokaiselle rannalle, pysähdytte sattumanvaraisiin paikkoihin, jätätte aikaa tunnelmista nauttimiseen ja annatte lapsen leikkiä. Luen parhaillaan Dan Kieranin kirjaa Joutilas matkailija, jossa tunne matkalla olemisesta asetetaan perille kiirehtimistä tärkeämmäksi. Tämä postaus osuu Danin matkailufilosofiaan täydellisesti.

    Reply
    • Henna

      16/01/2017 at 08:12

      Kiitos mukavasta kommentista, Mika! 🙂 Hienoa, jos tunnelma välittyi, nämä olivat juuri niitä – onnellisia hetkiä. Pitääkin katsastaa tuo kirja joskus, kuulostaa mielenkiintoiselta. Itselläni on aika paljon taipumusta tuohon reissussa kiirehtimiseen, joskus tekee hyvää vähän höllätä!

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram