kulkutautiset

Washington: Sympaattinen Seattle

seattle-19

seattle-15

seattle-35

Keväinen Yhdysvaltojen länsirannikolle suuntautunut road tripimme alkoi Seattlesta – kaupungista, jonka näkemistä olin odottanut huolimatta varoittelusta sateisesta säästä. Seattle on Yhdysvaltojen pohjoisrajalla sijaitsevan Washingtonin osavaltion suurin kaupunki, ja itse asiassa ympäryskaupunkeineen koko Pacific Northwestin suurin metropolialue. Elokuvista ja televisiosta Seattle on tullut tutuksi mm. Tom Hanksin ja Meg Ryanin tähdittämästä 90-luvun menestyselokuvasta Uneton Seattlessa sekä Greyn anatomia -tv-sarjasta.

Odotukseni ja toiveeni Seattlen suhteen olivat korkealla, ja ne täyttyivät moninkertaisesti. Kaupunki on kaunis ja lähestyttävä. Se teki meihin vaikutuksen ja jätti palavan halun matkustaa takaisin. Me pääosin luontomatkailusta nauttivat ehkä innostuimme luonnonläheisyydestä sekä rennosta ilmapiiristä, joka toivottaa vierailijat tervetulleiksi. Vesistöt ympäröivät Seattlea molemmin puolin. Seutu on niin vihreää, että jopa meidän suomalaisten metsäläisten suut loksahtivat ihmetyksestä auki. Washingtonin osavaltiota ei todellakaan turhaan kutsuta evergreen stateksi.

Kaupungissa riittää tekemistä ja näkemistä moneen makuun. Me itse asiassa asuimme A:n kummitädin ja hänen miehensä luona Lake Washingtonin toisella puolella sijaitsevassa Seattlen metropolialueeseen kuuluvassa pienessä Bellevuen kaupungissa. Lähiöelämästä nauttimisen lomassa kävimme kahtena päivänä Seattlessa ihmettelemässä kaupungin vilinää. Alla muutama vinkki visiitille tuohon upeaan kaupunkiin…

 


 

Seattle Center rakennettiin alunperin vuoden 1962 maailmannäyttelyä varten. Nykyään se toimii puistoalueena sekä taide- ja viihdekeskuksena. Seattle Centerin tunnetuin nähtävyys on koko Seattlen maamerkiksi muodostunut Space Needle, jonka korkeuksista kaupungin maisemia käy vuosittain ihmettelemässä yli miljoona kävijää. Näin teimme myös me, sillä olihan tuohon ikoniseen neulaan päästävä tutustumaan lähemmin.

Nopeat hissit kuljettavat päivittäin n. 20 000 kävijää näköalatasanteelle ja sen alapuolella pyörivään ravintolaan. 184 metriä korkea näköalatorni on rakennettu kestämään luonnonvoimien riepottelua. Se kestää maanjäristyksiä 9.1 magnitudiin voimakkuuteen saakka ja kovia tuulia 89 m/s nopeuteen saakka. Tuulisella säällä hissit kulkevat normaalia hitaammin. Space Needle on myös varusteltu 25 ukkosenjohdattimella, joten sekä vierailijat että maamerkki on turvassa monenlaisilta vaaroilta.

Space Needlestä avautuvat näkymät yli Seattlen kaupungin ja vesistöjen. Pilvenpiirtäjiä sojottaa keskustan alueella melko tiheästi, mutta muuten ympärillä oleva maa on matalien lähiöiden ja metsän peitossa. Satamaan saapuu ja sieltä lähtee Seattlelle tunnusomaisia vihreän valkoisia autolauttoja, jotka kuljettavat ihmisiä ja nimensä mukaisesti näiden autoja mm. vastapäiselle Bainbridge Islandille. Kirkkaalla säällä Space Needlestä näkee kaupunkialueen lisäksi myös Kaskadit, Olympic-vuoret sekä Mt. Rainierin. Näitä me emme valitettavasti nähneet, vaikka muuten sää olikin hyvä ja käynti Space Needlessä onnistunut. Pienen miinuksen annan kuitenkin kohteelle siitä, ettei Minireissumiehen rattaita saanut viedä ylös, vaan jouduimme nappaamaan vauvan kainaloon ja jättämään rattaat omalla vastuulla alas parkkiin neulan ulkopuolelle.

seattle-2

seattle-5

seattle-4

Suoraan Space Needlen alapuolella on seudulta kotoisin olevan maailmankuulun lasitaitelijan, Dale Chihulyn, taidetta esittelevä museo Chihuly Garden and Glass. Näyttely on kiehtova ja ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta siitä lisää omassa postauksessaan vielä myöhemmin.

seattle-25

Chihuly Garden and Glassin yhteydessä oleva kahvila ja ravintola, Collections Café, on niin veikeä, että se piti ehdottomasti ottaa mukaan tähän postaukseen. Vai mitä sanotte tuosta katosta ja pöydän pinnasta! Jokainen pöytä on erilainen ja me satuimme saamaan tämän vähintäänkin mielenkiintoisen vanhojen nukkejen päillä koristellun. Ruokakin oli erinomaista kuten myös kuvassa näkyvä mansikka-laventelilimonadi.

seattle-6

seattle-7

Space Needlen läheltä löytyy Bill and Melinda Gates Foundationin Visitor Center. Tämä vuonna 2000 perustettu maailman suurin yksityinen hyväntekeväisyysjärjestö pitää päämajaansa Seattlessa ja kaupungissa asustavat myös sen perustajat Bill ja Melinda Gates lapsineen. Järjestön tavoitteena on parantaa terveydenhuoltoa ja vähentää äärimmäistä köyhyyttä maailmanlaajuisesti sekä helpottaa koulutuksen ja informaatioteknologian saatavuutta Amerikassa. Järjestön varallisuus on kymmeniä miljardeja dollareita ja se on iso tekijä kehitysmaiden terveydenhuollossa, ja avustaa mm. rokotustutkimusta. Olisimme halunneet käydä tutustumassa Visitor Centeriin, jossa epäilemättä esitellään järjestön toimintaa hyvin kattavasti, mutta valitettavasti se oli kiinni sinä päivänä, kun oven takana seisoimme kolkuttelemassa. Mikäli haluat käydä kurkkaamassa, mitä maailman suurin yksityinen hyväntekeväisyysjärjestö puuhaa, ota etukäteen selvää aukioloajoista äläkä jää oven ulkopuolelle kuten me. Ja jos näyttelyssä piipahdat, niin kerro ihmeessä meillekin, oliko näkemisen arvoinen, niin osaamme seuraavalla Seattlen reissulla tarvittaessa suunnitella menomme vähän paremmin!

seattle-24

Seattle Centerin keskellä suihkii vettä International Fountain, jonka vesi tanssii ajoittain musiikin tahtiin. Me emme valitettavasti tätä esitystä nähneet, mutta suihkulähteessä hyppelevissä luokkaretkeläisissä riitti tarpeeksi viihdykettä. Valitsin tähän kuitenkin kuvan ilman luokkaretkeläisiä, luonnollisesti koska siinä on hienoin sateenkaari.

Alueelta löytyy paljon muutakin näiden edellämainittujen kohteiden lisäksi, mm. muita museoita, konserttisaleja ja teattereita, sekä sitä puistoaluetta, josta jo aiemmin mainitsin. Seattle Centeristä löytyy myös Monorailin pysäkki, yksi niistä kaikista kahdesta. Monorail kulkee Seattle Centerin ja Seattlen keskustan välillä kymmenen minuutin välein ja osoittautui oikein näppäräksi tavaksi kulkea, sillä auton saa kätevästi jätettyä Seattle Centerin parkkihalliin, eikä keskustasta tarvitse tällöin etsiä uutta parkkipaikkaa. Erityisesti meitä ilahdutti Monorailin suojelija, Monorail Man, joka on rakennettu Monorail-junien ja tukijärjestelmien hylätyistä osista, joiden arvo on yhteensä n. $15. Mutta kuten julisteessa huomautetaan, taiteellinen arvo on mittaamaton.

seattle-3

Keskustaan saavuttaessa ykkösnähtävyys on ehdottomasti Pike Place Market. Tämä yksi Seattlen suosituimmista nähtävyyksistä vetää puoleensa n. 10 miljoonaa kävijää vuodessa. Veden äärellä sijaitseva julkinen torialue, farmers’ market, on yksi Yhdysvaltojen vanhimmista – se on avattu vuonna 1907. Pike Place Market levittäytyy laajahkolle alueelle ja siellä myydään tuoretavaran lisäksi mm. käsitöitä, vaatteita, antiikkia, keräilytavaraa ja sarjakuvia. Ravintoloitakin löytyy. Tunnelma on ainutlaatuinen, hyvin boheemi. Runsaassa väkijoukossa parveilee niin turisteja kuin taiteilijoita, opiskelijoita ja käsityöläisiä, muutama elämäntapahippi mahtuu myös mukaan. Pääsimme heti oikeanlaiseen tunnelmaan kiinni, kun saapuessamme alueelle aivan nurkan takana yhdestä sisäänkäynnistä oli mies soittamassa pianoa keskellä jalkakäytävää – kuinka hämmentävää.

seattle-8

seattle-11

seattle-12

seattle-13

Pike Place Marketin alueelta löytyy jotain varmastikin kaikille tuttua, nimittäin ympäri maailmaa levinneen kahvilaketju Starbucksin alkukoti. Starbucks on perustettu Seattlessa vuonna 1971. Tällä hetkellä Starbucksilla on lähes 24 000 kahvilaa yli 60 maassa. Seattlessa sijaitsee nykyisinkin Starbucks Center, kahvilaketjun päämaja. Tästäkin massiivisesta ja hyvin tunnistettavasta kompleksista ajoimme myös ohi, mutta kaupungin varsinainen Starbucks-nähtävyys on kuitenkin Pike Place Marketilla sijaitseva yksittäinen kahvila, sillä sen sanotaan olevan maailman ensimmäinen Starbucks. Tämä ei kuitenkaan aivan pidä paikkaansa, sillä se ihan ensimmäinen Starbucks avasi ovensa noin korttelin päässä vuonna 1971 ja vuonna 1976 muutti tähän nykyiseen sijaintiinsa. Ja itse asiassa 80-luvulle saakka Starbucks vain myi kahvipapuja ja tarvikkeita, ei varsinaisesti toiminut kahvilana. Joka tapauksessa pitkään se on siinä seissyt ja tästä Pike Place Marketilla sijaitsevasta Starbucksista on tullut niin suosittu turistinähtävyys, että sen ympärillä parveilee massoittain turisteja räpsimässä selfieitä. Tämän kyseisen kahvilan kyltit ovat vanhan malliset, nykyisessä logossa merenneidon rinnat on siivottu siististi hiusten alle piiloon.

Mekin toki pari kuvaa muiden mukana nappasimme, mutta päätimme välttää jonon ja hakea kahvimme ja teemme parin korttelin päässä sijaitsevasta toisesta Starbucksista. Niin – Seattlessa tuntuu olevan Starbuckseja joka nurkan takana. Ilmeisesti niitä on kaupungissa yli 140. Vain seitsemän kaupunkia maailmassa yltää korkeampaan lukuun (Seoul, New York, Shanghai, Lontoo, Chicago, Toronto ja Mexico City). Suurimmassa osassa näistä kaupungeista taitaa tosin väkilukukin olla ihan muissa sfääreissä kuin Seattlessa, jossa väkilukuun suhteutettu Starbucks-tiheys taitaa olla melkoisen korkea.

seattle-9

Seattlen keskusta, eli Downtown, on muutenkin aika viehättävä. Se on mukavan kompakti ja tunnelmaltaan leppoisa, eli juuri sopiva ympäriinsä kuljeskeluun. Downtown on korkeiden toimistotalojen, hotellien, kauppakeskusten ja ravintoloiden keskittymä, jossa jopa sinuun kadulla törmäävät kodittomat pyytävät anteeksi ja toivottavat hyvää päivänjatkoa.

Seattlen alue on ollut intiaanien asuttama ainakin 4000 vuoden ajan ennen eurooppalaisten saapumista. Seattle sai nimensä vuonna 1852 Chief Seattlen eli  Suquamish- ja Duwamish-intiaaniheimojen päällikön mukaan. Intiaaniperinne näkyy kaupungin katukuvassa kivasti, sillä siellä täällä näkyy toteemipaaluja. Itse asiassa alueen intiaaniheimot eivät kaivertaneet toteemipaaluja, vaan ensimmäinen toteemipaalu tuotiin kaupunkiin Alaskasta 1800-luvulla. Erityisen leiman nämä kuitenkin katukuvaan antavat. Kaksi näistä löytyy Pike Place Marketin vieressä olevasta Victor Steinbrueck Parkista, jossa niitä ihailevat turistien lisäksi kasa alkoholisteja ja nistejä. Päiväsaikaan puiston alueella oli ihan mukava kuljeksia, mutta iltaisin jättäisin väliin.

seattle-14

seattle-10

seattle-16

Kuten kaikki varteenotettavat kaupungit, Seattle on rakennettu seitsemälle kukkulalle. Mitkä nämä seitsemän kukkulaa ovat, on kuitenkin hieman epäselvää… Yksi niistä hyvin todennäköisesti on Capitol Hill, joka naapurustona on tällä hetkellä erityisen hip. LGBT-väen suosiossa oleva Capitol Hill pursuilee trendikkäitä kahviloita, ravintoloita ja yökerhoja. Näiden sijaan me vierailimme Capitol Hillin korkeimmalla kohdalla sijaitsevassa Volunteer Parkissa, jonka vierestä löytyy vesitorni. Yleisölle avoimen vesitornin näköalatasanteelta avautuvat näkymät kaupunkiin. Yritimme piipahtaa myös Volunteer Park Conservatoryn kasvitieteellisessä puutarhassa, mutta sekin oli valitettavasti suljettu. Valitkaa ihmiset joku muu päivä näille kaupunkivierailuille kuin maanantai, sillä silloin suurin osa museoista tai vähääkään niitä muistuttavista paikoista on suljettu…

seattle-21

seattle-22

seattle-23

First Hill on yksi kukkuloista, joka ilmeisesti ainakin yleensä tunnustetaan yhdeksi Seattlen seitsemästä. Sen huomassa sijaitsee Seattlen yliopisto. Seattlen yliopisto on suuri, yli 7500 opiskelijan yliopisto. Amerikkalaiseen tapaan suurin osa laitoksista sijaitsee samalla kampusalueella, ja me kävimme tutustumassa siihen yliopistossa aikanaan opiskelleen, nyt jo yli 80-vuotiaan paikallisoppaamme johdolla. Visiittimme oli lyhyt, ajoimme autolla hiljalleen kampusalueen läpi ja ihmettelimme laitosrakennuksia ulkopuolelta. Muistoja opiskeluajoista monen vuosikymmenen takaa oli hauska kuunnella. Jos amerikkalainen yliopistoelämä kiinnostaa enemmänkin, opiskelijoiden pitämiä opastettuja kierroksia alueella järjestetään lähes päivittäin.

seattle-20

Ehdottoman mielenkiintoinen osa kaupunkia, ja jälleen kerran sopiva lyhyelle kävelyretkelle, on historiallinen Pioneer Square ja sen ympäristö. Tämä 1800-luvun lopulta peräisin oleva alue on Seattlen vanhin osa. Alunperin se on peräisin 1850-luvulta, mutta tuhoutui tulipalossa ja rakennettiin uudelleen vuosisadan lopussa. Alue päästettiin ränsistymään ja 1960-luvulla olikin jo suunnitteilla, että se hävitettäisiin ja tilalle rakennettaisiin parkkitiloja. Kaupunkilaiset kuitenkin vastustivat suunnitelmaa vimmatusti ja lopulta alue saatiin julistettua historiallisesti merkittäväksi ympäristöksi. Nyt Pioneer Square on jälleen noususuhdanteessa ja alueen kahvilat ja taidegalleriat kukoistavat.

Kieltämättä Pioneer Squaren ympäristössä on sellaista vanhanajan charmia, pientä rähjäisyyttä, mutta viihtyvyyteen on kuitenkin panostettu kukkaistutuksin ja päivänpaistatteluun sopivin aluein. Löytyisipä täältä myös se ensimmäinen ja alkuperäinen toteemipaalu, ellei tuhopolttaja olisi sitä niin pahoin vahingoittanut 1930-luvulla. Toteemipaalu korvattiin kopiolla, jonka kaiversivat alkuperäisen kaivertajien jälkeläiset.

seattle-26

seattle-27

seattle-28

seattle-29

seattle-30

seattle-31

Seattlen kuuluisaa skylinea voi ihailla todella monesta eri paikasta. Oma suosikkini on autolautan kyydistä, mutta palataan siihen myöhemmässä postauksessa. Space Needlen ja Volunteer Parkin vesitornin lisäksi valitsimme yhdeksi näköalapaikaksi vielä Länsi-Seattlessa sijaitsevan Alki Beach Parkin. Täältä avautuu koko skyline kaikessa komeudessaan. Melko messevät maisemat, sanoisin. Minireissumiehelle taas maistuivat rannan sileiksi hioutuneet kivet. Kaikki olivat tyytyväisiä.

seattle-17

seattle-18

Näiden sightseeing-täyteisten päivien jälkeen hurautimme aina takaisin Bellevuen lähiöidylliin. Seattlen kaupungissa kävimme tosiaan kahtena päivänä, mutta alueella vietimme yhteensä lähes viikon. Seattlen ympäristöstäkin löytyy vaikka mitä mielenkiintoista, niistä myös lisää myöhemmin! Mutta Seattle – se on mahtava. Visit Seattle – tehkää kuten kaupungin upeasti rakennettu matkailusivusto käskee!

seattle-32

10 Comments

  1. Anna | Muuttolintu.com

    08/11/2016 at 22:30

    Milloinkohan sitä ehtisi Jenkkeihin road trippailemaan… Seattlesta tulee mieleen juurikin tuo Uneton Seattlessa. Jostain syystä mielikuvani Seattlesta on myös se, että se on aika sateinen kaupunki. Ehkä se on sen takia niin vihreä 😀 Mutta ihania paikkoja, Seattle alkoi kummasti houkuttelemaan! Tuo kahvila näyttää mielenkiintoiselta, ja Pike Place Market kuulostaa ihanalta! Torialueilla vierailu on muutenkin meidän suosikkeja reissuilla. Pioneer Square olisi varmasti nähtävä myös. Aika ikävää tuo tuhopoltto kyllä. Starbucks sen sijaan pitäisi varmaan melbournelaisena jättää väliin, täällähän se ei menestynyt, kun se ei Mellun kahvisnobeille kelvannut 🙂

    Reply
    • Henna

      09/11/2016 at 21:39

      Meille viime kevät oli just passeli ajankohta. Nyt tuo taapero ei varmasti jaksaisi enää istua autossa pitkiä päiviä, mutta tuolloin vielä meni nukkuessa pitkät pätkät 🙂 Olisihan sitä aiemminkin toki voinut tuonne suunnalle lähteä, olemme siitä haaveilleet pidempäänkin, mutta sitten toisaalta taas niin Jenkit on niin valtavan lapsiystävällinen reissumaa, että entisessä elämässä köröttelimme keskenämme kanabussilla pitkin kehitysmaita, kun vielä pystyimme.

      Seattlessa tosiaan taitaa sataa aikalailla! Meitä säät onneksi enimmäkseen suosivat 🙂 Starbucks kelpaa minulle, mutta en juokaan kahvia ollenkaan 😀 Teet ovat siellä ihan ok, samanlaisia kuin joka paikassa muuallakin. Mutta ymmärrän kyllä, ettei kahvi välttämättä miellytä, jos parempaa on tarjolla. Parasta Starbucksit ovat mielestäni esim. Aasiassa, jossa on kiva välillä saada vähän länkkärimakuja itämaisten välissä.

      Reply
  2. Johanna Hulda

    08/11/2016 at 23:50

    Minulle tulee Seattlesta ensimmäisenä mieleen, että se on Kurt Cobainin ja Nirvanan kotikaupunki. Taitaa sieltä löytyä jopa Cobainin muistomerkki! Se olisi mun must see -listalla, jos Seattleen menisin. Toinen juttu on Cheryl Strayedin Wild-kirja, josta tuli elokuvakin jokin aika sitten. Tai lähinnä se osa, missä hän kävelee siltaa pitkin Seattleen matkansa lopuksi. Hauska miten erilaisia mielikuvia voi ihmisillä olla samasta paikasta populaarikulttuurin takia. 🙂 Mutta ihan mukavan oloinen kaupunki, kenties hyvä vaihtoehto klassisemmille Jenkkien kaupunkikohteille!

    Reply
    • Henna

      09/11/2016 at 21:43

      No todellakin, minä en olisi yhdistänyt noita Seattleen ollenkaan! Tuosta kirjasta ehkä ohimennen kuulin joku aika sitten… tai sitten leffasta. Ja Nirvanan toki tiedän, mutta en muistanut heidän olleen kotoisin tuolta. Vaikka olisikohan siitäkin ollut puhetta Seattlessa ollessamme… no tämä on juuri tätä, että itselleen merkitykselliset asiat jäävät mieleen 🙂 Minä tapitan sitä Greyn anatomiaa jokaisen jakson ja lauttojen seilaaminen on tullut sitä kautta hyvinkin tutuksi. Törmäsipä yhdessä jaksossa yksi satamaan ja sai sairaalassa aikaan aikamoisen kaaoksen.

      Ja todellakin erittäin varteen otettava kaupunkivaihtoehto Jenkkireissulle. Kävimme tällä matkalla monessa muussakin länsirannikon kaupungissa ja kyllä Seattle nousi ykköseksi, vaikka muut ovat ehkä kuuluisampia.

      Reply
  3. Mika / Lähtöportti

    09/11/2016 at 10:17

    Jopas on sattuma, nimittäin vanha opiskelukaverini perheineen muutti äskettäin juuri tuonne Bellevueen! Ei olla nähty vuosiin, mutta olen seuraillut kuulumisia Facebookista. Hyvin tuntuvat viihtyvän.

    Mulla on jo kauan ollut sellainen käsitys, että Portland ja Seattle olisivat Yhdysvaltojen viihtyisimpiä kaupunkeja. Tässä oli hyvin kattava postaus, josta on paljon apua jos Seattleen joskus pääsen. Kuitenkin, koska en ole koko maasta toistaiseksi nähnyt kuin Nykiä ja Bostonia, niin tuntuu että “kuuluisi” kiertää kaliforniat ja floridat ensin. Vaikka eihän sen välttämättä tarvitse niin mennä…

    Muistan muuten hyvin ensimmäisen vierailuni Starbucksissa. En ollut kuullut koko ketjusta, kun poikettiin erääseen kahvilaan Hongkongissa 13 vuotta sitten. Katsottiin, että onpas mukavan oloinen pieni paikallinen kuppila. Siellä sisällä käsiin osui joku esite, josta päättelin että tämä Starbucks taitaa sittenkin olla jonkinlainen ketju… 😀

    Reply
    • Henna

      09/11/2016 at 21:51

      En ihmettele, että viihtyvät! Todella ihanaa seutua, kaikin puolin 🙂 Portland on kai erittäin suosittu, tällä hetkellä ilmeisesti kuumin hipsterikaupunki. Me emme jotenkin löytäneet siitä sitä jotain, mitä sitten taas Seattlesta löysimme, mutta siitä lisää omassa postauksessaan. Ihan kiva siis, ei säväyttänyt kuitenkaan yhtään. Sen sijaan Portlandinkin ympäristön luonto on tosi upea.

      Tuo Pacific Northwest on mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto Floridalle ja Kalifornialle. Kaikissa on sitä jotain, eikä mielestäni yksikään jää toistaan huonommaksi. Pacific Northwestissä on huomattavasti paljon vähemmän turisteja liikkeellä, se oli iso plussa 🙂

      Minä olen tainnut ensimmäiseen Starbucksiin astua joskus jollain Aasian reissulla. Kyllä nauratti silloin, kun Starbucksit saapuivat Helsinkiin ja teinit jonottivat reilusti pihalla asti Akateemisen yhteydessä olevaan kuppilaan ja ottivat itsestään selfieitä pahvimukit kädessä, kun pääsivät ulos 😀

      Reply
  4. Annika | Travellover

    10/11/2016 at 12:53

    Tämä oli kiinnostavaa! Olen miettinyt, mihin Yhdysvaltojen kaupunkiin kannattaisi matkustaa, kun New Yorkissa on tullut käytyä jo useamman kerran, mutta kun niin monesta sanotaan, ettei ei oikein pärjää ilman autoa, mutta kun lomalla mieluummin kävelen niin paljon kuin mahdollista. Seattle vaikuttaisi kuin Nycin pikkuveljeltä, miniatyyri New Yorkilta. Se todella alkoi vaikuttaa kiinnostavalta. Tykkään tosi paljon Pike Place Marketin tyyppisistä paikoista. Samoin kukkulat, kaikilla ilmeisesti oma luonteensa, vaikuttavat hyvinkin hengailun arvoisilta. Hmm, ehkä jonain päivänä hyvinkin!

    Reply
    • Henna

      11/11/2016 at 22:20

      No vaikkapa jossain Losissa ei todellakaan olisi ollut kiva olla ilman autoa. Autolla me Seattlessakin kuljimme, mutta oli jotenkin kompaktimpi paikka kuitenkin, ja uskoisin, että siellä pärjäisi mainiosti ilmankin ja moni paikka on käveltävissä. Toki kaupungin ulkopuolellakin on paljon nähtävää, niistä myöhemmin omassa postauksessaan.

      Reply
  5. Kohteena maailma / Rami

    12/11/2016 at 13:09

    Frasier, Space Needle ja grunge-musiikin syntymäkoti (Nirvana, Alice in Chains, Pearl Jam ja Soundgarden) . Siihen kun lisätään paikallinen pienpanimokulttuuri ja reissun yhdistäminen Vancouveriin, niin ohjelmaa olisi jo parin viikon reissulle riittävästi. Seattle on kiehtonut minua aina ja hieman harmitti, kun ei saatu sitä yhdistettyä vuoden 1994 Coast to Coast -reissuun. Tässä postauksessa tuli mukavasti lisätietoa Seattlestä itselle -> näyttää juuri siltä kuin olen kuvitellut!

    Reply
    • Henna

      13/11/2016 at 10:29

      Totta, Frasier! Sen unohdin 🙂 Panimokulttuuria tuntuu tuolla Pacific Northwestin alueella olevan kivasti, sen varsinainen kehto taitaa kuitenkin olla Oregonin Portland. Muistan, kun reissusuunnitelmapostaukseen jo ehdottelit tuota Vancouveria ja kyllähän se olisi kovasti kiehtonut, mutta oli pakko jättää jo valmiiksi hektisen aikataulun vuoksi pois. Joku päivä sinne vielä matkustan, Kanada kiinnostaa muutenkin.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram